Olemme eromassa. Minä haluan osituksen, mutta puoliso vastustaa osituksen tekoa. Voinko vaatia osituksen tehtäväksi? Voiko puolisoni olla hyväksymättä ositusta tai vastustaa sen tekoa?
Ositus
Ei jälkipyykkiä
16809
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Meillä ex ei suostunut osituksen tekoon. Hankin asianajajan ja hän hankki pesänjakajan. Kallista oli, mutta ilman pesänjakajaa en olisi saanut mitään. Kannattaa miettiä onko omaisuuden arvo niin iso, että kannattaa lähteä tappelemaan.
Pesänjakajaa voi vaatia itsekin. Jos olet pienituloinen, mene oikeusaputoimistoon. Siellä nimeävät sinulle puolueettoman asianajajan/ pesänjakajan. Haet liitteenä avioerohakemukseesi pesänjakajan suorittamaa ositusta, nimeät pesänjakajan hakemuksessasi käräjäoikeudelle.
Pesänjakajan palkkio otetaan "pesästä" ja maksetaan puoliksi. Sitä ei saa oikeusaputoimistosta. Meillä lasku yli kymppitonnin kun toinen pitkitti.
Se joka haluaa pesänjakajan myös maksaa ihan itse sen aplkion ja se siitä.
Kuluja kuin kuluja eli puoliksi menee kaikki kulut, mitkä liittyvät eroon ja ositukseen. Lisäksi kannattaisi ottaa kunnon lakimies asiaa hoitamaan. Hänenkin kulut menee puoliksi maksettavaksi.
Se kumpi lakimiehen ottaa asioita hoitamaan myös maksaa sen ja sama homma jos toinen haluaa itse myydä kämpän ja toinen haluaa välittäjän niin sen välittäjän maksaa se joka sen haluaa eikä makseta yhdessää ja se siitä. Pesänjakajan maksaa se puoliso joka sen ottaa ja se siitä.
Mek puhuu ihan sontaa.
Olet oikeassa. Mikä ihme tuollaista diletanttia vetää tänne vuosikausia ihmisiä "neuvoillaan" sotkemaan?!
"Se kumpi lakimiehen ottaa asioita hoitamaan myös maksaa sen "
Yleensäkin molemmilla on lakimies se pesänjakaja. Molemmat maksavat omille lakimiehilleen ja pesänjakajan kulut maksetaan pesästä puokkiin.
Pesänjakajan palkkio menee pääsääntöisesti puoliksi ja se otetaan heti pesän omaisuudesta. Jos toinen osapuoli on hakenut pesänjakajaa vaatimalla enempiä osuuksia kuin avioliittolaki määrää, voi toinen puoliso hakea pesänjakajanpalkkion osuuden pienentämistä pesänjakajan kokouksessa,.
Ei, vaan molemmat maksavat OMAN lakimiehensä kulut, ja pesänjakajan kulut hoidetaan 50/50.
Onko omaisuutta oikeasti niin paljon, että kannattaa lähteä riitelemään? Käsitän, että puolisosi haluaa jakaa omaisuutenne sopimuksella, yritä ihmeessä sopia.
Eräs ystävättäreni kulutti elämästään aivan liikaa aikaa ositusriidassa. Ja se riitely vei aina pitemmälle ja pitemmälle muissa asioissa, hetken päästä olivat jo tukkanuottasilla lastenkin tapaamisista, vaikka siitä piti olla samaa mieltä alusta asti. Oli aivan kamala katsoa vierestä, miten rahasta riiteleminen muutti kumpaakin. Ja loppupeleissä asianajajien kulujen jälkeen eipä sitä nyt niin paljoa enempää taloudellista hyötyä ystävättärelleni koitunutkaan.
Jos kyseessä ei ole ihan kohtuuton diili, mieti niitä hyötyjä ja haittoja.
Varokaa näitä neuvojia!!!
Kumpikin maksaa omat asianajajat, pesänjakajan kulut menevät puoliksi, eikä ole väliä kuka on pesänjakajaa hakenut. Jos valitetaan pesänjakajan päätöksestä käräjäoikeuteen ja hovioikeuteen, saattaa oikeus määrätä toisen osapuolen maksamaan toisenkin oikeudenkäyntikulut. Mutta pesänjakajan lasku menee puoliksi!
Vaikka saa oikeusapua, saa itse valita asianajajansa.
Turhasta maksatte. Oikeuskulut ja tappelut maksaa vaan. Opetelkaa sopimaan ja jotenkin täytys saada järkeä sinne toiseenkin päähän.
Tämänkaltaisten tilanteiden takia kannattaa pysyä avoliittossa ja ssilloin erossa menee vain yhteinen omaisuus jakoon ja se omaisuus mikä on toisen nimissä ei mene.
Meillä ositus tehtiinpankin lakimiehen toimesta ja se maksoi 800e. Siihen kirjoitettiin varat ja velat. Kaikki laitettiin puoliksi ja homma meni hyvin.