Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa
puolitoista vuotta, mutta ongelmia on riittänyt
matkan varrella. Tyttöystäväni ei pysty
luottamaan siihen, etten jätä häntä ja siksi
yrittää toisinaan tukahduttaa tunteitaan, ettei
kokisi pettymystä. Minä en ole koskaan tuottanut
hänelle pettymystä ja olen aina taistellut
suhteemme puolesta ettei se kariutuisi tähän
ongelmaan. Pelot juontavat alkunsa hänen
lapsuudesta, jossa isä jätti hänet ja äidin yksin
jo hyvin pienenä. Olen luvannut olla hänen omansa
koko loppuelämäni ja tarkoitan sitä todella.
Minulla ei ole maailmassa mitään niin arvokasta
kun mitä hän on. Millä saisin tyttöystäväni
uskomaan siihen, että rakastan häntä valtavasti
ja etten ikinä voisi tuottaa surua? Asiasta on
puhuttu tuhansia kertoja, mutta mikään ei auta.
Välillä on aikoja jolloin menee hyvin ja hän on
todella onnellinen, mutta sitten kun menee
todella hyvin ja hän on avaamassa sydäntään iskee
hän jarrut päälle ja haluaa jättää minut.
Jättäminen ei kuulemma satu niin paljoa kuin
jätetyksi tuleminen Välillä meinaa usko loppua,
mutta silti haluan taistella loppuun asti!

Vastaukset 5
Vanhimmat
näytä tyttöystävällesi toi kirjoitus jonka
kirjoitit!!
näytäpä vaikka tämä kirjoituksesi hänelle! ehkä
hän huomaa kuinka paljon välität ja miten
tosissaan olet kun jaksat "vaivautua" kysymään
neuvoa ongelmaan! jaksamista ja rakastamista
teille=)
näytä hänelle että rakastat häntä oikeasti. osta
kukkia, laula hänelle keskellä tori kaikkien
kuullen "teidän lauluanne". "nolaamalla" itsesi
saat tytön uskomaan että teet mitä tahansa hänen
puolestaan. onnea teille.
...tuli melkein itku simmuun kun luin tuota...
Olen samanlainen. Tosin en ole uhannut peloissani
jättää ihanaa poikaystävääni. Minä pelkään
rakastamisessa juuri sitä "kaikki loppuu
aikanaan"-tunnetta. Ja nimenomaan niinpäin, että
minun tunteeni vain kasvavat ja toinen etääntyy.
Jotenkin koen, että onni viedään lopulta pois...
Syyt ajatteluuni rakkaudettomassa lapsuudessa.
Kun koskaan ei vanhemmiltaan ole kuullut, että
mua rakastetaan, on tämä aikuisena aikamoista
opettelua. Ja joskus helpompi suojella itseään
sen kivimuurin avulla, niin tyhmää kuin se onkin!
Hienoa, että tyttöystävälläsi on tuollainen
aarre! Neuvona voisin sanoa, että joudut varmasti
välillä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, mutta
kenties tyttöystäväsi testaa luottamustasi ja
rakkauttasi. Omalla kömpelöllä tavallaan..
Kaikkea hyvää teille! :)
No ei helv.....jos tuo on ainoa tapa "todistaa"
rakkaus, niin ei kyllä ole terveellä pohjalla se
touhu. Miksi ihmeessä pitäisi itsensä nolata
jonkun toisen takia.