Itse siis päätän tietty asiasta, mutta jotenkin vaan pakko päästä purkamaan kiukkuaan. Mies alkoi viime kesänä "kriiseilemään". Hän oli silloin 38-vuotias ja oli hieman aiemmin aloittanut lääkityksen ja terapian masennukseensa. Meillä oli takana 12 vuoden avioliitto ja kaksi lasta. Mies pohti jopa omaa seksuaalista suuntautumistaan ja varmaan kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mitenkään ei ollut hyvä ja hän oli ahdistunut. Hän koki, ettei saa avioliitostamme onnea ja halusi sitten loppujen lopuksi erota. Itse rakastin miestäni, enkä olisi halunnut erota, mutta minkäs teet.
Muutimme syksyllä eri osoitteisiin kuitenkin lähekkäin, että lasten tapaaminen onnistui. Vaihdamme itse asuntoja 3-7 päivän välein, ettei lasten tartte muuttaa (joo, aika raskas systeemi, mutta yhtä raskas se olisi lasten ollut muuttaa edestakaisin...).
Alussa olin tietty ihan hajalla. Jotenkin tuntui että koko pohja elämästä putosi pois ja vain itkin. Parin kuukauden jälkeen kuitenkin tunne alkoi helpottaa ja aloin katsella elämää uusin silmin ja olin hyväksynyt, että emme ole enää yhdessä. En haikaillut miehen perään, koska olin hyväksynyt eron. En kuitenkaan ollut vielä valmis tapailemaan ketään uutta, vaikkakin jo vähän loppuvuodesta ja nyt alkuvuodesta jo flirttailenkin muiden miesten kanssa.
Ja nyt, kaiken tämän jälkeen, sain mieheltäni eilen pitkän sähköpostin. Hän on tajunnut tehneensä virheen, "olleensa sekaisin elämässä" eikä "tajunnut mitä oikeasti haluaa ja arvostaa". Eli hän haluaa palata takaisin yhteen. Hän haluaa vain minut ja meidän perheen takaisin.
Nyt en itse tiedä mitä ajatella. Tuntuu niin väärältä ajatella, että hän ensin hajotti kaiken ja nyt sitten haluaa kasata kaiken takaisin. Prkl. Ottaa suoraan sanottuna aivoon. En itse osaa sanoa, mitä haluan. Kävin läpi eroon liittyvät asiat ja tunteeni eron jälkeen ja nyt olen päässyt siitä yli.
Muutimme syksyllä eri osoitteisiin kuitenkin lähekkäin, että lasten tapaaminen onnistui. Vaihdamme itse asuntoja 3-7 päivän välein, ettei lasten tartte muuttaa (joo, aika raskas systeemi, mutta yhtä raskas se olisi lasten ollut muuttaa edestakaisin...).
Alussa olin tietty ihan hajalla. Jotenkin tuntui että koko pohja elämästä putosi pois ja vain itkin. Parin kuukauden jälkeen kuitenkin tunne alkoi helpottaa ja aloin katsella elämää uusin silmin ja olin hyväksynyt, että emme ole enää yhdessä. En haikaillut miehen perään, koska olin hyväksynyt eron. En kuitenkaan ollut vielä valmis tapailemaan ketään uutta, vaikkakin jo vähän loppuvuodesta ja nyt alkuvuodesta jo flirttailenkin muiden miesten kanssa.
Ja nyt, kaiken tämän jälkeen, sain mieheltäni eilen pitkän sähköpostin. Hän on tajunnut tehneensä virheen, "olleensa sekaisin elämässä" eikä "tajunnut mitä oikeasti haluaa ja arvostaa". Eli hän haluaa palata takaisin yhteen. Hän haluaa vain minut ja meidän perheen takaisin.
Nyt en itse tiedä mitä ajatella. Tuntuu niin väärältä ajatella, että hän ensin hajotti kaiken ja nyt sitten haluaa kasata kaiken takaisin. Prkl. Ottaa suoraan sanottuna aivoon. En itse osaa sanoa, mitä haluan. Kävin läpi eroon liittyvät asiat ja tunteeni eron jälkeen ja nyt olen päässyt siitä yli.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ensiksi onnittelen että olet saanut hyvän miehen joka oikeasti yrittää olla lapsilleen isä.. Toiseksi ymmärrä nyt että masennus ei ole tahdon alainen asia.
Kolmanneksi älä luota pillereihin ja terapiaan. Masennus on varmaan eniten väärin hoidettu sairaus. Omakohtaista kokemusta on ja olen ollut pahasti masentunut sekä kärsin pimeään aikaa käpylisäkkeen laiskuudesta.
Älä tee mitään hätiköityä, jos miehesi oikeasti paranee niin se voi viedä vuosia ja tyypillistä on että kesät on aina terveempiä aikoja. Jos miehesi muuttuu aktiiviseksi ja iloiseksi ja muutenkin hallitsee elämäänsä pystyy pitämään kroppansa liikunnalla kunnossa niin sitten voit harkita asiaan uudestaan.
Mutta kaikki lähtee siitä että ymmärrät että masennus on sairaus joka ei ole tahdon alaista. Masentunut ihminen masennuttaa läheisesäkin, juurikin siitä syystä että toistuvasti pettää lupauksensa vähän joka asiasta.
Kun on hyvä päivä masentunut lupaa vaikka siivota huomenna, huomenna masentaa jo ajatuskin joten masentunut valehtelee lisää tekosyitä.
Masentunut myös syyllistää itseään ja asiaa vaan pahentaa yleiset neuvot kuten ota itseäsi niskasta kiinni ja ala vain tekemään..
Masennus on hyvin vaikea sairaus ja masentunut itsekkin toivoo ja luulee ihme parannusta.
Eli ensin katsot masennuksen loppuun ja sitten vasta alat miettimään yhteen paluuta
Miksi neuvot eronnutta toimimaan miehen voinnin perusteella? Hänestä itsestäänhän tässä on kyse, omasta ratkaisusta, ei miehestä.
Itse lähtisin miettimään esimerkiksi sitä, että mies ei ole varma seksuaalisesta suuntautumisestaan. Oliko liitto onnellinen, millaisia traumoja syntyi? Onko järkeä lähteä kertaamaan jo nähtyä liittoa? Edestakainen soutaminen ja huopaaminen on lapsillekin rankkaa.
En itse ainakaan lähtisi takaisin ennen pitkällistä pariterapiaa.
En halua elää vain odottaen miestä ja hänen paranemistaan. Miksi ihmeessä tekisin niin? Jos hän ei parannu ikinä, niin sitten olen odottanut "turhaan". Voiko masennus aiheuttaa sitä, että ei tiedä mitä elämältään haluaa? Itse näin viime kesän ajan jonkinsorttisena elämänkriisinä miehelläni.
Liitossa oli omat haasteensa, mutta kaipa jokaisessa on - molemmista johtuen. Ite mietin nyt, pystynkö tavallaan antamaan anteeksi kaikkea viime vuonna kokemaani. Ja miten pystyn käsittelemään sen, että mieheni halusi jotain muuta ja on ehkä nyt eron aikana kokenutkin sitä kaikkea muuta. Sitten hän yhtäkkiä hoksaakin, ettei haluakaan sitä ja sitten taas kelpaankin.
Ajatuksesi on todella luonnollinen. Tuosta seksuaalisesta suuntautumisesta vielä sen verran, että se ei ole mikään kokeiluasia, vaan lapsuudesta asti tuleva taipumus, jota ei noin vain voi muuttaa, vaikka haluaisikin.
Ota yhteyttä vaikka Perheasiainneuvottelukeskukseen ja varaa itsellesi aika. Tai yksityiselle, jos sinulla on muutama sata ylimääräistä rahaa. Se on kuitenkin pieni summa noin ison päätöksen edessä. Miettisit asiaa syvällisesti monelta kantilta esim. pari kolme kertaa, ettei tulisi tehtyä hätiköityä päätöstä.
Sinuna pitäisin näkökulman vain itsessä, omassa hyvinvoinnissa. Mies teki ratkaisunsa jo kerran, pääsit yli, teoilla on aina seurauksensa. Kiinnitti huomiota se, että et puhu lainkaan rakastavasi miestäsi. Jos muut miehet jo ovat alkaneet kiinnostaa, kertoo sekin paljon?
Rakastin miestä, mutta tällä hetkellä en tiedä, rakastanko enää. Vai onko tämä tunne enemmän jotain sääliä tai empatiaa - tai halua saada lapsille taas ehjä perhe. Olen ihan ymmälläni.
Jotenkin, jos saisin päättää vain omasta puolestani, en ehkä palaisi enää vanhaan takaisin. Tai sitten tämäkin tunne on vain joku vastareaktio miehen sähköpostiin.
Taidan tosiaan varata ajan vaikka yksityiselle ja käydä juttelemassa. Ja eihän tässä mikään kiire sinällään ole, ei päätöstä tarvitse tehdä nyt heti.
Niin, ei ole kiirettä. Jo yhdelläkin käynnillä saa paljon aikaan (on kokemusta asiasta). Kaikenkaikkiaan sen perusteella mitä kerrot, kuulostaa siltä, että paluu ei erityisesti houkuttele.
Ajan ottaminen on hyvä ex-miehellesikin. Jos hän on masentunut eikä saa siihen hoitoa, hän hakee tukea sinulta. Olet selvinnyt erokriisistä, hän ei selvästikään ole.
Ainakin minulle tulisi heti mieleen, että käykö tässä sitten niin, että joudut muutaman vuoden kuluttua käymään saman prosessin läpi uudestaan. Täytyy ajatella omaa ja lasten jaksamista, jos toinen ei masennukseltaan ehkä siihen kykene, vaan ajattelee vain omaa vointiaan niin kuin otsikkosi vihjaa. Aviopuolisoa ei voi noin vain tilata ja palauttaa oman voinnin mukaan tai voi yrittää, mutta kahden ihmisen tasa-arvoisuuteen ja luottamukseen perustuva rakkaussuhde ei toimi niin.
Jos rakkautta on, jos on kykyä huomioida myös sinua, sinun vointiasi, tunteistasi, ajatuksiasi ja traumojasi, voi suhdetta korjata, mutta ellei yhteen palaamiseen ole muuta syytä kuin se, että jättäjällä ei ole hyvä olla yksin niin ainakin minun hälytyskelloni soisivat ja lujaa. Yhdessäoloon onnellisesti tarvitaan niin paljon muutakin motiivia kuin se, ettei viihdy yksin. Kun olette noin pitkään yhdessä olleet, niin tiedät minkä verran hänellä on ollut aiemmin kykyä huomioida myös sinua?
Ystävänäkin ja lasten isänä voi olla tukena (jos jaksat), ei siihen tarvita yhteen palaamista, jos siitä on kyse, että hän kaipaa tukeasi. Lapsillehan on ihana asia, jos ex-puolisot ovat ystäviä.
Kyllä, ja nimenomaan jos kävisi tällainen uusi rakastuminen sen pitäisi olla myönnettävissä ensin mikä meni vikaan, ei vain niin että puretaan kassit ja jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vain tuolloin tuhkasta nouseminen yhdessä on mahdollista , näin symbolisesti kuvattuna. Miten tämä uusi vaihe näkyisi, miten se kruunattaisiin, uusimalla häävalat, myöntämällä vanhat virheet. Sen täytyisi todella tuntua ja näkyä että tämä on se mitä haluan. Ei mitään semiaitoa, kannata enää katsoa. Minusta sillä, joka jää lasten kanssa on aika vaikea paikka siinä, että toinen jättää pyörittämään sitä kaikkea, joka tapauksessa, sitten mieliikin tulla takaisin. Nää asiat on toisen myönnettävä, ei yhdellä lauseella, vaan pitkillä ja jälleen pitkillä keskusteluilla... sen tunnustelulla onko rakkautta ja voimia enää, rohkeasti toinen kohtaamalla. Sitä ei yhdellä lauseella kuitata, että on ollut vähän kusipää :/
Älä kuittaa sitä noin, älä tee sitä itsellesi. Kyllä mies ei jätä omaa perhettään ihan noin vaan, tai on edes vapaehtoisesti siitä erossa. Kyllä miehen pitää tuossa tilanteessa nyt kartoittaa sulle koko tilanne alusta saakka, en suosittele minkäänlaista lähentymistä ennen pitkiä, pitkiä keskusteluja, siten että mies itse kertoo mitä tapahtui ja yhteenpalaamisesta nyt ei kannata edes puhua vaan ensin käydä tuota prosessia läpi miksi hän ylipäätään lähti. Kuuntele ja kuuntele, mies kertoo jos näkee sen sen arvoiseksi, jos ei voit tehdä omat johtopäätöksesi. Älä lupaa mitään missään vaiheessa, älä anna vanhojen tunteiden viedä ennenkuin todella kuulet samat syyt niin monta kertaa uudelleen että kykenet niihin edes uskomaan. Et voi muuten koskaan luottaa mieheesi, miten voit ottaa takaisin ihmisen joka kertoo vain nyt "tyytyvänsä" sinuun. Et voikaan. Sinäkin voi nimittäin löytää vielä jonkun toisen.
kriisi tai ei ei mies yleensä hylkää vapaehtoisesti perhettään tai ole siitä erossa
Voihan se kriisi tulla muutenkin vaikkei olisikaan masentunut. Minunkin miehellä niitä "kriisejä" on tullut toistuvasti, vähintään kerran vuodessa.
Viime vuonna se ilmeni niin, että hän vain päätti häipyä maisemista. Ihan tuosta vaan. Ja niin tekikin, oli helppoa tehdä koska hänellä on oma asunto mihin mennä. Samantien siellä oli yksi naikkonen asustelemassa hänen kanssaan. Sitä kriisiä kesti neljä kuukautta ja sitten alkoi taas minun piiritykseni. Annoin silloin periksi ja otin takaisin vaikka epäilin että samoin voi käydä uudestaankin koska vaan.
No, niin kävikin. Alkoi taas kesällä oireilemaan ja tuli ihme poissaolevuutta, poissoloja ja omiin oloihin vetäytymistä. Sanoi ettei oikein tiennyt mitä haluaa jne. Kuitenkin sitten taas palautui luokseni, joskin olin taas enemmän hajalla kuin ennen. Nämä tempaukset aiheuttivat sen, etten enää pysty luottamaan häneen ja mietin koko ajan koska tulee taas lähtö.
Laitoin hänet lopulta itse pihalle koska en enää luota ja epäilin että hänellä oli koko ajan sutinaa muiden kanssa, niinkuin varmasti olikin kuten on ollut varmaan vuosikausia selkäni takana.
Siksi sanon, että vaatii sinulta todella paljon jos otat miehen takaisin. Hän on jo osoittanut ailahtelevuutensa sinun suhteesi, miten voit olla tosiaankaan enää varma ettei koska tahansa tee niin uudelleen? Juuri kun olette saaneet perheen kasaan ja koitat taas olla ja rakastaa miestä, hän voi taas häipyä kuin tuhka tuuleen? Toisaalta jotkut voivat todella herätä tällaisessa kohtaa kun huomaavat mitä ovat menettäneet. Ja huomaavat ettei se ruoho ollutkaan vihreämpää aidan toisella puolella.
Minun mieheni ei näköjään lukeudu niihin koska käytös oli toistuvaa ja jatkuvaa. Hänelle tärkeintä on oma napa ja se että on vaan joku jossain odottamassa kun toinen huitelee maailmalla.
Suosittelen, että jatkatte tuolla mallilla mikä teillä nyt on, jos se on taloudellisesti ok molemmille.
Itsellä samanlaista kokemusta, paitsi että itse olen ollut se lähtijä. Syy: tunne siitä että jokin on isosti elämässä vialla. Masennusta sen takia, ei niinkään perheen vuoksi.
Muutimme eri osoitteisiin. Koin yksin asumisen helpottavaksi, jollakin tapaa kykenin jäsentelemään ajatuksiani ja tunteitani. En kaivannut mitään sen kummempaa. Jotenkin ympäristön ja ystävien taholta tuleva paine sai minut kuitenkin haluamaan sittenkin paluuta entiseen tyhjään liittoon. Ystävät ajattelivat että tuo tarvitsee säpinää ja jonkinlaista seksuaalista vapautumista pitkän liiton jatkeeksi, itse koin tarvitsevani keskusteluja ja omaa rauhaa jäsennellä ajatuksiani.
Lapset halusivat perheen takaisin yhteen, ja se saneli ratkaisuni. Lisäksi mies ei kyennyt taloudellisesti selviämään yksin vaikka oli halunnut jäädä taloomme yksin asumaan.
Palasin kotiin, ja liittomme jatkui. Ja samat ongelmat ovat palanneet takaisin. Itken, ja myös halveksin itseäni koska en kyennytkään asumaan yksin ja rakentamaan omaa elämääni yksin. Olen vakavissani miettinyt kaikkia vaihtoehtoja tilanteen ratkaisuksi, mutta aina on umpikuja vastassa.
Teidän tilanteenne on hyvin saman kuuloinen. Suosittelen: jos vaan mahdollista, jatkakaa siihen malliin. Saat sinäkin aikaa itsellesi ja mahdollisuuden jatkaa omaa elämääsi ja kokeilla josko jokin kultareunus siellä on olemassa.
Ellei mies tiedä mikä häneen tuolloin meni ei hän tule muuttumaan.
- Onko joku hitaasti kehittynyt mielenterveysongelma ja onko enää mitä antaa, onko sinulla ymmärrystä elää sellaisen kanssa hektistä pikkulapsiarkea?
- Jos kyse pelkästä kriisistä, varmaan tuossa takana melkolailla perusasiat kuten että oma elämä menee hänen mielestään perhe-elämää eläen ohi ja vapaus houkuttaa. Voitko antaa tuollaista anteeksi ja ottaa "koiran takaisin kotiin" ?
- Oliko miehellä joku asia minkä kautta ei voinut liitossa itseään toteuttaa ja uhrasi tämän eteen liittonsa ja perheensä, esim. onko hän taiteellinen, mitä sinä et koskaan hyväksynyt ja antanut hänen tehdä omia juttujaan, toteuttaa itseään?
En oikein keksi äkkiseltään muita syitä miksi joku haluaisi erota rakkaastaan ja perheestään omasta tahdostaan :(
Ikävä kyllä luulen että tilanteenne menee vain kahta kauheammaksi jos otat miehen takaisin ja vielä kerran hän tekee samat.