Loukussa !!!!!

Pakko myöntää, että olen vähintäänkin kolmen
naisen loukussa.
Tilanne on alkanut käymään kestämättömäksi
lähinnä henkiseltä puolelta - jotenkin haluaisin
päästä irti, MUTTA en pysty päättämään mitä tehdä
kenenkin kanssa.
Minulla on kaunis suhde todella herttaisen ja
kauniin tytön kanssa jota näen niin paljon kuin
haluan ja hän on kiltein tapaamani NAINEN;
sinkkutyttö mutta haluaisi rakentaa minun
kanssani.Tunnetasolla olen kiintynyt häneen-
ainoastaan seksissä tarpeemme ovat hieman eri
dekaadilla- hänelle riittää 4-5 kertaa/viikossa-
minulle ei.
Toinen naiseni onkin sitten NAINEN jonka kanssa
fyysinen himo ja hurmio on huipussaan ja hänen
kanssaan rakastelu on todellista ekstaasia.Hän on
myös kaunis ja ihastunut minuun ja haluaa pitää
minut omanaan.Olen myös häneen kiintynyt tavalla
ja toisella
Kolmas " vakituinen "NAINEN on varattu ja hänen
kanssaan kyse on että olen hänen rakastajansa
avioliiton ulkopuolella ja henkinen terapeutti (
mikä sinäänsa on opettavaista- opettaa elämän eri
ulottuvuuksia ja varsinkin nurjaa puolta ).
Hänkin haluaisi alkaa minun kanssa, mutta olen
tehnyt selväksi etten halua häntä koskaan
elämääni pysyvästi.
Ehkä tapauksessani kyse on jonkinlaisista
addiktista, mutta kuten sanoin tunto- oma
sellainen on jotenkin alkanut kovistella- en
tiedä onko kyse sitten "vanhuuden heikkoudesta"
*virnistys* mutta kuitenkaan en voi olla ilman
naista/naisia..
Jotenkin asia pysyisi laatikossa mutta tämän
lisäksi tulee silloin tällöin myös
muita "tilapäisiä levähdyspaikkoja".
Jotenkin olen näissä jutuissa kokenut että
ns "varatut naiset " ovat
parempia "rikostovereita" tai sitten vain
kuvittelen ??
Olen eronnut ja ainakin tilanne missä olen
vilpittömästi onnellinen on ne hetket kun olen
lasteni kanssa..
5435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

todellakin olla terapian tarpeessa,ilmeisesti
sulla on Oidipus-kompleksi

Äänestä
  • No jos jatkat tota niin varmasti kohtalo jo
    puuttu peliin ja menetät kaikki naiset. Ehkäpä se
    toisi helpotuksen elämääsi mitä näytät
    tarvitsevan:)

    Äänestä

  • oli nyt odotettavissakin kyseisen tasoista
    tekstiä. Ilmeisesti et edes tiedä mitä ko
    kompleksi tarkoittaa???
    Ihan tiedoksesi valopää:
    minulla ei ole ongelmia esim vanhempieni kanssa-
    olitko sinä se lapsi jota koulussa kiusattiin ja
    itsellesi jäi siitä jotain traumoja ??

    Kyseisellä äo:lla varustettuna suositan, että
    menet takaisin lasten osastolle.

    Muihin samanlaisiin "hengenjättiläisten"
    vuodatuksiin ei kannata edes ruutia tuhlata-
    no onhan se tietysti mahdollista, että
    perisuomalainen kateus kummittelee...
    Mitään älylliseen viittavaa syy - seuraus
    pohdintaa en havainnut..
    Muiden vastaavissa tilanteissa olleiden kommentit
    ovat tietenkin tervetulleita !

    Äänestä

Taitaa olla siten, että eron jälkeen on hetken
aikaa joka miehellä tällainen vaihe. Kuitenkin
kaipaa ikään kuin vakampaa suhdetta, mutta ei
uskalla siihen sittenkään panostaa täysillä vaan
elää mielummin "pinnallisemmin". Eipä silti ei
siitä kenellekään ole mitään vahinkoa, kun
tilannetta ei sen paremmin salaile tai peittele.

Äänestä

Miehellä oli ongelma. Hän seurusteli kolmen
ihanan naisen kanssa, ja hänen piti päättää,
kenen kanssa mennä naimisiin. Neuvokkaana
nuorukaisena hän keksi tehdä testin ja antoi
jokaiselle naiselleen 10000 markkaa rahaa.

Ensimmäinen nainen meni aluksi kauneushoitolaan
ja kampaajalle. Lopuilla rahoilla hän osti täyden
sarjan uusia vaatteita ja kenkiä. Miehelle hän
sanoi: "Kultaseni, haluan olla mahdollisimman
kaunis sinua varten, koska rakastan sinua niin
paljon".

Toinen nainen osti uudet golfmailat,
rullaluistimet sekä täydellisen stereosarjan,
videonauhurin ja kuusi koria olutta. Miehelle hän
sanoi: "Rakkaani, ostin nämä sinulle lahjaksi,
koska rakastan sinua niin paljon".

Kolmas nainen investoi koko 10000 markkaa
tuottaviin tekno-osakkeisiin ja moninkertaisti
nopeasti sijoituksen arvon. Miehelle hän
ilmoitti: "Armaani, panin rahasi kasvamaan, jotta
ne turvaisivat parhaiten yhteisen
tulevaisuutemme".

Mies oli mielissään näistä kaikista vastauksista.
Huolellisen analyysin ja vaihtoehtojen
objektiivisen punninnan jälkeen hän valitsi sen
kandidaatin, jolla oli suurimmat tissit.

Niinpä niin...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Indiana Jones kirjoitti:

Pakko myöntää, että olen vähintäänkin kolmen
naisen loukussa.
Tilanne on alkanut käymään kestämättömäksi
lähinnä henkiseltä puolelta - jotenkin haluaisin
päästä irti, MUTTA en pysty päättämään mitä tehdä
kenenkin kanssa.
Minulla on kaunis suhde todella herttaisen ja
kauniin tytön kanssa jota näen niin paljon kuin
haluan ja hän on kiltein tapaamani NAINEN;
sinkkutyttö mutta haluaisi rakentaa minun
kanssani.Tunnetasolla olen kiintynyt häneen-
ainoastaan seksissä tarpeemme ovat hieman eri
dekaadilla- hänelle riittää 4-5 kertaa/viikossa-
minulle ei.
Toinen naiseni onkin sitten NAINEN jonka kanssa
fyysinen himo ja hurmio on huipussaan ja hänen
kanssaan rakastelu on todellista ekstaasia.Hän on
myös kaunis ja ihastunut minuun ja haluaa pitää
minut omanaan.Olen myös häneen kiintynyt tavalla
ja toisella
Kolmas " vakituinen "NAINEN on varattu ja hänen
kanssaan kyse on että olen hänen rakastajansa
avioliiton ulkopuolella ja henkinen terapeutti (
mikä sinäänsa on opettavaista- opettaa elämän eri
ulottuvuuksia ja varsinkin nurjaa puolta ).
Hänkin haluaisi alkaa minun kanssa, mutta olen
tehnyt selväksi etten halua häntä koskaan
elämääni pysyvästi.
Ehkä tapauksessani kyse on jonkinlaisista
addiktista, mutta kuten sanoin tunto- oma
sellainen on jotenkin alkanut kovistella- en
tiedä onko kyse sitten "vanhuuden heikkoudesta"
*virnistys* mutta kuitenkaan en voi olla ilman
naista/naisia..
Jotenkin asia pysyisi laatikossa mutta tämän
lisäksi tulee silloin tällöin myös
muita "tilapäisiä levähdyspaikkoja".
Jotenkin olen näissä jutuissa kokenut että
ns "varatut naiset " ovat
parempia "rikostovereita" tai sitten vain
kuvittelen ??
Olen eronnut ja ainakin tilanne missä olen
vilpittömästi onnellinen on ne hetket kun olen
lasteni kanssa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu