Niin miksi? Kertokaa kaverittomat?
Oletan, että useimmat kaverittomat ovat kyvyttömiä ihmisuhteisiin. Kyvyttömyys ihmissuhteisiin liittyy taas erittäin vakaviin persoonallisuuden häiriöihin. Kaverittomuus kertoo siten erittäin paljon potentiaalisen suhteen haasteista kaverittoman kanssa.
Korjatkaa, mikäli olen väärässä.
Oletan, että useimmat kaverittomat ovat kyvyttömiä ihmisuhteisiin. Kyvyttömyys ihmissuhteisiin liittyy taas erittäin vakaviin persoonallisuuden häiriöihin. Kaverittomuus kertoo siten erittäin paljon potentiaalisen suhteen haasteista kaverittoman kanssa.
Korjatkaa, mikäli olen väärässä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Koska hänet nujerrettiin kriittisessä iässä ensin vanhempien ja sitten koulukiusaajien toimesta.
Täyttä totta!
Tuon suuntaista oletin. Omaan vanhempaan pitäisi syntyä se ensimmäinen kiintymyssuhde, joka luo pohjan sille, että myöhemmin suhteet syntyvät muihin, ensin kavereihin sekä ystäviin ja myöhemmin kumppaniin parisuhteessa. Jos tuota kykyä ei ole, ei kykene parisuhteeseenkaan.
En menisi noin vain täräyttämään, ettei kaveriton kykene parisuhteeseen. Minun kohdallani se voi kyllä ollakin totta.
Kommentoin tuota, jossa jo suhde omiin vanhempiin oli epäonnistunut. Kiintymyssuhdeteorian mukaan ilman ensimmäistä onnistunutta kiintymyssuhdetta varhaislapsuudessa ei muutkaan ihmissuhteet voi onnistua ts. ihmiselle ei ole kehittynyt niissä vaadittavia kykyjä. Itseäänhän voi uudelleenohjelmoida vaikkapa terapiassa ja hankkia niitä kykyjä.
Täydellinen kaverittomuus on lapsena varmaan hyvin harvinaista. Kyllä kaverisuhteita muodostuu, vaikkei vanhemmilta ole rakkautta saanutkaan. Minulla on ollut muutama kaveri monessa vaiheessa elämää, muttei nyt enää vuosiin. Enimmäkseen kyse on kuitenkin omasta passiivisuudestani ja vähäisestä kiinnostuksesta sosiaaliseen kanssakäyntiin. Ei siitä, ettenkö pystyisi syvään ystävyyteen. Se on vielä selvittämättä.
Tässä on vielä sukupuoliero, eli yleensä miehille oma nainen on varmaan paras ystävä. Mieskavereiden kanssa on sitten jotain yhteisiä harrastuksia tai läpänheittoa oluen kera. Miesten on hyvin vaikea löytää mitään erityisiä bestiksiä saman sukupuolen edustajista.
Minä itse olin vain hyvin kevyesti kiusattu, mutta kotiolot olivat emotionaalisesti varsin tyhjät.
Eiköhän ne ole kaikki YH-kurppien kasvattamia. Ei semmoiset kykene miehiä kasvattamaan.
Tuota nimittelyä ei tarvitsekaan kauaa tällä palstalla odotella. Mitähän se kertookaan ihmisen persoonallisuudesta :b?
Kyllä mun lapsuudessa oli kavereita ja olin aina innokkaasti menossa. En sitten tiedä tarkkaan missä vaiheessa kaikki muuttui niin että aloin viihtymään enemmän omissa oloissani. Ehkäpä se lähti siitä kun faija osti Commodore 64:n ja mähän olin aivan myyty sille laitteelle. Muistan ainakin sen että vähintään toisen puolen lapsuudestani istuin sisällä pelaamassa tietokoneella ja se tavallaan korvasi vanhempani. Toki mulla oli ihastuksia ala- ja yläasteella, mutta olin tyypillinen "hämynörtti" jota kiusattiin ja potkittiin. Tosissani aloin yrittämään naisten kanssa vasta joskus 20 ikävuoden tietämillä, no perseelleenhän ne kaikki meni niillä tietokoneen kasvattamilla sosiaalisilla taidoilla. Siinä sitten tuli todettua tuttu "pitäkää tunkkinne" ja samalla tyylillä menty näihin päiviin asti.
Ei mulla nykyään ole kavereita juuri lainkaan enkä niitä kyllä jaksaisikaan, tosin olen ehkä sosiaalisempi kuin ennen mutta naisten kanssa aina yhtä kädetön.
No siihen on paljon syitä...
1. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin.
2. Viihdyn aika hyvin itseksenikin.
3. Kaverit joita minulla oli muuttivat pois paikkakunnalta.
4. En ole kiinnostunut baarikulttuurista mihin yleensä aina mennään porukalla ryyppäämään.
Mutta kyllä mä nuorempana ihan hyvin viihdyin silloisten kavereiden seurassa.