Olin omasta tahdostani joitakin vuosia työmarkkinoiden ulkopuolella, en ollut töissä enkä työnhakijana. Tänä aikana olin hyvin aktiivinen, harrastin liikuntaa ja sain kaikenlaista hyödyllistä aikaiseksi. Se oli vapaata aikaa, en tuntenut ahdistusta vaikka toimeentulo olikin puolison tulojen varassa.
Nyt olen ollut työkkärissä työnhakijana joitakin kuukausia ja saan työmarkkinatukea ja olen passivoitunut. En käy enää juurikaan lenkillä eikä tule tehtyä oikeastaan mitään, kaupassa käyn ja ja pakollisilla asioilla ja siinäpä se.
Tämä on todella kummallista, jokin vaivaa alitajuisesti ja olla öllötän vaan. Puolisokin on huomannut, että työkkäriin menon jälkeen ennen monella tapaa aktiivinen ihminen on muuttunut passiiviseksi oleskelijaksi.
Tällaista vaan tuli mieleen, eipä mulla muuta.
Nyt olen ollut työkkärissä työnhakijana joitakin kuukausia ja saan työmarkkinatukea ja olen passivoitunut. En käy enää juurikaan lenkillä eikä tule tehtyä oikeastaan mitään, kaupassa käyn ja ja pakollisilla asioilla ja siinäpä se.
Tämä on todella kummallista, jokin vaivaa alitajuisesti ja olla öllötän vaan. Puolisokin on huomannut, että työkkäriin menon jälkeen ennen monella tapaa aktiivinen ihminen on muuttunut passiiviseksi oleskelijaksi.
Tällaista vaan tuli mieleen, eipä mulla muuta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin, takaraivossa on se tieto, että työkkäri voi panna ihmisen pakkokurssille tai ilmaistyöhön ihan milloin vain. Se stressaa.
Kuulemma on ihmisiä, joitten on vaikea saada itsensä edes nousemaan vuoteesta yön jälkeen. Luulen, että silloin on kyseessä jonkin sortin masennus. Minä olin tänä aamuna puoli kahdeksasta lähtien jonkin aikaa tv:n ääressä istumassa, mutta menin sitten tietokoneelle ja pusasin siellä jotain. Sitten söin varmaan yhden maissa. Sitten menin pötköttämään vuoteelle. Tunnin kuluttua taas nousin sinne tietokoneelle. Keitin kahvit. Join kahvia. Pusasin tietokoneella. Neljän seutuun tuli puoliso töistä. Hän valmisti ruuan. Minä istuin sillä aikaa tietokoneella. Kuuden seutuun laitoin uuniin tulet kun lupasivat pakkasyötä. Nyt istun taas tässä koneella. Ehkä illalla katson metsurien liikaa. Paraskin metsuri. Ei mullakaan muuta.
Tempputöihin vaan.
Työkkäreistäkin henkilökunta vähenee kun haetaan säästöjä. Ehkä he osaavat sitten työllistää itsensä kun ovat olleet kovasti vaatimassa sitä aktivoitumista työnhakuun muilta.
Minä olen sikäli passiivinen, että en ole hakenut paljon töitä. Niitä ei ole. Koko maakunnasta löytyy tälläkin hetkellä alle kymmenen työpaikkaa, joita voisin edes jotenkin hakea, mutta joista kaikista tiedän, etten pääsisi.
Herään silti aikaisin. Teen risusavottaa ja kannan polttopuita ja teen käsitöitä ja remontoin. Lumitöitä ei onneksi kauheasti ole tänä talvena ollut. Tekemistä ja raitista ilmaa kyllä riittää. Ihan kuntoilusta se käy. Lihakset ovat alkaneet taas kiinteytyä, viisikymppisellä. Kun vaan voisi tehdä ja myydä jotain ilman, että pitää pelätä kuin "rikollinen", että siitä seuraisi jotain rangaistuksia. Sillä tavalla minutkin tosiaan on passivoitu. Olen onnekseni luonteeltani puuhakas, ja aina kokenut, että aikaa ei riitä kaikkeen. En osaa samaistua ihmisiin, jotka pitkästyvät ja joilla ei muka ole mitään tekemistä. Jos teissä on joku sellainen, tervetuloa auttamaan vaikka minua risumetsään. Ai niin, ei sittenkään; verotoimisto iskisi heti kiinni minuun ja verottaisi saamastani hyödystä. Ja työkkäri teilaisi teidät ja katkaisisi tukenne.