Voi sanoa, että olen jo kuukauden ajan kulkenut mieleltäni pohjamudista "ihan kivaan päivään"..
Nyt on taas se toivottomuuden hetki. Vastoinkäymiset. Surkeudet. Noloudet.
- olin työhaastattelussa --> puhuin varmaan ihan ohi aiheen. Tunsin menettäväni energian ja aloin ahdistumaan. Koin, että kysymykset ovat ahdistavia. Aloin muistella ensimmäistä oman alan työpaikkaa ja olen varma, että moni puukotti "selkään". Naisvaltainen ala. Hymyillään kun tavataan, puhutaan paskaa kun lähdet.. Joka tapauksessa, tunsin jo haastattelun jälkeen, että meni vikaan. Numerotkaan eivät olleet parhaita. Työtodistus oli kiitettävä, mutta silti. Hain vain siihen kesätyöpaikkaan, koska haluan asua siinä kaupungissa avopuolison kanssa....Mies kommentoi jälkeenpäin "sössötiksä siel?"..
- suoritukset koulussa. Olen mokannut pahasti kieliopinnoissa. Laiskottaa ja ahdistaa kieliopinnot. En pysty puhumaan suullisesti ruotsia. Toinen vieres kieli menee paremmin.
- ahdistaa gradu. En jotenkin uskalla miettiä, että jos ja kun valmistun, että saanko työpaikkaa... haluan vain tehdä yhdelle työnantajalle työtä ja edetä siinä. Oikeasti, haluan vain tehdä työtä ja saada palkkaa.. haluan elää..
- avopuoliso puhuu negatiiviseen sävyyn vartalostani. Yritin tsempata kaksi viikkoa ja kävin kuntosalilla. Seksi ei suju, kun en kostu tarpeeksi. Hän ei vaan jaksa esileikkiä kanssani. Sitten hän ottaakin lopulta vaan väkisin :l Alkaa jo mennä raiskauksen puolelle.. Hän sanoikin jo, että en luota häneen seksissä. No en todellakaan pysty luottamaan, koska hän vihastuu heti pienestäkin vastoinkäymisestä..
Tämä on helvettiä. Tunnen itseni surkeaksi. Koko ajan oloni vaan menee surkeamaksi ja ahdistun.
Ahdistun siitä, että avopuoliso odottaa, että saan gradun valmiiksi, koulun valmiiksi ja saan työpaikan kyseisestä kaupungista.. Mitä jos mitään näistä ei mene justiinsa...
Aivot kiristyy. Välillä kurkkua pistelee.
Mietin, pystynkö koskaan viiltelemään itseääni.. kaunista ihoani.. Rakastan itseäni, ulkomuotoa, vaikka mies ei kehukaan ja muistaa aina sanoa kaikesta virheistä mitä minulla on. Harmittaa. Haluaisin sellaisen lämpimän ihmisen.. mukavamman.. Ajattelen, että ehkä jos saan tän gradun valmiiksi, niin ehkä sitten.. tai jos saan työpaikan, niin sitten..
Tekstin kirjoittaminen helpottaa. Ei minulla ole ystäviä. Hyvä että edes on tämä.
Itsellä on vain valkoviiniä. Se vaan pitää hereillä. Pitää kai ostaa siideriä tai jotain muuta, joka nukututtaisi...
Välillä helpottaa, välillä tuijotan näyttöä ja toivon, että aika kulkee nopeammin, nopeammin..en halua tiedostaa itseäni.. haluaisin vain pois.
Tällainen masennusvirsi..
Nyt on taas se toivottomuuden hetki. Vastoinkäymiset. Surkeudet. Noloudet.
- olin työhaastattelussa --> puhuin varmaan ihan ohi aiheen. Tunsin menettäväni energian ja aloin ahdistumaan. Koin, että kysymykset ovat ahdistavia. Aloin muistella ensimmäistä oman alan työpaikkaa ja olen varma, että moni puukotti "selkään". Naisvaltainen ala. Hymyillään kun tavataan, puhutaan paskaa kun lähdet.. Joka tapauksessa, tunsin jo haastattelun jälkeen, että meni vikaan. Numerotkaan eivät olleet parhaita. Työtodistus oli kiitettävä, mutta silti. Hain vain siihen kesätyöpaikkaan, koska haluan asua siinä kaupungissa avopuolison kanssa....Mies kommentoi jälkeenpäin "sössötiksä siel?"..
- suoritukset koulussa. Olen mokannut pahasti kieliopinnoissa. Laiskottaa ja ahdistaa kieliopinnot. En pysty puhumaan suullisesti ruotsia. Toinen vieres kieli menee paremmin.
- ahdistaa gradu. En jotenkin uskalla miettiä, että jos ja kun valmistun, että saanko työpaikkaa... haluan vain tehdä yhdelle työnantajalle työtä ja edetä siinä. Oikeasti, haluan vain tehdä työtä ja saada palkkaa.. haluan elää..
- avopuoliso puhuu negatiiviseen sävyyn vartalostani. Yritin tsempata kaksi viikkoa ja kävin kuntosalilla. Seksi ei suju, kun en kostu tarpeeksi. Hän ei vaan jaksa esileikkiä kanssani. Sitten hän ottaakin lopulta vaan väkisin :l Alkaa jo mennä raiskauksen puolelle.. Hän sanoikin jo, että en luota häneen seksissä. No en todellakaan pysty luottamaan, koska hän vihastuu heti pienestäkin vastoinkäymisestä..
Tämä on helvettiä. Tunnen itseni surkeaksi. Koko ajan oloni vaan menee surkeamaksi ja ahdistun.
Ahdistun siitä, että avopuoliso odottaa, että saan gradun valmiiksi, koulun valmiiksi ja saan työpaikan kyseisestä kaupungista.. Mitä jos mitään näistä ei mene justiinsa...
Aivot kiristyy. Välillä kurkkua pistelee.
Mietin, pystynkö koskaan viiltelemään itseääni.. kaunista ihoani.. Rakastan itseäni, ulkomuotoa, vaikka mies ei kehukaan ja muistaa aina sanoa kaikesta virheistä mitä minulla on. Harmittaa. Haluaisin sellaisen lämpimän ihmisen.. mukavamman.. Ajattelen, että ehkä jos saan tän gradun valmiiksi, niin ehkä sitten.. tai jos saan työpaikan, niin sitten..
Tekstin kirjoittaminen helpottaa. Ei minulla ole ystäviä. Hyvä että edes on tämä.
Itsellä on vain valkoviiniä. Se vaan pitää hereillä. Pitää kai ostaa siideriä tai jotain muuta, joka nukututtaisi...
Välillä helpottaa, välillä tuijotan näyttöä ja toivon, että aika kulkee nopeammin, nopeammin..en halua tiedostaa itseäni.. haluaisin vain pois.
Tällainen masennusvirsi..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mies vaihtoon ensimmäisenä ja alat elämään itsellesi. Gradun tekokin on varmasti helpompaa, kun saat omaa rauhaa. Ei sun tarvitse sietää tuollaista käytöstä! Onko syynä raha miksi olet hänen kanssaan edelleen yhdessä?
Hyvä kuulla, että rakastat itseäsi sellaisena kuin olet ja se on tärkeintä. JOs luupää miehesi ei sitä tajua niin oma on häpeänsä
Työtilanne on paska vähän kaikilla tällä hetkellä, joten siihen ei oikein auta mikään muu kuin toivoa parasta.
Tsemppiä ja iso voimahali!
Suosittelen luettavaksi Wayne W. Dyerin: Elää omilla ehdoilla. Siitä voisi olla iso apu,
ja voimaa siihen, että ymmärrät elämäsi olevan sinun omasi. Ei puolisosi tai yhtään kenenkään muunkaan määrättävissä.
Voimaa sinulle !