Terveppä terve! elikkäs oon 22-v mies ja mulla on 20-v tyttöystävä. Ollaan seurusteltu kolme vuotta ja ollaan toistemme ensimmäinen seksikumppani. Kaikki on ollut ihan hyvin parisuhteessa, asutaan yhdessä ja opiskellaan samassa koulussa. Riidellään harvoin ja ollaan silloinkin nopeita sopimaan. Tyttöystävä on urheilullinen, fiksu ja kaikin puolin täydellinen, ehkä liiankin.
Nyt kun ei ole enää neitsyt, niin on alkanut kiinnostaan tuo sinkun elämä siinä mielessä että voisi harrastaa irtosuhteita. Ennen seurustelua se ei niinkään kiinnostanu tai en ees ajatellu sitä ku olin neitsyt. Jotenki ajattelin et neitsyys olis ja onki varmasti hyvä menettää parisuhteessa, mut silloin voi tulla myöhemmin just tällasia tuntemuksia ku mulla on.
Kiinnostaisi esimerkiksi baarissa pokailu tai nettisaittien kautta seuran hakeminen, just joidenkin vieraiden kans seksin harrastaminen. Houkuttaisi älyttömästi kokeilla ku kerranhan sitä on vaan nuori. Houkutusta lisää vielä se et on kaiken maailman opiskelijabileitä ja reissuja missä haluais olla avoinna kaikille tilaisuuksille. Oon luonnostaan sellanen et tykkään flirttailla naisten kans ja tuun tosi hyvin niiden kans toimeen, eli oon sellanen supliikki mies. Paremmin saatan tulla jopa naisten kans toimeen ku miesten.
En haluais vielä asettua aloilleen siinä mielessä. Nämä tunteet tulee varmaan just siitä et on ollu vaan yhden kans.
Tuntuu et elämä on tietyssä mielessä rajoitettua ku seurustelee. Mut sitä mietin, et onko nää tunteet vaan jotain väliaikaista tai jotain? Oisko se sittenkään nii siistiä? harmittaisko se sit myöhemmin et laitto ihan ok suhteen poikki? Suhteessa seksi kyllä toimii ja tullaan hyvin toimeen mut ei meillä sisänsä oo paljoa yhteisiä kokemuksia tai harrastuksia, kummatki on tosin urheilullisia ja käydään salilla, yleensä aikatauluista johtuen eri aikohin.
Tyttöystävälle oon "se oikea" mut mistä seki tietää, eihän sekään oo ollu ku vaan mun kans. Voi ku vois tehä sellasen sopimuksen et mää oon nyt sinkkuna muutaman vuoden, palataan sitte yhteen ja asetutaan aloilleen.
Nyt ollaan toista kertaa muuton jälkeen etäsuhteessa, koska tyttöystävällä on opiskeluun liittyvä työharjoittelu eri paikkakunnalla. Eka kesti n. 4kk ja tää kestää 6kk. Tuun ihan hyvin toimeen yksinki, ei oo hulluna ikävä tai muuta. Tietenki sit ku nähdään nii huomaa et onpa mukava olla toisen kans, mut johtuuko seki sit vaan siitä ettei oo pitkään aikaan nähty.
Mitäs mieltä te ootte? Ois kiva saada keskustella näistä eikä vaan pyöritellä oman pään sisällä näitä asioita.
Nyt kun ei ole enää neitsyt, niin on alkanut kiinnostaan tuo sinkun elämä siinä mielessä että voisi harrastaa irtosuhteita. Ennen seurustelua se ei niinkään kiinnostanu tai en ees ajatellu sitä ku olin neitsyt. Jotenki ajattelin et neitsyys olis ja onki varmasti hyvä menettää parisuhteessa, mut silloin voi tulla myöhemmin just tällasia tuntemuksia ku mulla on.
Kiinnostaisi esimerkiksi baarissa pokailu tai nettisaittien kautta seuran hakeminen, just joidenkin vieraiden kans seksin harrastaminen. Houkuttaisi älyttömästi kokeilla ku kerranhan sitä on vaan nuori. Houkutusta lisää vielä se et on kaiken maailman opiskelijabileitä ja reissuja missä haluais olla avoinna kaikille tilaisuuksille. Oon luonnostaan sellanen et tykkään flirttailla naisten kans ja tuun tosi hyvin niiden kans toimeen, eli oon sellanen supliikki mies. Paremmin saatan tulla jopa naisten kans toimeen ku miesten.
En haluais vielä asettua aloilleen siinä mielessä. Nämä tunteet tulee varmaan just siitä et on ollu vaan yhden kans.
Tuntuu et elämä on tietyssä mielessä rajoitettua ku seurustelee. Mut sitä mietin, et onko nää tunteet vaan jotain väliaikaista tai jotain? Oisko se sittenkään nii siistiä? harmittaisko se sit myöhemmin et laitto ihan ok suhteen poikki? Suhteessa seksi kyllä toimii ja tullaan hyvin toimeen mut ei meillä sisänsä oo paljoa yhteisiä kokemuksia tai harrastuksia, kummatki on tosin urheilullisia ja käydään salilla, yleensä aikatauluista johtuen eri aikohin.
Tyttöystävälle oon "se oikea" mut mistä seki tietää, eihän sekään oo ollu ku vaan mun kans. Voi ku vois tehä sellasen sopimuksen et mää oon nyt sinkkuna muutaman vuoden, palataan sitte yhteen ja asetutaan aloilleen.
Nyt ollaan toista kertaa muuton jälkeen etäsuhteessa, koska tyttöystävällä on opiskeluun liittyvä työharjoittelu eri paikkakunnalla. Eka kesti n. 4kk ja tää kestää 6kk. Tuun ihan hyvin toimeen yksinki, ei oo hulluna ikävä tai muuta. Tietenki sit ku nähdään nii huomaa et onpa mukava olla toisen kans, mut johtuuko seki sit vaan siitä ettei oo pitkään aikaan nähty.
Mitäs mieltä te ootte? Ois kiva saada keskustella näistä eikä vaan pyöritellä oman pään sisällä näitä asioita.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin, i ehkä sinuna lähtisin siitä, että mitä varten olet nykyisessä parisuhteessa, rakastatko tyttyöystävääsi vai ihanko vain totttumuksen takia...joskus ihmiset jäävät siis suhteeseen, koska toisen kanssa ok olla tai kokevat etteivät parempaa saa.
Anyway, tuon kun olet ratkaisut, tiedät jo suuntaa mitä ajatetlet suhteesta ja voit käyttää apuna päätöksen teossa, onko suhteella tulevaisuutta.
nai vielä kun oot nuori sanot vain ettet voi ehkä vielä sitoutua vaikka hän tuntuu oikealta et katsellaan parin vuoden päästä, monet elää on-offissa opiskeluajan ja lopulta päätyvät naimisiin, ei se toinen mihinkään "kulu" jos vähän nai muita, riippuu mikä tilanne toisella särkyykö sydän pahastikin tuosta vai onko samat mietteet......
Mitä jos keskustelisit sen tyttöystäväsi kanssa? Kertoisit ihan suoraan omat ajatuksesi, kuka tietää vaikka hänellä olisi samankaltaisia jolloin voisitte harkita vaikka avointa suhdetta tai tuota että erotaan nyt, eletään nuoruuttamme rajoittamatta ja palataan asiaan parin vuoden päästä?
Itselläni oli myös hyvin samankaltaisia tuntemuksia nuorempana, ensimmäisessä suhteessani. Rakastin kyllä poikaystävääni mutta silti minusta tuntui niin kovin siltä että jään jostain paitsi jos olisin koko ikänäni vain sen yhden ja saman miehen kanssa. Itsehän en tuolloin uskaltanut tuoda ajatuksiani julki. Minun tapauksessani kävi kuitenkin niin onnekkaasti että poikaystäväni oli myös huomannut olevani poissaolevan oloinen ja päätimme yhteistuumin lopettaa suhteen, pysyimme kuitenkin hyvinä ystävinä ja vaikka pari vuotta meni lähes kokonaan yhteyttä pitämättä nyt viisi vuotta myöhemmin olemme taas alkaneet pitämään yhteyttä tiiviisti, puhuneet asioista avoimesti ja huomanneet että meillä kummallakin on vielä tunteita toisiamme kohtaan. Sopuisan eron takia kummallekkaan ei ollut jäänyt minkäänlaisia katkeria tunteita toista kohtaan, vain hyvä muistoja yhteisestä ajoista, ja näyttää hyvinkin siltä että olisimme palaamassa yhteen - jos minä olen siihen valmis, hänen sanoin.
En kadu sitä eroa, en yhtäkään tässä välissä ollutta kevytsuhdetta tai kokeiluja toisen naisen kanssa. Ei se nyt loppujen lopuksi niin siistiäkään ollut mutta olen silti erittäin onnellinen että sain elää ja kokea nuo kaikki nyt nuorena. Ainoa asia mitä kadun on etten aikanaan kertonut poikaystävälle haluistani kokea muutakin etenkin kun näin jälkeenpäin sain kuulla että hän olisi sen minulle suonut.
Kerranhan sitä vain täällä eletään joten älä elä elämääsi miten muut tahtoisivat sinun elävän vaan niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä ettei tarvitse sitten kuolinvuoteella katua tekemättä jääneitä asioita!
" Kerranhan sitä vain täällä eletään joten älä elä elämääsi miten muut tahtoisivat sinun elävän vaan niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä ettei tarvitse sitten kuolinvuoteella katua tekemättä jääneitä asioita! "
Niin, veikkaampa kuitenkin, että jos sitä kuolin vuotteellaa 85 vuotiaana miettisi elämäänsä, tuskin sitä ensinmäisenä tulisi mieleen 5 vuotta nuoruudesta (22-27v) joita ei käyttänyt irtoseksiin ja bilettämiseen ;DD
Tuskinpa niin, paitsi jos sattuisikin käymään niin onnekkaasti että se ensimmäinen suhde kestäisikin jos nyt ei "loppuun asti" niin ainakin paremman puoliskon elämästä. Voisitko täysin rehellisesti sanoa ettet tuolloin katuisi sitä että ettet koskaan katsastanut muita vaihtoehtoja?
Itseni tuntien minä en ainakaan voisi. Mutta koska kaikki ihmiset ovat omanlaisiaan, katuvat ja arvostavat eri asioita, kukapa sitä sanomaan toisen puolesta sanomaan mitä tämä tulee jälkeenpäin miettimään teoistaan.