Nyt loikkaan ulos tästä

Olemme jo pitkään tehneet eroa. Olemme yrittäneet hengittää suhdetta eloon jo pari vuotta, mutta itse en enää jaksa. Eikä toinen ole koskaan jaksanutkaan. Roikkuu vaan mukana -niin on ollut helpompaa..

En jaksa yksipuolista katselua tulevaan, kun toinen ei tee asialle mitään. On liki 4-kymppisenäkin vielä vastuissaan kuin 14-v. Olen sanonut miehelleni jo monta vuotta että haluan eroon vuokrakämpästä ja ostaa oman pienen mökin/ asunnon, mitä laittaa. Mies ei halua laittaa mitään -sehän on työtä. Ei mitään vastakaikua mihinkään. Tuntuu välillä kuin puhuisin ymmärrystä vailla olevalle ihmiselle.

Nyt sen sitten päätin. Rimpuilin vastaan kauan ja itkin silmät päästä kun tiedostin että olin hukannut 10 vuotta elämästäni ihan turhaan.Tajusin että minun olisi pitänyt seurata omaa unelmaani alku alkaenkin... yksin.

Nyt sen sanoin, se on loppu. Ja mies on saanut kuin pistoksen, yhtäkkiä siivoaa, yrittää olla tilanteessa mukana. Liian myöhäistä vaan omalta osaltani -kun tiedän että mikään ei muutu. Olemme toisillemme erit vastapainot. Minun tulee löytää se oman näköiseni kumppani, joka innostuu ja osaa leikkiä, mieheni naisen joka on mielummin tekemättä mitään. Laiskasti seksikäs -tiedän että niitä riittää. Eipä jää yksin.

Näin se on... yhden tarinan LOPPU.