Kysymys

hei! Olen kolmekymppinen nainen enkä ole koskaan harrastanut yhden illan juttuja. kysyisinkin teiltä irtosuhteiden harrastajilta,että eikö yhden illan jutut jätä "tyhjäksi" henkisesti? Mitä te saatte siitä? Minä en voisi kuvitella koskaan harrastavani seksiä tuntemattomien kanssa.
21388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse harrastan yhden illan juttuja, kylläkin aika harvoin. Varmaankin vain pari vuodessa. Johtuu siitä kun en kelpuuta ketä tahansa miestä. Seurustelin aivan ihanan miehen kanssa vuosia, josta johtuu että rima on korkealla myös yhden illan juttujen kaa.

Miehen pitää olla hauska ja huumorintajuinen, älykäs ja hellä, pilkettä silmäkulmassa. Pitää arvostaa naista. Eli miehen pitää olla semmoinen jonka kanssa voisin seurustella!

Joten vastaus kysymykseesi: yhden illan jutuista saan lähinnä sydänsuruja ja joskus perässä juoksevia miehiä. Yhden kanssa seurustelin vähän aikaa (n puoli vuotta), suhde päättyi, koska mies oli englantilainen ja joutui lähtemään takaisin kotimaahansa. Ei ollut kuin työreissulla täällä. Silloin oli hirveää hyväksyä tilanne.

Eli kyllähän yhden yön suhteesta voi kehkeytyä jotain enemmänkin myös. Sitä ilmeisesti toivon saavani näistä suhteista.

Äänestä

Jostainhan se suhde on aloitettava. Joskus se on yhdenyön juttu, joka menee pieleen ja siitä tuleekin koko sinkkuelämän pilaava, elämän pituinen rakkaussuhde. Joskus se on 10 vuoden hinkkaaminen, josta ei kuitenkaan synny loppujen lopuksi yhtään mitään. Ei sitä voi ennakolta tietää kumpi tapa on parempi rakastumiseen. Jos et voi ajatella sexiä vähän vähemmän tutun ihmisen kanssa, niin sitten et voi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mimmi kirjoitti:

hei! Olen kolmekymppinen nainen enkä ole koskaan harrastanut yhden illan juttuja. kysyisinkin teiltä irtosuhteiden harrastajilta,että eikö yhden illan jutut jätä "tyhjäksi" henkisesti? Mitä te saatte siitä? Minä en voisi kuvitella koskaan harrastavani seksiä tuntemattomien kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu