Tavaramarkkinat/Liisa Akimof

Onko täällä faneja?
Mitä haluaisitte sanua suosikkibändistänne, artistista?
Liisa Akimof toimi kauan sitten Tavaramarkkinat bändissä ja siirtyi sitten soolouralle.
Nainen on tunnettu myös kirjailijana.
Hän otti osaa ainakin kerran Syksyn säveleen ja hänen laulu sijoittui muistaakseni kolmen parhaan joukkoon.
Naisen suurin hitti on Kevät.
"on siis kevät, kuljen Hakaniemen rantaa, konkurssin koin, muttei sade vielä lakkaa, on siis kevät, uskonko ihmiseen, sinä tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö, panin peliin koko elämän, vaikka tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö, panin peliin koko elämän"

Mihinkään tyylisuuntaan vaikea lokeroida naisen musaa, mut lähimpänä on iskelmämusa vai?
Taiteellinen iskelmämusa??
1325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tavaramarkkinat on klassinen esimerkki siitä miten esim. Rockin SM -kisoissa annettiin todella paljon anteeksi soittotaidon puolesta kunhan vaan saatiin tyttöbändejä julkisuuteen. Ainakin kyseisen kisan aikaan laulu ja soitto oli kauniisti sanottuna "kulmikasta". Vähän samaa voi sanoa Ilona -nimisestä bändistä.

Asiasta ihan toiseen, vaikka monet toisin luulee niin taisi olla niin että Akimof ei itse laula tuota Kevättä vaan olikohan se Elisa Korjus?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MrJuha82 kirjoitti:

Onko täällä faneja?
Mitä haluaisitte sanua suosikkibändistänne, artistista?
Liisa Akimof toimi kauan sitten Tavaramarkkinat bändissä ja siirtyi sitten soolouralle.
Nainen on tunnettu myös kirjailijana.
Hän otti osaa ainakin kerran Syksyn säveleen ja hänen laulu sijoittui muistaakseni kolmen parhaan joukkoon.
Naisen suurin hitti on Kevät.
"on siis kevät, kuljen Hakaniemen rantaa, konkurssin koin, muttei sade vielä lakkaa, on siis kevät, uskonko ihmiseen, sinä tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö, panin peliin koko elämän, vaikka tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö, panin peliin koko elämän"

Mihinkään tyylisuuntaan vaikea lokeroida naisen musaa, mut lähimpänä on iskelmämusa vai?
Taiteellinen iskelmämusa??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu