En kestä...

Olennaista on, miten miehesi suhtautuu tähän. Jos hän on puolellasi, ei huolta! Miehen pitäisi nyt katkaista napanuora ja alkaa elämään omaa elämäänsä. Kertooko hän oma-aloitteisesti, mitä äitinsä sanoo vai kyseletkö sinä niitä?

Mummelin luona ei ole pakko käydä, jos vastaanotto on tuo. Mielestäni olette riittävästi yrittäneet. Ottakaa etäisyyttä, äitiä ei tarvitse yrittää miellyttää.

Ymmärrän kyllä sun pointtis, vaikutat herkältä ihmiseltä.

Mutta sitä asiaa kannattaa katsella myös toiseltakin kantilta. Olet ensin hiiviskellyt vuoden, vaivautumatta esittäytymään.
Sitten kun vihdoin kaivaudut sieltä kannon alta esiin, hiiviskelet varjona toisen KOTONA, etkä suunnilleen puhu mitään... Eipä sitä voi se toinen osapuoli tietää oletko ujo vai välinpitämätön. Itse jos olisin anoppi, niin veikkaisin kyllä vahvasti jälkimmäistä.

Enkä suoraan sanoen kyllä edes pitäisi siitä että kotonani haahuilisi joku itselleni täysin tuntematon ihminen, joka kulkisi nurkkia kierrellen... kyse ei olisi omalla kohdallani oman lapsen kumppanista, vaan jostain paikalle ilmestyneestä haamusta, pyörii KODISSANI.
Eikä sillä olis mitään tekemistä olisko tällanen ihminen susiruma tai hirveä jättiläinen.

Että otappas ap itteäs niskastas kiinni ja ota reilusti kontaktia. Ja kyllä sitä ihmiset ymmärtää jos kerrot suoraan että olet ujo ja jännität sosiaalisia suhteita. Tollasta hiljaista jurmuttamista on vaikeampi ymmärtää, kun se helposti saattaa näyttää toisen ihmisen silmissä epäkohteliaalta ja välipitämättömältä käytökseltä.

Toisekseen... mitä helvettiä 21 vuotias vielä kotona asuu????

Miksi et syö yhdessä muiden kanssa (2. olen kuulemman liian epäsosiaalinen (kun en uskalla vielä mennä ''uuden'' perheen keittiöön tekemään itselleni ruokaa)?

Kuinka pitkiä aikoja viivyt pojan luona, jos jo 3 kerran jälkeen sinun pitäisi yksi keittiössä puuhata? Eikö alussa voi vain viettää pari-kolme tuntia ja talonväelle aikaa ja mahdollisuus tutustua sinuun?

Miksi poikaystäväsi kertoo sinulle kaiken negatiivisen, mitä äiti sinusta sanoo? Täytyyhän pojan tietää, että ei ainakaan helpota oloasi?

Jotenki outo kuvio, että haukkuu sun ulkonäköä pojalleen, joka sitten kertoo sulle

Jos välit pojan perheeseen eivät onnistu, sinun ei ole pakko seurustella perheen kanssa. Ei ole tarpeen että hänen äitinsä pitää sinusta. Poikaystävän pitäisi nyt puolustaa ja auttaa sinua, ja sinun kuuluisi olla se jonka kanssa hän jatkaa elämäänsä, ei äidin. Entä mitä omat vanhempasi sanovat poikaystävästäsi?

Olisi tietysti onnellisempaa jos saisit korjatuksi välinne edes kohtalaisiksi. Paras keino on olla ystävällinen, vähintäänkin hymyillä, ja että et välitä näistä alkuvaikeuksista. Minusta kylläkin keskusteluissa aloitevelvollisuus ja vastuu keskustelun sujumisesta olisi tällä vanhemmalla henkilöllä ja talon emännällä eikä sinulla. Ihmettelen miksi poikaystäväsi kertoo näitä haukkuja sinulle sen sijaan että rohkaisisi sinua. Ihmettelen myös miksi sinun pitäisi laittaa itsellesi ruokaa, eikö talon emäntä tarjoa vieraalle syötävää? Ei kukaan normaalisti odota että uusi tulokas alkaisi häärätä keittiössä.

Vaikuttaa siltä että kummallinen ihminen tässä tilanteessa on tuo anoppikokelas, et sinä. On ymmärrettävää ja tavallista, että nuori on arka ja osaamaton uudessa tilanteessa ja emännän pitäisi huolehtia siitä että tuntisit olosi kotoisaksi. On hyvin yleistä myös, että nuorempi osapuoli on tällaisessa tilanteessa hiljainen, varsinkin jos toinen osapuoli ei tule yhtään vastaan. Anoppi vaikuttaa paljon epäsosiaalisemmalta kuin sinä, ja jotain outoa on poikaystävänkin käytöksessä. Myös hän voisi auttaa keskusteluja alkuun. Tekeekö hän kaikkensa jotta tilanne helpottuisi? Voit ainakin pyytää sitä häneltä.

Älä anna tämän kokemuksen nujertaa itsetuntoasi. Tiedät itse että et ole ruma, ja pituuskin on nykyaikana vain hieno ominaisuus. Monet muutkin ikäisesi ovat arkoja, eikä ujous ole mikään huono eikä hävettävä asia. Ole ihan rauhassa ujo, kerro muillekin että olet ujo, ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Ehdit vuosien mittaan opetella riittävästi sosiaalisuutta niin että pärjäät työelämässä ja kaikkialla.

Aikuisen, elämää jo nähneen naisen pitäis osata vastaanottaa nuori miniäehdokas niin ettei tämän tarvi lymyillä nurkissa puhumattomana. Jos sinut on kutsuttu hänen kotiinsa (tai poikaystäväsi on kutsunut?), on talonväen velvollisuus huolehtia sinun viihtymisestä eikä päinvastoin. Jos äitinsä ei anna vieraalle ruokaa, niin laittakoon sitä poikaystävä, ei sinun tartte ruveta kylässä laittamaan itselles ruokaa. Ei taida olla siinä perheessä käytöstavoista tietoakaan. Poikaystävän pitää huolehtia siitä että viihdyt ja että tutustutte äitinsä kanssa, jos tämä äiti ei siihen itse pysty. Eikä sinun tarvitse välittää siitä tykkääkö tämä äiti sinusta vai ei.

Kyllä poikaystäväsi pitää sanoa äidolleen että minä seurustelen se tytömn kanssa eikä hänen äitinsä ja on tehtävä äidille selväksi että asia ei hänelle kuulu kun on jo 18v ja se siitä. Miehenä onneksi minulle ei ole vanhemmat koskaan kritisoineet naisiani ja se siitä. Jotku anoppikokelaat ovat yrittäneet määräillä mutta huonosti onnistuneet kun olen sanvalmis ja sanon suoraan miten asiat ovat.

Kaikenlaisia kommentteja on tullut mutta luulen että syy on siinä että poikaystäsi ei pysty sanomaan suoraan että haluaa katkaista suhteen. Siirtää eropäätöksen sinun harteillesi käyttäen äitinsä välikätenä.

Minulla oli nuorempana melkoinen määrä eripituisia suhteita. Osa oli ihan ok mutta kun näin ettei tulevaisuutta heidän kanssa ollut. Yritin hienovaraisesti irtautua niistä suhteista. Aina ei ollut helppoa. Toki minuakin välillä dumpattiin. Kaksi pitempää suhdetta ollut. Ensimmäin noin 6 vuotta ja alkoi kun olin 19 vuotias. Rakastin häntä todella paljon mutta vuosien varrella olimme kasvaneet erillemme. Hän ei oikein halunnut aikuistua vaan elää "ikuisesti" rientoelämää" ilman perhe vastuuta. Ja niin hän elää edelleen. No ero oli joka tapauksessa raastava ja itkuinen pitkäksi aikaa. Seuraava pidempi suhde alkoi 1995 ja jatkuu edelleen. Olimme silloin 3 kymppisiä ja elämänkatselmus kutakuinkin sama.