Vedätetty olo.

Ystävyyttä muka

Sen siitä ainaki saa, kun päästää jonku lähelle, eikä toisella oo mitään aikomustakaan tarjota muuta kuin seksiä. Ja oot vielä niin pöljä, että meet siihen lankaan, että tässä vois olla oikeasti jotain ja saat melkeenpä naurut päin näköä kun puhut asiasta. Ei siinä mitään, yritä tässä sitten yksin jatkaa elämää ja olla muka kuin ennen ja kiinnostua arkisista asioista, vaikka sisältä on niin paskana että tärisyttää. Onneks näillä pettäjillä on aina joku joka hoitaa ruuan pöytään ja pitää kaiken kunnossa ja lohduttaa, jos on paha olla.

16

640

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sitä oppii, joskus

      Minäkin olen näköjään ikuisesti sellainen ihminen, että heittäydyn lähes päätä pahkaa kaikkeen mikä tuntuu ihanalle ja kiehtovalle, tulkitsen sen rakkaudeksi. Mutta myöhemmin olen saanut huomata, että se olikin rakkautta vain minun puoleltani.

      Ikävä kyllä olen saanut huomata, ettei ainakaan minun tuntemillani miehillä ole ikinä ollut samanlaisia tunteita kuin minulla. Puhun sekä vapaista että varatuista miehistä. Olen vain luullut niin, koska he ovat tehneet niin paljon ja niin päättömiä, lapsellisia ja suoraansanoen säälittäviä tekoja, ja vain saadakseen minut. Ja mikä hulluinta - vain vähäksi aikaa! Itse en viitsisi nähdä sellaista suunnatonta vaivaa pelkän seksin takia, mutta minä olenkin nainen ;)

      • jaapajaa

        Tuohon ei voi muuta sanoa kuin että jos varatun kanssa vehtaa, niin yksin itkusi itket. Järkeään on suotavaa käyttää.


      • koettutptuus
        jaapajaa kirjoitti:

        Tuohon ei voi muuta sanoa kuin että jos varatun kanssa vehtaa, niin yksin itkusi itket. Järkeään on suotavaa käyttää.

        Totta.Sikkubänksien jälkeen tuntee ittensä vielä ihmiseksi toisin kuin ukkomiehen kulutettuna jäänteenä.


      • Sitä oppii, joskus
        jaapajaa kirjoitti:

        Tuohon ei voi muuta sanoa kuin että jos varatun kanssa vehtaa, niin yksin itkusi itket. Järkeään on suotavaa käyttää.

        Huomautan, että olen vehdannut varattujen kanssa vain kaksi kertaa, ja niistä toinen valehteli olevansa sinkku, toinen oli "vain" kihloissa. Enkä itkenyt. Tottakai tiedän, että se on väärin.


      • petturikinsaakärsiä
        koettutptuus kirjoitti:

        Totta.Sikkubänksien jälkeen tuntee ittensä vielä ihmiseksi toisin kuin ukkomiehen kulutettuna jäänteenä.

        Kai ainakin käräytät petollisen aviomiehen? Se on vähintäinkin vedätetyksi tulleen oikeus. Saa petturikin kärsiä eikä vain pistää omat nautintonsa kaiken edelle. Sen riskinhän ovat joka tapauksessa ottaneet.


      • Anonyymi
        koettutptuus kirjoitti:

        Totta.Sikkubänksien jälkeen tuntee ittensä vielä ihmiseksi toisin kuin ukkomiehen kulutettuna jäänteenä.

        Phyih


      • Anonyymi
        Sitä oppii, joskus kirjoitti:

        Huomautan, että olen vehdannut varattujen kanssa vain kaksi kertaa, ja niistä toinen valehteli olevansa sinkku, toinen oli "vain" kihloissa. Enkä itkenyt. Tottakai tiedän, että se on väärin.

        Totta kai et ymmärrä mitään. Oksettava.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kai et ymmärrä mitään. Oksettava.

        Sää vissiin ymmärrät tästä yheksän vuoden takaisesta trollauksesta paljonkin🤭


    • 12344444444

      Minkälaista seksi on ollut? Hyvää, lämmintä rakastavaa vai enemmän suorittamista? Eikö rakastelustakin voi jotain päätellä, onko miehellä tunteet mukana?

      Kysyn, koska en tiedä minkälaista seksi on varatun kanssa, varatun joka on vain seksin perään.

      • Sitä oppii, joskus

        En tiedä keneltä kysyit, mutta minä ainakin sain yhdeltä varatulta mieheltä äärettömän hellää ja samalla intohimoista seksiä, joka tuntui puhtaalta rakkaudelta. Harmi, ettei se ollut totta.


      • plaahhh
        Sitä oppii, joskus kirjoitti:

        En tiedä keneltä kysyit, mutta minä ainakin sain yhdeltä varatulta mieheltä äärettömän hellää ja samalla intohimoista seksiä, joka tuntui puhtaalta rakkaudelta. Harmi, ettei se ollut totta.

        Varmasti teidän välit oli täyttä totta, mutta tää varattu ei ollu valmis luopumaan siitä sen hetkisestä elämästä.. :/ Mun mielestä pitäs vähän enemmän miettiä *** pidemmälle ennenku lähtee sotkemaan muita siihen suhteeseen mukaan ;) :(


      • Sitä oppii, joskus
        plaahhh kirjoitti:

        Varmasti teidän välit oli täyttä totta, mutta tää varattu ei ollu valmis luopumaan siitä sen hetkisestä elämästä.. :/ Mun mielestä pitäs vähän enemmän miettiä *** pidemmälle ennenku lähtee sotkemaan muita siihen suhteeseen mukaan ;) :(

        Kyllä minä ymmärrän, ettei mies halunnut luopua mistään, enkä minä sotkenut ketään muuta tähän suhteeseen. En ole kertonut nimillä tästä kenellekkään. Nielin katkeruuteni, ettei mies halunnut minua sen enempää. Vaikka minä yhä ajattelen häntä.


      • plaahhh
        Sitä oppii, joskus kirjoitti:

        Kyllä minä ymmärrän, ettei mies halunnut luopua mistään, enkä minä sotkenut ketään muuta tähän suhteeseen. En ole kertonut nimillä tästä kenellekkään. Nielin katkeruuteni, ettei mies halunnut minua sen enempää. Vaikka minä yhä ajattelen häntä.

        Tarkotinki, että se varattu sais miettiä "sitä" pidemmälle. Katkeruuteen onki turha kuluttaa energiaa, vaikka monenlaista tunnetta tuleeki vastaan. Ja pitää sallia ne tunteet itelle. Vapaa ihminen vastaa just ittelleen kaikesta mitä tekee ja on väärin varatuilta herättää turhaa toivoa sitten siinä vapaassa, joka keskittää tunteet siihen yhteen ja ainoaan :( No joskus sitä oppii ;)


      • Xxxxxxrrrr
        Sitä oppii, joskus kirjoitti:

        Kyllä minä ymmärrän, ettei mies halunnut luopua mistään, enkä minä sotkenut ketään muuta tähän suhteeseen. En ole kertonut nimillä tästä kenellekkään. Nielin katkeruuteni, ettei mies halunnut minua sen enempää. Vaikka minä yhä ajattelen häntä.

        Miksi et halunnut käräyttää häntä? Miten kauan olitte "yhdessä"?


    • plaaahhh

      Tottakai kaikki, joilla on jotain moraalia tietää mikä on oikein ja mikä on väärin, mutta miksi pitää uskotella semmosta, mitä ei voi esimerkiksi toteuttaa. Semmosta pientä jännitystä vaan toisen kustannuksella omaan elämään. Tottakai siitä suhteesta saa paljonki sillä hetkellä ku siihen uskoo, mutta asioista pitäs puhua niiden oikeilla nimillä. Muuten se ei oo ees ollu minkään arvosta. Iha turhaa vaan.

    • plaaahhh

      Naamatonta toimintaa kaikkia kohtaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      602
      2154
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1088
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      20
      1032
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      897
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      81
      802
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      742
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe