Nelivuotiasta kiduttaneiden tuomio aleni

Hovioikeus alensi omaa lastaan kiduttaneiden tuomiota:

"Helsingin hovioikeus on alentanut pienen lapsen törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään vapaudenriistoon syyllistyneen miehen ja naisen tuomiota.

Helsingin hovioikeus katsoi Helsingin käräjäoikeuden tavoin, että kaksikko on vuoden 2011 marraskuun ja vuoden 2012 maaliskuun välisenä aikana eri tavoin törkeästi pahoinpidellyt 4-vuotiasta lasta ja rajoittanut hänen liikkumistaan. Teoista aiheutui pienelle lapselle lukuisia erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä vammoja.

Lapsen isä vaati syytteen osittaista hylkäämistä ja joka tapauksessa rangaistuksen alentamista. Myös nainen vaati syytteiden osittaista hylkäämistä.

Hovioikeus katsoi, että miehen ja naisen menettely on ollut poikkeuksellinen ja se on kohdistunut pieneen lapseen, joka on joutunut kokemaan vakavaa fyysistä ja psyykkistä kaltoin kohtelua. Hovioikeuden mukaan teko on muistuttanut kidutusta.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kaksikon vuonna 2012 11 vuoden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus totesi tämänpäiväisessä tuomiossaan, että kaksikon rangaistus oli liian ankara varsinkin, kun törkeän pahoinpitelyn enimmäisrangaistus on 10 vuotta ja törkeän vapaudenriiston 4 vuotta.

Hovioikeus alensi kaksikon vankeusrangaistuksen kahdeksaan vuoteen."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288656937186.html
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Persujen mukaan kyseessä oli normaali kuritus, siitä ei pitäisi antaa mitään tuomiota. Joka vitsaa säästää se lastansa vihaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin Suomessa kirjoitti:

Hovioikeus alensi omaa lastaan kiduttaneiden tuomiota:

"Helsingin hovioikeus on alentanut pienen lapsen törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään vapaudenriistoon syyllistyneen miehen ja naisen tuomiota.

Helsingin hovioikeus katsoi Helsingin käräjäoikeuden tavoin, että kaksikko on vuoden 2011 marraskuun ja vuoden 2012 maaliskuun välisenä aikana eri tavoin törkeästi pahoinpidellyt 4-vuotiasta lasta ja rajoittanut hänen liikkumistaan. Teoista aiheutui pienelle lapselle lukuisia erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä vammoja.

Lapsen isä vaati syytteen osittaista hylkäämistä ja joka tapauksessa rangaistuksen alentamista. Myös nainen vaati syytteiden osittaista hylkäämistä.

Hovioikeus katsoi, että miehen ja naisen menettely on ollut poikkeuksellinen ja se on kohdistunut pieneen lapseen, joka on joutunut kokemaan vakavaa fyysistä ja psyykkistä kaltoin kohtelua. Hovioikeuden mukaan teko on muistuttanut kidutusta.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kaksikon vuonna 2012 11 vuoden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus totesi tämänpäiväisessä tuomiossaan, että kaksikon rangaistus oli liian ankara varsinkin, kun törkeän pahoinpitelyn enimmäisrangaistus on 10 vuotta ja törkeän vapaudenriiston 4 vuotta.

Hovioikeus alensi kaksikon vankeusrangaistuksen kahdeksaan vuoteen."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288656937186.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu