kertokaa mielipiteenne

Mieheni salasi minulta käyntinsä työajalla (ei siis leimannut kellokorttiaan lainkaan!) toisen naisen kotona. Ei kertonut aikeistaan etukäteen, vaikka asia oli tiedossa aiemmin. Perusteli naisen luona käyntiään, että meni auttamaan poraushommissa.
Naisella on täysi-ikäinen poika joka asuu naisen kodin lähistöllä, noin 700 metrin päässä. Mielestäni poraa olisi voinut lainata ihan hyvin, ettei mieheni olisi tarvinnut mennä naisen kotiin.
Riitelemme aivan tolkuttomasti aiheesta, suhteemme on ollut todella kivinen jo useamman vuoden. Mieheni on näiden parin vuoden aikana nöyryyttänyt ja mitätöinyt minua naisena ja äitinä aivan tarpeettomasti, siihen nähden ettei miehen menneisyys ja nykyinenkään elämä ole pyhimys-luokkaa.
Mieheni vetoaa siihen, ettei hän arvannut (?) että tästä asiasta nousisi tällainen riita.
Hän kyllä tietää erinomaisen hyvin etten kertakaikkiaan voi sietää valehtelemista.
Mitä mieltä olette tilanteesta? Tekeytyykö hän tyhmemmäksi kuin onkaan pelastaakseen vain nahkansa? Mikäli niin on, arvostan sitä miestä entistä vähemmän kun ei kykene minkäänlaiseen vastuuntuntoisuuteen. Siis luuseri-ainesta. Mitä tekisitte tilanteessa? Perheterapia on varattu, mutta se tuskin muuttaa tilannetta miksikään. Ei totuus tilanteesta muutu keskustelemalla miksikään. Miehellä ei käytöksen perusteella omatunto kolkuta mitenkään.
Naisen käytös on ollut tätä tapahtumaa ennen pöyristyttävää - flirttaili ja keimaili minun nenän edessäni mieheni kanssa aivan estottomasti. Mieheni oli vaivautunut tilanteessa, eikä kyennyt katsomaan minua lainkaan silmiin. Kävimme naisen kotona katsomassa poraamisia (huvittavaa sinänäsä, mitä se loppujen lopuksi todistaa??) ja nainen käyttäytyi mielestäni oudosti siihen nähden, että hänellä on elämänkokemusta enemmän kuin minulla ja on eronnut. Tekeytyi loukatuksi tuossa tilanteessa - olisi luullut pikemminkin että olisi ollut ymmärtäväinen minua kohtaan, mikäli asiassa ei ollut mitään. Tokaisi minulle, että sinulla on kuule hyvä mies! Mistä hemmetistä se tietää minkälainen mieheni on minua kohtaan? Miten hän on kykeneväinen sanomaan että mieheni on hyvä - ja missäköhän mielessä??
Haluaisinkin kuulla muiden mielipiteitä asiasta. Olen aivan ymmälläni tästä tilanteesta, kun minua pistetään "huokealla" aivan ilmiselvästi. En olisi koskaan voinut kuvitella mieheni olevan noin häikäilemätön. Mutta luulohan ei ole tiedon väärti!
212534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Mä tykkään pääsääntöisesti ymmärtää kaikkia näkökantoja täällä palstoilla, mutta nyt minulla meni vähän yli tajunnan...
Oliko nyt ymmärrettävissä oikein, että mies poraamassa reikiä naisen seinään kertomatta sitä Sinulle? Mies siis valitsi tien jolla salasi normaalin, ystävällisen, sosiaalisen ja mukavan luonteensa Sinulta koska tiesi, että moinen käytös herättäisi Sinussa aiheettomia epäluuloja siitä, että retku mikä retku?
Voipi olla, että mies onkin nyt hyvää matkaa kohti ihmisarvoista elämää - hui.
Pienenä takapakkina tälle uudelle uralle suostui kuitenkin siihen, että menitte yhdessä tarkastamaan, että reiät todellakin tuli potrattua. Huono homma, olisi antanut Sinun miettiä ja kärvistellä kun et kuitenkaan pysty suhtautumaan asiaan ihan täyspäisen ihmisen tavalla.
Mitä tulee siihen, että henkilö. jolle reiät porattiin, ei osoittanut tilanteen vaatimaa ymmärrystä, voidaan todeta, että hänellä ovat normaalin ihmiselämän käyttäytymissäännöt vähän paremmin hallussa kun miehelläsi. Vaikka hyväksyikin takastusmatkan, oli varmasti vähän käärmeissään epäluulosta jonka sai osakseen. Se, että hän ylipäätään suvaitsi moisen työmaatarkastuksen todistakoon sen, että hän on kuitenkin kohtuullisen suvaitsevainen ja halusi auttaa puolestaan miestäsi siinä pinteessä johon joutui hyviä käytöstapoja noudattaessaan. Herttinen, minä olisin kertonut Sinulle muutamia elämän tosiasioita siinä sivussa.
Luulen, että perheterapiaa parempi väline asian ratkaisemiseksi olisi yksilöterapia.
Huh,huh.

Äänestä
  • Olet harvinaisen ymmärtäväinen ja miellyttävä ihminen. Osaat ottaa toisen ihmisen tunteet huomioon ja kohtelet muita ihmisiä tasa-arvoisesti.
    Olet erittäin erinomainen ihminen.
    Kiitos että vastasit viestiini.
    Unohtumaton kokemus..

    Äänestä

  • Ettei nämä olisi taas niitä perinteisiä liian kilttejä miehiä? Sekään ei ole hyvä asia pidemmän päälle. Miehessä pitäisi olla jämäkkyyttä, siinä nainen on oikeassa. Jos yrittää kaikille olla mieliksi, se ei toimi pidemmän päälle. Olkoonkin, että mies halusi olla avulias ja kiltti auttaessaan toista naista, asiat eivät tainneet mennä ihan oikein. Käyttäytymissääntöjä täytyy olla kaikkia kohtaan, ei pelkästään tätä autettavaa naista.

    Asian ydin mitä tämä nainen hakee ja haluaa tietää, on tietystikin se, että mitä kaikkea mies salaa ja valehtelee? Naisella on siis täysi oikeus jankuttaa ja hermostua aiheesta. Ei kyseessä välttämättä ole sairaalloisen mustasukkainen tai muutenkaan tyhmempi nainen - ehkäpä jopa tavanomaista fiksumpi? On mietiskellyt ihan selkeästi kumpi hänelle on tärkeämpää uskollisuus vai rehellisyys. Arvomaailma ei tältä osin ole samanlainen miehen kanssa - huolestuttavaa, mikäli liitossa ei ole rakkautta. Luulempa naisen jankuttavan, että rakastaako mies häntä. Se taitaa olla ainoa asia, mikä kannattelisi tätä liittoa. Rakkausavioliitto on tässä suhteessa kestävämpi, kuin järkiavioliitto. Mutta kyllä se rakkauskin pidemmän päälle loppuu, jos asioita ei selvitetä ja olla valmiita muuttumaan. Siinä mielessä perheterapia on tärkeämpi, kuin yksilöterapia.

    Siispä elämäntosiasiat täytyy miettiä tarpeeksi monelta kantilta, ennen kuin tuomitsee ja ettei tulisi itse tuomituksi.

    Äänestä

Pyysit kertomaan mielipiteemme ja kun sen joku tekee, vedät herneitä nenään. Olen kyllä samaa mieltä, että perheterapiasta ei ole apua vaan sinun pitäisi ensin parantua sairaasta mustasukkaisuudesta. Ei ole luonnollista, että joka askeleesta pitää raportoida. Jos joku flirttailee, ei se ole miehesi vika vaan sen joka flirttailee. Mitä jos se poika on poropeukalo. On kuule mullakin käynyt naapurin miestä ja poikaystäviä poraamassa seiniä, eikä kukaan ole koskaan tullut tarkastamaan reikiä, vaikka olen kahvitkin keittänyt. Mikäli sinun itsetuntosi on tuhottu, ei se kyllä vakoilemalla ja syyttelemällä parane.

Äänestä
  • En ole sairaalloisen mustasukkainen. Mieshän jäi kiinni valehtelusta ja salailusta. Olimme juuri edellisenä iltana keskustelleet luottamuksen tärkeydestä ja seuraavana päivänä oli kyseinen tapaus.
    En ole kytännyt mieheni tekemisiä ennen tätä tapausta, en ole estänyt miestäni menemästä minnekään, päinvastoin olen kannustanut siihen että hänellä olisi omia juttujaan. En pidä sitä oikein hyväksyttävänä, että luottamustani käytetään hyväksi- miehen ei siis olisi välttämättä tarvinnut salailla yhtikäs mitään. Se oli hänen oma valintansa ja virhetikki sekä työnantajaa (meni naisen kotiin työajalla) että minua kohtaan.
    En ole koskaan kieltänyt häntä menemästä viettämään iltaa työporukoiden kanssa, hän on omasta tahdostaan jäänyt pois niistä.Ei siis minun tahdostani.
    Ymmärrän kyllä että flirttailu ei ole miehen vika, mutta kyllä omalla käytöksellään voi osoittaa ettei ole kiinnostunut sen tyyppisestä käytöksestä. Siihen ei ainakaan pidä provosoida, niinkuin mieheni tekee.
    Itsetuntoani ei ole tuhottu, se on tallella. Enkö saa olla onneton, jos huomaan mieheni olevan epärehellinen kaiken muun lisäksi ihmissuhdeasioissa?
    En ole vakoillut mieheni tekemisiä tätä tapausta ennen yhtään mitenkään, jos joku kykenee jotain sellaista väittämään, se on täyttä paskaa. Itse se on antanut siihen nyt aihetta - onko mitenkään tavatonta että luottamus toista kohtaan tämmöisen jälkeen menee täysin?
    Mies itse oli aiemmin pyytänyt minua käymään työpaikallaan lasten kanssa, en tullut sinne kyttäämään mitä mieheni tekee. Tilanne tuli siis minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta.

    Ehkä sinunkin täytyisi miettiä hiukan asioita eri näkökulmista ennenkuin alat syyttelemään ketään sairaalloisesta mustasukkaisuudesta. Ethän edes tiedä asioista kaikkia puolia?? Vai oletko itse kenties parantumattoman luulosairas ja kuvittelet kaiken aina johtuvan mustasukkaisuudesta? Tuskimpa kannustaisin miestä menemään yksin minnekään jos olisin jollain tapaa sairaalloinen?

    Eiköhän sekin olisi jossain vaiheessa tullut ilmi jo aiemmissa keskusteluissa mikäli poika on poropeukalo. Miksi se nainen ei sanonut mitään pojan osaamattomuudesta kun kysyin häneltä itseltään, että miksi oma poikasi ei tullut laittamaan näitä? Vastaus kysymykseen oli, että oma mieheni oli varta vasten tarjoutunut - mutta paha kyllä mieheni jätti tahallisesti siitä kertomatta minulle. Miksiköhän? Aihetta salailuun en ole antanut. Arvostan enemmän rehellisyyttä tosiasiallisesti kuin uskollisuutta. Valheelliselle pohjalle on vaikea rakentaa kestävää suhdetta. Puhumattakaan, että luottamus palaisi.
    Eipä tämä keskustelukaan hedelmällisemmäksi muutu sinun syyttelevästä asenteestasi huolimatta.

    Äänestä

  • Kiitos kirjoitti:

    En ole sairaalloisen mustasukkainen. Mieshän jäi kiinni valehtelusta ja salailusta. Olimme juuri edellisenä iltana keskustelleet luottamuksen tärkeydestä ja seuraavana päivänä oli kyseinen tapaus.

    Niin, naisilla ja miehillä on näissä asioissa aivan peustavaa laatua oleva ero. Naiset on tottuneet jakamaan elämää ja arkea kertomalla etukäteen tekemisistään ja tulevista jutuista. Miehet taas yleensä tekevät ensin ja kertovatsitten jälkikäteen missä tuli oltua ja mitä tehtyä. Arjen asiat on niile "pikkujuttuja" joista nyt ei sen kummemmin haloota ja hälyä tarvitse pitää viikkoltolkulla etukäteen.

    Eli tässäkin tapauksessa näin kävi, miehesi ajatteli hoitaa rouvalle reiät seinään silkkaa ystävällisyyttään mutta jäi sitten kuitenkin etukäteen informoimatta että näin oli sovittu (?) ja näin tapahtui.

    Ja kun sinä taas tunnet ilmiselvästi tuon rouvan uhaksi itsellesi, päätit nostaa helvetillisen haloon pikkuasiasta. Joten nyt olisi hyvä vetää vähän henkeä ja todeta miehellesi että ehkäpä olisi paras ensikerralla kuitenkin kertoa mielellään etukäteen jos on lähdössä auttlemaan remonttihommissa tms. rouvan luo. Vaikkei tämä nyt ole mikään iso juttu niin riittävän iso kuitenkin että suhde karahtaa karille jos sitä jatkuvasti jankkaat. Elämässä on isompiakin ongelmia.

    Flirttailu? Sehän riippuu aivan miltä kantilta katsoo. Joskus epäluuloisiin silmiin normaali ystävällinen hymykin saatta olla flirttailua. Katse värittyy epäluulosta jo valmiiksi silleen että kaikki näyttää vähintään vuosisadan salaliitolta. Rajat kuitenkin kulkevat siinä että tavanomainen kohteliaisuus toista ihmistä kohtaan edellyttää ettei miehesi voi huutaa rouvalle että "lakkaa räpsyttämästä ripsiäsi mulle lumppu!!". Mikä tietenkin epäilemättä tekisi sinusta ikionnellisen? Sitäkö siis mieheltäsi haluat?

    Joten lakkaa jauhamasta asiaa kuin joku teini ja ryhdy käsittelemään asioita kuten aikuinen. Et voi määrätä mitä miehesi tekee, etkä hallita asioita aina vaikka kuinka haluaisit. Suhteenne perustuu kuitenkin luottamukseen. Jos et osoita miehellesi että luotat häneen niin älä sitten ihmettele jos se lähteekin oikeasti naapurin pihalle piparinhakureissulle.

    Äänestä

  • Kiitos kirjoitti:

    En ole sairaalloisen mustasukkainen. Mieshän jäi kiinni valehtelusta ja salailusta. Olimme juuri edellisenä iltana keskustelleet luottamuksen tärkeydestä ja seuraavana päivänä oli kyseinen tapaus.
    En ole kytännyt mieheni tekemisiä ennen tätä tapausta, en ole estänyt miestäni menemästä minnekään, päinvastoin olen kannustanut siihen että hänellä olisi omia juttujaan. En pidä sitä oikein hyväksyttävänä, että luottamustani käytetään hyväksi- miehen ei siis olisi välttämättä tarvinnut salailla yhtikäs mitään. Se oli hänen oma valintansa ja virhetikki sekä työnantajaa (meni naisen kotiin työajalla) että minua kohtaan.
    En ole koskaan kieltänyt häntä menemästä viettämään iltaa työporukoiden kanssa, hän on omasta tahdostaan jäänyt pois niistä.Ei siis minun tahdostani.
    Ymmärrän kyllä että flirttailu ei ole miehen vika, mutta kyllä omalla käytöksellään voi osoittaa ettei ole kiinnostunut sen tyyppisestä käytöksestä. Siihen ei ainakaan pidä provosoida, niinkuin mieheni tekee.
    Itsetuntoani ei ole tuhottu, se on tallella. Enkö saa olla onneton, jos huomaan mieheni olevan epärehellinen kaiken muun lisäksi ihmissuhdeasioissa?
    En ole vakoillut mieheni tekemisiä tätä tapausta ennen yhtään mitenkään, jos joku kykenee jotain sellaista väittämään, se on täyttä paskaa. Itse se on antanut siihen nyt aihetta - onko mitenkään tavatonta että luottamus toista kohtaan tämmöisen jälkeen menee täysin?
    Mies itse oli aiemmin pyytänyt minua käymään työpaikallaan lasten kanssa, en tullut sinne kyttäämään mitä mieheni tekee. Tilanne tuli siis minulle kuin salama kirkkaalta taivaalta.

    Ehkä sinunkin täytyisi miettiä hiukan asioita eri näkökulmista ennenkuin alat syyttelemään ketään sairaalloisesta mustasukkaisuudesta. Ethän edes tiedä asioista kaikkia puolia?? Vai oletko itse kenties parantumattoman luulosairas ja kuvittelet kaiken aina johtuvan mustasukkaisuudesta? Tuskimpa kannustaisin miestä menemään yksin minnekään jos olisin jollain tapaa sairaalloinen?

    Eiköhän sekin olisi jossain vaiheessa tullut ilmi jo aiemmissa keskusteluissa mikäli poika on poropeukalo. Miksi se nainen ei sanonut mitään pojan osaamattomuudesta kun kysyin häneltä itseltään, että miksi oma poikasi ei tullut laittamaan näitä? Vastaus kysymykseen oli, että oma mieheni oli varta vasten tarjoutunut - mutta paha kyllä mieheni jätti tahallisesti siitä kertomatta minulle. Miksiköhän? Aihetta salailuun en ole antanut. Arvostan enemmän rehellisyyttä tosiasiallisesti kuin uskollisuutta. Valheelliselle pohjalle on vaikea rakentaa kestävää suhdetta. Puhumattakaan, että luottamus palaisi.
    Eipä tämä keskustelukaan hedelmällisemmäksi muutu sinun syyttelevästä asenteestasi huolimatta.

    ..kylläpä olet omistushaluinen. Anna hyvä ihminen toiselle vähän tilaa hengittää omaaki ilmaa.
    Jokainen tarvii yksityisyyttä ja omiaki asioita, luottamus on sitä varten olemassa parisuhteessa.

    Äänestä

En ihmettele, että sinulta salataan asioita.
Sinulla todellakin taitaa olla hyvä mies, harva olisi lähtenyt poranreikiä näyttelemään minnekään. Mieti vähän .. Jos olet mustasukkainen ja toinen tietää sen, tottakai se johtaa siihen, että sinulle ei haluta kertoa mitään, mikä aiheuttaisi sotkuja ja epäluuloja.
Valitettavasti tuo kuulostaa aika pikkumaiselta.
Hae apua ensin itsellesi, sitten avioliittoneuvolaan !

Äänestä

Ensin kerroit, että miehesi oli vaivautunut flirtin edessä ja sitten seuraavassa, että miehesi oikein provosoi tilannetta. Etkä ole koskaan ennen epäillyt miestäsi ja toisessa ilmoitat miehesi ei-pyhimyisyydestä. Niin sekavaa, että ymmärrän miestäsi, jos kertoo mahdollisimman vähän.

Äänestä

Tuota,tuota...miten miehesi on sinua nöyrryyttänyt ja mitätöinyt?Musta kyllä kertomukses perusteella vaikuttaa siltä,että miehes on narsistinen luonne,joka hakee toiselta naiselta hyväksyntää..ja ehkäpä on tuolle naiselle kertonut jotain juttuja sinusta,koskapa kerroit kuinka nainen kehui miestäsi sinulle.Oliko tämä nainen siis joku ihan outo sinulle-ei siis työkaveri?Mistäs hän tuon naisen tuntee,kun nainen sitten oikein osasi miestäs kehua??Jos miehes tietää sun olevan mustasukkaista laatua-ja jos oikeesti rakastais sua-tuskin haluais aiheuttaa enempää mustasukkaisuutta vaan ehdottais sulle terapiaa.Toisaalta jos hän on kyllästynyt ainaiseen jankuttamiseesi niin ymmärrän-ei sellaista kukaan jaksa kuunnella.Tosin,onhan tuo yksi keino päästä eroon "mustasukkaisesta" muijasta--oikein miesten suosikkilistalle kuuluu tuo tekosyy.

Äänestä
  • Luitteko edelliset viestini? Sanoinhan siinä, että arvostan enemmän rehellisyyttä kuin uskollisuutta. Sekö on sairaalloista mustasukkaisuutta? Jos olisin sairaalloisen mustasukkainen en sietäisi uskottomuuttakaan. Tosiasiassa on omakohtaista kokemusta aikaisemmista suhteista, että uskottomuus voi olla hyväksyttävää joissakin olosuhteissa. Hämmästyttävää vai kuinka?? Aikaisempi suhde ei päättynyt pelkästään minusta johtuvista syistä, valitan...olen edelleenkin exän kanssa tekemisissa ja mieheni tietää - kritisoi kuitenkin koko ajan siitä?? Ehkä hänkin on sairaalloisen mustasukkainen? Voi, voi...
    Edellinen kirjoittaja mainitsi jankuttamisesta, en todellakaan ole jankuttanut mistään muusta kuin siitä että toivoisin mieheni olevan rehellinen. Onko se liikaa pyydetty? En siis koe olevani terapian tarpeessakaan, koska en vaadi muuta kuin sitä että sovituista asioista pidetään kiinni - toisen luottamusta ei saa pettää eikä hyväksikäyttää. Kukakohan se oikeasti terapiaa tarvitsee, jos ei tunne minkäänlaista häpeää huonon käytösensä vuoksi?
    Mikäli hän haluaisi päästä minusta eroon, miksi hän ei ota avioeroa vaan pyytää päästä kanssani keskustelemaan jonnekin? Ehkä mies rakastaa minua, ehkä ei - sen näyttää aika mitä tämä on.

    Se toinen nainen on hyvän päivän tuttu, en tunne ihmistä niin hyvin että voisin sanoa miksi hän kehui miestäni? Ehkäpä on niin, että mieheni kertoilee hänelle asioitamme, miksi? Miehelläni on kyllä miespuolisiakin ystäviä, joille uskoutua.Hän siis hakee jonkinlaista hyväksyntää, ehkä niin. Mieheni on altis imartelulle, sen tiedän ja tiedän myös senkin, että jotkut käyttävät sitä ihan tarkoituksellisesti hyväkseen.

    Ai että mitenkö mies on nöyryyttänyt ja mitätöinyt? Se on sitä tavanomaista henkistä väkivaltaa ja osa on sitä luokkaa, että voisi nostaa kunnianloukkauksesta syytteen. Mitätöinti on luonnollisesti äitinä ja vaimona aliarvioimista. Kuten jo aiemmin kerroin miehelläni ei ole varaa arvostella ketään omien tekemisiensä perusteella.

    Olkoon niin että mieheni on kyllästynyt jankuttamiseen, mutta itse olen kyllästynyt epärehellisyyteen, kumpikohan on parisuhteen kannalta olennaisempi seikka? Aiemmin taisin mainita senkin, että valheelliselle pohjalle on vaikea rakentaa mitään kestävää ja pysyvää. Ehkäpä siihen jankuttamiseenkin löytyy syy?

    Äänestä

  • Kiitos kirjoitti:

    Luitteko edelliset viestini? Sanoinhan siinä, että arvostan enemmän rehellisyyttä kuin uskollisuutta. Sekö on sairaalloista mustasukkaisuutta? Jos olisin sairaalloisen mustasukkainen en sietäisi uskottomuuttakaan. Tosiasiassa on omakohtaista kokemusta aikaisemmista suhteista, että uskottomuus voi olla hyväksyttävää joissakin olosuhteissa. Hämmästyttävää vai kuinka?? Aikaisempi suhde ei päättynyt pelkästään minusta johtuvista syistä, valitan...olen edelleenkin exän kanssa tekemisissa ja mieheni tietää - kritisoi kuitenkin koko ajan siitä?? Ehkä hänkin on sairaalloisen mustasukkainen? Voi, voi...
    Edellinen kirjoittaja mainitsi jankuttamisesta, en todellakaan ole jankuttanut mistään muusta kuin siitä että toivoisin mieheni olevan rehellinen. Onko se liikaa pyydetty? En siis koe olevani terapian tarpeessakaan, koska en vaadi muuta kuin sitä että sovituista asioista pidetään kiinni - toisen luottamusta ei saa pettää eikä hyväksikäyttää. Kukakohan se oikeasti terapiaa tarvitsee, jos ei tunne minkäänlaista häpeää huonon käytösensä vuoksi?
    Mikäli hän haluaisi päästä minusta eroon, miksi hän ei ota avioeroa vaan pyytää päästä kanssani keskustelemaan jonnekin? Ehkä mies rakastaa minua, ehkä ei - sen näyttää aika mitä tämä on.

    Se toinen nainen on hyvän päivän tuttu, en tunne ihmistä niin hyvin että voisin sanoa miksi hän kehui miestäni? Ehkäpä on niin, että mieheni kertoilee hänelle asioitamme, miksi? Miehelläni on kyllä miespuolisiakin ystäviä, joille uskoutua.Hän siis hakee jonkinlaista hyväksyntää, ehkä niin. Mieheni on altis imartelulle, sen tiedän ja tiedän myös senkin, että jotkut käyttävät sitä ihan tarkoituksellisesti hyväkseen.

    Ai että mitenkö mies on nöyryyttänyt ja mitätöinyt? Se on sitä tavanomaista henkistä väkivaltaa ja osa on sitä luokkaa, että voisi nostaa kunnianloukkauksesta syytteen. Mitätöinti on luonnollisesti äitinä ja vaimona aliarvioimista. Kuten jo aiemmin kerroin miehelläni ei ole varaa arvostella ketään omien tekemisiensä perusteella.

    Olkoon niin että mieheni on kyllästynyt jankuttamiseen, mutta itse olen kyllästynyt epärehellisyyteen, kumpikohan on parisuhteen kannalta olennaisempi seikka? Aiemmin taisin mainita senkin, että valheelliselle pohjalle on vaikea rakentaa mitään kestävää ja pysyvää. Ehkäpä siihen jankuttamiseenkin löytyy syy?

    Tekstiäsi luettuani alan jotenkin ymmärtää asian ytimen.Erikoista ettet sinä ole sitä itse huomannut..olet tekemisissä exäsi kanssa-onko teillä yhteisiä lapsia?Jos ei niin miksi olet tekemisissä?Provosoitko miehesi käytöstä olemalla tekemisissä exän kanssa?Jos miehesi kritisoi käytöstäsi(ei pidä siitä että olet exäsi kanssa tekemisissä)niin kai hänelläkin on oikeus tehdä kuten haluaa.Sinulla on näköjään noita vaatimuksia-teetkö itse mitään kompromisseja?Onkos sinun miehesi aina kuulolla kun sinä olet exäsi kanssa tekemisissä?Soitteletko exällesi miehesi kuullen/tapailetko?Yksi kysymys vielä:oletko uusperheellinen?

    Äänestä

Joku kirjoitti aiemmassa vastauksessaan epäilevänsä, että mieheni on jonkin asteinen narsisti - tuota hieman hainkin ja itsekin epäilen syyksi kaikkeen huonoon käytökseen ja katumattomuuteen. Hyvä havainto ja kiitos siitä huomiosta. Sain hiukan edes vahvistusta ajatuksilleni, eikä pelkästään minun syyllistämistä. Edellisten kirjoittajien perusteella minun ilmeisesti täytyisi sietää nöyryytystä ja mitätöintiä loputtomiin, olipa se minkälaista tahansa (sitähän oli jatkunut jo vuosikausia). Kuin myös, että minussa on vika jos mieheni ei pidä sovituista asioista kiinni, se on vaan minun pikkumaisuuttani ja lapsellisuuttani?? Miksei kukaan ihmettele mieheni vastuuntunnottomuutta minua kohtaan?
Minulla ei siis ole oikeutta pitää puoliani tässä suhteessa ja vaatia asiallista käytöstä ja edes jonkinlaista arvostusta osakseni - minähän olenkin VAAN nainen. Kertakaikkiaan hämmästyttäviä kommentteja.

Äänestä

Ottamatta muuten kantaa tuohon juttuun tai siihen mitä pitäisi tehdä, sanon vain sen, että jos kumppanilla on tarve salata/peitellä/jättää kertomatta menojaan, voi olla 100% varma, että hänellä ei ole puhtaita jauhoja pussissa. Jos kyseessä oli todellakin vain ystävällinen ele tai merkityksetön käynti tuon naisen luona, olisi hän siitä sinulle varmasti maininnut.

Äänestä

Hei!
Tähän ketjuun kirjoittamasi viestit mielestäni puhuvat siitä, että teitä on nyt kaksi onnetonta ihmistä, sinä ja miehesi. En yhtään epäile, ettet olisi tullut loukatuksi suhteenne aikana, joten on luonnollista että olet surullinen.

Kannattaisiko ottaa aikalisä ja miettiä mitä elämältä haluat? Haluatko yhä tämän suhteen? Oletko yhä sitoutunut tähän mieheen? Mikä sinua pitää yhdessä hänen kanssaan, mikä taas työntää poispäin? Voiko jotain muuttaa, vai oletko jo menettänyt toivosi? Nyt olet keskellä hämmentävää ja mieltäkuohuttavaa riitaa, ja sinun voi olla vaikea ajatella selkeästi. Pystyisitkö järjestämään aikaa itsellesi miettiä mitä oikeastaan haluat, ja onko realistista uskoa että saat sen tässä suhteessa. Vai voitko ehkä tinkiä siitä mitä haluat, pysyäksesi yhdessä tämän miehesi kanssa. Sitä ei kukaan voi sanoa puolestasi, vain sinä voit sen tietää, ja ehkä vasta pitkän pohdinnan jälkeen.

Se, että olette menossa parisuhdeterapiaan, puhuu mielestäni siitä, että sekä olette havainneet ongelman, että siitä, että toivoa on vielä olemassa mielissänne. Kyllä parisuhteessa on helppoa 'kiusata' toista ja nostattaa hyvin epämiellyttäviä tunteita, mutta kaikissa suhteissa niin ei tehdä. Jos rehellisyys on sinulle oikeasti tärkeää, kunnioita sinä ensiksi itseäsi ja arvojasi, ja lähde tavoittelemaan rehellistä ihmissuhdetta - joko tästä nykyisestäsi tai uudesta.

Äänestä
  • Mitähän reikiämiehesi siellä poraili?Entäs ,jos itse menisit päiväkahvien merkeissä naapurin ukon kukkia kastelemaan,hän ei itse ole viherpeukalo??Miehesi varmaan sanois ,että kiva kun autoit setää Pelarguunioiden kanssa...Miehet ajattelee "hännällään" ja "häntä"heiluttaa miestä,usko pois.

    Äänestä

  • en luota kuin itseeni kirjoitti:

    Mitähän reikiämiehesi siellä poraili?Entäs ,jos itse menisit päiväkahvien merkeissä naapurin ukon kukkia kastelemaan,hän ei itse ole viherpeukalo??Miehesi varmaan sanois ,että kiva kun autoit setää Pelarguunioiden kanssa...Miehet ajattelee "hännällään" ja "häntä"heiluttaa miestä,usko pois.

    Alkuperäinen kirjoittajahan just mainitsi että on exänsä kanssa tekemisissä-mistäs me tiedetään mitä he keskenään puuhailee.Ei ole tainnut päästä exästään vielä henkisesti irti ja nyt leikkii marttyyria täällä ja etsii syitä,että pääsis nykyisestään eroon.Joillakin on vaan niin suuri pätemisen tarve,että "lähdetään hakeen apua" kun ei itse haluta kehdenkesken päästä kuiville.Jos parisuhdeneuvojilta lähtee neuvoja hakemaan,korkeintaan saa uusia näkökulmia ja uutta mietittävää-itse siinä pitää omia aivojaan käyttää ja ajatella.Jos vahvistusta omille mielipiteille ja käytökselle haluaa niin ei niitä vastauksia sieltä ainakaan saa.

    Äänestä

  • kokemusta on kirjoitti:

    luulo ei ole tiedon väärti. Omalla kohdallani ei ainakaan ole kyse siitä, että olisin henkisesti kiinni ex-suhteessa. Eikä minun tarvitse leikkiä edes marttyyria. Se on enemmänkin hyvä keskustelukumppani, joka tuntee minut hyvin ja osaa tässä mielessä sanoa aika hyvin, mikä minun käytöksessäni menee pieleen, jos nykyisessä suhteessamme tulee ongelmia. Olen saanut tosi ikäviä kommentteja ex-puolisoltani omista huonoista puolista ja virheistä mitä teen nykyisessä suhteessani. Arvostan hänen mielipiteitään.Ne ovat olleet avuksi, kun olen hölmöillyt.
    Enkä ole niin täydellinen siinäkään mielessä, että voisin sanoa olevani aina itse siitä perillä missä mennään. Haluan siis ulkopuolisen ihmisen ja mielellään sellaisen joka minut tuntee, arvioimaan mielipiteitäni, että olenko ihan hölmö kun ajattelen näin.
    Tämä nyt on minun mielipide ex-suhteesta, muiden puolesta en voi mennä sanomaan mitään... en ole selvännäkijä, jotta voisin sanoa, että ap:n tapauksessa olisi jonkinlainen salasuhde.
    Totta kai harkitsen itse mitä loppupeleissä teen asioille, mutta olen tullut useammin kuin yhdesti siihen lopputulemaan, ettei se suurin viisaus asu yksin minun omassa päässäni.

    Äänestä

on monenlaisia

Äänestä

Kuulehan...mieti nyt vähän omaa käytöstäsi. Ensinnäkin minua ihmetyttää se, että jos miehesi olisi sinua halunnut pettää, olisi sen voinut varmaan helpommallakin tehdä kuin keskellä päivää töistä karaten ja pora mukanaan... Onko teillä perheessä tapana, että miehesi tuo sinulle kellokorttinsa näytettäväksi?

Tiedätkö...minun mieheni työ on sitä, että hän päivän aikana liikkuu autolla. En koskaan ole edes miettinyt, että onko mahdollisesti reikiä porailemassa. Olen sitä mieltä, että pettää jos on pettääkseen, eikä minun vainoharhaisuuteni sitä tilannetta miksikään muuttaisi. Tosin en usko, että pettää.

Sinun kannattaa nyt miettiä, että onko jotain muuta syytä, jonka takia voisit epäillä hänen pettäneeen. Et voi ajatella, että jos miehesi käy eronneen naisen luona, siihen automaattisesti liittyy seksiä.
Jos jatkat tuota samaa jankutusta, hän varmaan pettääkin ennen pitkää, ei tuollaista mustasukkaisuutta kukaan jaksa.

Äänestä
  • Yx kannanotto ainoastaan, ett miksköhän nykyään on niin paljon työpaikkaromansseja. En väitä ett tää olis, mut oma mielipide on ett se on se helpoin. Ei tarvii selitellä mitä on päivän aikana tehny, töitä tietty. Mitä se sun miehes autolla rundaamine tähän liitty? Eihän ne oo edes yx ja sama hemmo? Tyypistä se on kiinni, eikä ammatista, mun mielipide.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

onneton kirjoitti:

Mieheni salasi minulta käyntinsä työajalla (ei siis leimannut kellokorttiaan lainkaan!) toisen naisen kotona. Ei kertonut aikeistaan etukäteen, vaikka asia oli tiedossa aiemmin. Perusteli naisen luona käyntiään, että meni auttamaan poraushommissa.
Naisella on täysi-ikäinen poika joka asuu naisen kodin lähistöllä, noin 700 metrin päässä. Mielestäni poraa olisi voinut lainata ihan hyvin, ettei mieheni olisi tarvinnut mennä naisen kotiin.
Riitelemme aivan tolkuttomasti aiheesta, suhteemme on ollut todella kivinen jo useamman vuoden. Mieheni on näiden parin vuoden aikana nöyryyttänyt ja mitätöinyt minua naisena ja äitinä aivan tarpeettomasti, siihen nähden ettei miehen menneisyys ja nykyinenkään elämä ole pyhimys-luokkaa.
Mieheni vetoaa siihen, ettei hän arvannut (?) että tästä asiasta nousisi tällainen riita.
Hän kyllä tietää erinomaisen hyvin etten kertakaikkiaan voi sietää valehtelemista.
Mitä mieltä olette tilanteesta? Tekeytyykö hän tyhmemmäksi kuin onkaan pelastaakseen vain nahkansa? Mikäli niin on, arvostan sitä miestä entistä vähemmän kun ei kykene minkäänlaiseen vastuuntuntoisuuteen. Siis luuseri-ainesta. Mitä tekisitte tilanteessa? Perheterapia on varattu, mutta se tuskin muuttaa tilannetta miksikään. Ei totuus tilanteesta muutu keskustelemalla miksikään. Miehellä ei käytöksen perusteella omatunto kolkuta mitenkään.
Naisen käytös on ollut tätä tapahtumaa ennen pöyristyttävää - flirttaili ja keimaili minun nenän edessäni mieheni kanssa aivan estottomasti. Mieheni oli vaivautunut tilanteessa, eikä kyennyt katsomaan minua lainkaan silmiin. Kävimme naisen kotona katsomassa poraamisia (huvittavaa sinänäsä, mitä se loppujen lopuksi todistaa??) ja nainen käyttäytyi mielestäni oudosti siihen nähden, että hänellä on elämänkokemusta enemmän kuin minulla ja on eronnut. Tekeytyi loukatuksi tuossa tilanteessa - olisi luullut pikemminkin että olisi ollut ymmärtäväinen minua kohtaan, mikäli asiassa ei ollut mitään. Tokaisi minulle, että sinulla on kuule hyvä mies! Mistä hemmetistä se tietää minkälainen mieheni on minua kohtaan? Miten hän on kykeneväinen sanomaan että mieheni on hyvä - ja missäköhän mielessä??
Haluaisinkin kuulla muiden mielipiteitä asiasta. Olen aivan ymmälläni tästä tilanteesta, kun minua pistetään "huokealla" aivan ilmiselvästi. En olisi koskaan voinut kuvitella mieheni olevan noin häikäilemätön. Mutta luulohan ei ole tiedon väärti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu