Olen naimisissa oleva alle 30 vuotias nainen.minulla on kaksi ihanaa lasta.
Tyttäreni syntyi 98 toukokuussa ja rupesin seurustelemaan mieheni kanssa tytön ollessa muutaman kuukauden.tyttö pitää häntä isänään ja meillä on adoptio kesken asiasta.
Tyttäreni on hurjan villi,ADHD on pyörinyt ilmassa jo vauvaiästä asti mutta tutkimuksia ei ole tehty.
Toinen lapsemme syntyi -02.
Mieheni on aina ollut hyvin synkkä ihminen ja hän tulee kodista missä on ollut hyvin "vanhoillinen"ilmapiiri,remmiä on saatu pienemmästäkin yms.
Omat välimme on olleet mieheni kanssa jo vuosia huonot ja nyt olenkin ruvennut pohtimaan olisiko erilleen muutto hyvä idea...
Mieheni on hyvin ankara ollut aina tyttöä kohtaan,itkeä ei ole saanut,ruokapöydässä on saanut nenilleen jos on erehtynyt puhumaan yms.Olen mennyt väliin kun meno on mennyt liian hurjaksi(tukkapöllöä yms)Tyttö palkää isäänsä aivan suunnattomasti vaikka kyllä hän hyvä isä kaiken kaikkiaan on.Nyt kun toinen muksu on senverran iso suuntaa isä lapseensa täyden huomion ja kun tyttö erehtyy menemään väliin...voi juukeli sitä huutoa...
Yritän lohduttaa tyttöä ja keksiä meille omia leikkejä mutta tyttö suree suunnattomasti tilannetta.Olen joussut psykologit,perheneuvolat kaikki läpi ja tilannetta ei ole saatu ratkaistua.nyt olen ruvennut miettimään onko ainoa vaihtoehto pois muutto ja yrittää ratkaista asiaa sitä kautta.
omassa kodissani on aina ollut rento meininki ja ei ole haitannut vaikka on mehumuki kaatunut tai jos ei ole ruoka maittanut ja haluaisin sen saman tunnelman antaa omille lapsilleni...
Aviollinen elämä on meiltä mieheni kanssa loppunut jo kauan sitten ja mietinkin nyt että mikä olisi paras ratkaisu...kokemuksia kenelläkään?
Tyttäreni syntyi 98 toukokuussa ja rupesin seurustelemaan mieheni kanssa tytön ollessa muutaman kuukauden.tyttö pitää häntä isänään ja meillä on adoptio kesken asiasta.
Tyttäreni on hurjan villi,ADHD on pyörinyt ilmassa jo vauvaiästä asti mutta tutkimuksia ei ole tehty.
Toinen lapsemme syntyi -02.
Mieheni on aina ollut hyvin synkkä ihminen ja hän tulee kodista missä on ollut hyvin "vanhoillinen"ilmapiiri,remmiä on saatu pienemmästäkin yms.
Omat välimme on olleet mieheni kanssa jo vuosia huonot ja nyt olenkin ruvennut pohtimaan olisiko erilleen muutto hyvä idea...
Mieheni on hyvin ankara ollut aina tyttöä kohtaan,itkeä ei ole saanut,ruokapöydässä on saanut nenilleen jos on erehtynyt puhumaan yms.Olen mennyt väliin kun meno on mennyt liian hurjaksi(tukkapöllöä yms)Tyttö palkää isäänsä aivan suunnattomasti vaikka kyllä hän hyvä isä kaiken kaikkiaan on.Nyt kun toinen muksu on senverran iso suuntaa isä lapseensa täyden huomion ja kun tyttö erehtyy menemään väliin...voi juukeli sitä huutoa...
Yritän lohduttaa tyttöä ja keksiä meille omia leikkejä mutta tyttö suree suunnattomasti tilannetta.Olen joussut psykologit,perheneuvolat kaikki läpi ja tilannetta ei ole saatu ratkaistua.nyt olen ruvennut miettimään onko ainoa vaihtoehto pois muutto ja yrittää ratkaista asiaa sitä kautta.
omassa kodissani on aina ollut rento meininki ja ei ole haitannut vaikka on mehumuki kaatunut tai jos ei ole ruoka maittanut ja haluaisin sen saman tunnelman antaa omille lapsilleni...
Aviollinen elämä on meiltä mieheni kanssa loppunut jo kauan sitten ja mietinkin nyt että mikä olisi paras ratkaisu...kokemuksia kenelläkään?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Paras ratkaisu on pikainen ero. Katso mitä hän tekee lapsellesi! Eroa!
vai että hyvä isä, herää jo.
kuvauksestasi päätellen, tuollaisella tyypillä ei ole edes oikeutta olla isä.
oikeaan isyyteen tarvitaan paljon muutakin kuin pelkkää biologiaa.
vastaavaa nähneenä voin sanoa sen että tilanne tuskin tulee paranemaan, päinvastoin.
kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi.
niin ei mieheni ihan täys mullku ole mutta suurin osa ajasta on tytyön syrjimistä.ja eihän väkivaltainen ole mutta voi vain kuvitella miltä tuntuu kuusivuotiaasta kun iso 100 kiloinen miehen rotko tulee "niskaan" huutamaan.tilanne on tosiaan täysin solmussa ja ratkaisu tähän tarvii tehdä oli millainen hyvänsä...kiitollinen olen kaikesta palautteesta ja neuvoista
Ei ole tuo suhde ollenkaan oikeilla raiteilla, vaikka edes osa kirjoittamastasi kuvaisi arkeanne.
Perheenne tarvitsee apua, mitä ei tältä palstalta saa .. tukea ja neuvoja kyllä. Keskustelkaa miehesi kanssa, ymmärtääkö hän edes mitä on lapselle tekemässä ... ja koko perheelleene (kenelläkään ei ole kohta kivaa). Kerro, että tarvitsette apua, yksin ette osaa ... ja luulen että sine et pitkään jaksa katsella tilannetta (eikä tarvitsekaan).
Moi
En kyllä yleensä vastaile mihinkään täällä mutta tämä liippaa jo niin läheltä omaa kokemusta että tuntui että on pakko.
Meillä vaimon poika oli 5 kk kun yhteen muutettiin ja kun minulla oli lapsia ennestäänkin joten hyvin pian saatoin havaita ettei tämä pikku poika ole ns "tavallinen" ja eskarin kynnyksellä tämä tavattomuus saikin sitten tuon diaknoosin:ADHD
Vaikka olenkin mielestäni aina pitänyt häntä kuin omiani niin siittä huolimatta välillä on ollut pinna tiukalla mutta mutta enemmän kuin mitään ADHD lapsi tarvitsee hyväksyntää omana itsenään ja kun ajattelen että teidän tapauksessa ns pahin on vielä edessä koulu,murrosikä... niin olen kyllä sitä mieltä että joko pakotat miehesi ymmärtämään lastasi ja myös käyttäytymään sen mukaisesti tai sitten eroat.
Nykyisessä ilmapiirissä lapsestanne kasvaa epävarma aikuinen jonka lapsuuskaan ei ole ollut kovin mukava.