olen ihan romahdus pisteessä, eilen tuli 2 viikkoa siitä kun mies halusi erota. olimme yhdessä 26v. josta naimisissa vajaa 8 vuotta. oikeasti miten tästä tuskasta selviää....
ei jaksa....
särkynyt sydän
12540
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Parhaiten selviää, kun ajattelee ja etsii liiton huonoja puolia, exästä vikoja. Ja sitten opettelee vihaamaan niitä, ja exääkin.
Mikäli tuntuu, että mies vain on häipynyt mielestäsi kovin ihanasta ja auvoisesta liitosta, niin kannattaa paneutua itseensä ja siihen miksi on halunnut nähdä kumppanin liian ruusunpunaisena ja ihanana.
Sullahan on rakentava lähestymistapa. Tuohan se varmaan parantaa.. Huhhuh.
Aivan varmasti parantaa. Usein ihmiset jäävät omaan tuskaansa eivätkä pääse mitenkään eteenpäin. Ennen kuin joku sanoo jotain käytännöllistä ja kehottaa realismiin.
Tietysti voi olla surullinen ja pettynyt, kun toinen haluaa erota, vaikka itse ei haluaisi. Ei aina käy niin kuin haaveillaan, odotetaan. Mikäli taas sanoo, että lähtevä puoliso on "särkenyt sydämen", niin eikö vähintään yhtä sydäntä särkevää ole haluta jatkaa kumppanin kanssa, joka ei rakasta?
Jos et saa nukuttua, niin käy lääkärissä hakemassa unilääkkeet. Sitten hankit itsellesi keskusteluseuraa. Ammattiapukin voi olla tarpeen. Päivä kerrallaan... Suoraa reseptiä en minäkään ole löytänyt, mutta pikku hiljaa hyvä tulee ja aika parantaa haavat. Olin vuosi sitten samassa tilanteessa. Vieläkin on välillä vaikeaa, mut nyt uskon jo, että elämä kantaa! Voimia!!
Lääkkeillä olen nukkunut suht hyvin. Mutta tuska ja lamaannus mikä iskee heti kun aamulla herää on ihan jotain kauheaa. Koti on kuin hävityksen jäljiltä, ei vaan jaksa ruveta siivoilemaan tai yrittää olla touhukas kun koko ajan kyyneleet pyrkii silmiin..olen puhunut ystävilleni tunteistani mutta tuntuu ettei kukaan voi oikeasti tietää miltä tämä helvetti tuntuu...kokoajan vaan ajatukset pyörii ex:ssä ja odotan vaan soittoa tai viestiä häneltä, muuhun en pysty...selviääköhän tästä täysjärkisenä, epäilen vahvasti että ei..
Sama tunne täälläkin...tänään tuli miehen laittama erohakemus postista..en tiedä miten selviän..olen ihan rikki tämän rikkinäisempi ihminen ei voi olla...kerettiin olla naimisissa jopa puolitoista vuotta...ja syy eroon on niinkin tyhmä kuin että olen lihava...kuulostaa kyllä siltä ettei tuo voi olla todellinen syy..kyllä avioliitto pitäisi tuollaiset asiat kestää ja samanlainen olin jo naimisiin mennessä..enkä edes ole isoimmasta päästä..mutta minkäs teet kun toinen on päättänyt ettei halua olla kanssani...itku ja lamaannus iskee monta kertaa päivässä,että tiedän kyllä tarkalleen miltä sinusta tuntuu..
"syy eroon on niinkin tyhmä kuin että olen lihava..."
Ihan oikeasti "Toinen särkynyt sydän"! Oli tuo syy todellinen tai ei, se on typerä ja tökerö, etten ymmärrä miksi kaipaat tuollaista miestä. Itse haistattaisin mielessäni miehellä pitkät pa**&t ja suunnistaisin kohti tulevaisuutta.
Särkynyt sydän, miten saisin yhteyttä sinuun. Sähköpostiani en halua tänne laittaa, mutta haluaisin päästä sinun kanssa juttelemaan. Kirjoituksessasi paistaa tuska, joka on ilmeistä tämän kaltaisessa tilanteessa. Minä ymmärtäisin sinua. Tiedän sen. Varmasti jo pari keskustelua helpottaisi ihmisen kanssa, joka tietää miltä tuntuu. En tiedä onko hyvä idea?
Jaksamista toivotan. Mun mies pakkas eilen matkalaukkunsa ja lähti. 22 aviovuotta takana. Ei jaksa omien sanojensa mukaan mun huomiontarvetta. Oikeasti ei varmasti ole yhtä keinoa miten tästä voi jatkaa. Se jää nähtäväksi. Nyt on vain ontto pimeys eikä jaksa edes itkeä.
Minä panin itseni selviämään kuin Myrskyluodon Maija. Vähätpä ukko rakasti
mua, lähti kuin k.... Töölööstä. Olin niin syvästi loukkaantunut tuohon
retaleeseen, että jätti minut yksin selviämään kaikesta. Viha, raivo ja lohduton
olo oli tunteista ainoat.
Ajatukseni olivat vankilani. Vapautin itseni ajattelemasta tuota elämäni pilaajaa,
ja seuraavalle naiselle onnea, sitä ja psykiatria tarvitaan.
Mun mies lähti 2 vuotta sitten, ilmoittaen, että tämä oli tässä.....oltiin yhdessä 27 vuotta...sen jälkeen ei olla puhuttu sanaakaan. Ensimmäiset 10 kuukautta olin aivan sikiönä mytyssä ja itkin ...osallistuin sitten eroseminaariin ja sain vertaistukea että kävin vuoden jälkeen työpaikkalekurilla selvittelemässä pahaa oloani...nyt alkaa jo homma etenemään, ikävä ei ole ihmistä, mutta sitä perhe-elämää ja yhteisöä kylläkin. Elämä on lähtenyt kantamaan, on paljon hyvää ja kivaa mm. itsenäisyys ja se,että saa tehdä asioita niinkuin itse haluaa, mutta on kyllä haikeitakin hetkiä...kyllä näistä selviää...ajan kanssa.
Se on vaan niin että ei sitä ihminen noin vain hajoa.
Kun elämä nostaa kiviseinän eteen mistä et pääse yli etkä ympäri, niin sitten kaivat itsesi sen seinän läpi. Vaikka haarukalla. Koettu on ja läpi menty!