Yrittäkää jotenkin unohtaa jehovan todistajat.

Eihän se helppoa kaikille ole mutta paras tapa on kun ei osallistu suuremmin parjaamiseen ja mieti tai takerru menneeseen kuten eräät,he eivät koskaan kasva pois vaan menettävät aikaa kyseiseen järjestöön,eikö se ole jo paljon mitä jokainen teistä on tehnyt ja menettänyt elämäänsä järjestön ihmeellisiin aatteisiin?

Joten kehoittaisin jättämään kyseisen seuran omaan onneensa vaikka katkeria tapauksia on ja tulee olemaaan ennen kuin on älynyt ettei jehovan todistajien sanoma ole totta,vaan valhetta jota ohjaa muutama herra ameriikasta käsin ilman pyhän hengen voimaa.

Toivottavasti tämä kirjoitus saa miettimään,hylätkää ajoissa vanha ajattelu tapa älkää jääkö tuskaisena miettimään jehovan todistajien oppeja koska kaikki on harhaa.

Voitte toki vastailla omianne tähän mutten aio kiistelemään lähteä selvästä harhaopista jonka muutama herra on johtanut miljoonat harhaan ja tuskaisiin lopputuloksiin.

Olkoon tämä varoituksena niille joita on alkanut kiinostamaan ikuinen elämä paratiisissa sekä rakkaus ulkoon keskuudessanne kertomus.

Historian kirjat kertovat ihan toista,miljoonat jotka ovat olleet järjestössä on harhautettuja.

Hyviä vointeja kaikille jotka oikeasti ymmärtävät ja tutkivat laajemmin.
1082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

paras tapa on kun ei osallistu suuremmin parjaamiseen
ja mieti tai takerru menneeseen kuten eräät
,he eivät koskaan kasva pois vaan

menettävät aikaa kyseiseen järjestöön,

eikö se ole jo paljon mitä jokainen teistä on tehnyt ja menettänyt elämäänsä järjestön ihmeellisiin aatteisiin?***

Sanamieskin on into pinkeenä jo vuosia täällä-kin
parjannut todistajia.

*älkää jääkö tuskaisena
miettimään jehovan todistajien oppeja koska kaikki on harhaa.**
ihmeellistä miten eräät jakssakin kinuttaa samaa txt tänne todistajista.
ja vieläpä viimem vuosituhannen materiaalist,
vaikka todistajat elää vahvasti
2014-vuotta...

avaajakin jaksaa
pohdiskella samaa ...siinä se kuluu hänenkin elämänsä hukkaan vik-vink

Äänestä

" ettei jehovan todistajien sanoma ole totta,vaan valhetta jota ohjaa muutama herra ameriikasta käsin ilman pyhän hengen voimaa."

Perustelehan tuo väitteesi, jos pystyt. Epäilen, ettet pysty todistamaan väitettäsi todeksi Raamatun avulla!

Äänestä

kyllä se on hyvää työtä mitä järkiinsä tulleet entiset todistajat tekee. se on hyvä että valistetaan ihmisiä kokemuksen ja tiedon kautta ettei muutkin harhautuisi tuohon uskontoon. hiljaa oleminen on vääryksien hyväksymistä.

Äänestä

Niin on totta että varmaan hyvää työtä on,mutta jos haluaa todella itse päästä eroon niin ei kannata tuhlata aikaansa heidän ajattelumaailmaan joka on valitettavasti siis harmillisen valitettavasti valhetta.(olen puolueeton)

he eivät vaan nää ja halua nähdä sitä että heitä on huijattu.


Täällä vaaditaan todistuksia mutten nää syytä lähteä siihen leikkiin,jokaisen täytyy itse tutkia että ymmärtää kuinka sokaistuna on ollut,kyseessähän on valtava harha oppi.

He toki luulevat olevansa oikeassa mutta ovat itse harhaopissa ymmärtämättä ettei se olekkaan totuus.

Jos joku nyt sattuu lukemaan tämän niin miettikää oikeasti, jehovan todistajat niminen järjestö on erheellinen ja vastuussa monien ihmisten vaikeuksista jopa elämästä jumalan edessä.

Säästytte monelta murheelta kun ette jää kyseiseen järjestöön tai mene koska ette voi tutkia kuin seuran omia juttuja kaikki muu on kielettyä.

Äänestä

Pohtijalle

Mikä on mielestäsi TOTUUS Jumalasta ja Jumalan Pojasta?

Toistat toistuvat, että Jehovan todistajilla on valhe esitettävänä ihmisille, joten kerrohan tämän palstan lukijoille: mikä on se totuus mihin sinä uskot.

Ei totuus muutu sillä valheeksi, että toistat toistamistasi, että se onkin valhe.

Äänestä

Kyseessä en ole minä vaan jehovan todistajajien näkemys ja heidän kokonaisuus.

Eli jos et halua tutkia itse niin joudut jäämään kyseiseen uskontoon ja heidän vedätettäväksi kaikki näkemykset tulevat muutamalta herralta ja kaikkien tulee uskoa ja noudattaa näiden herrojen omia siis omia näkemyksiään.

Olisi hyvä jos pystyisitte aukaisemaan silmänne ajoissa ettei teistä tulisi katkeria joskus,saatatte olla kenties todistajia kymmeniäkin vuosia mutta ette tunne sen historiaa ja kokonaisuutta.Ja kuinka vaikeaa on lähteä noiden vuosien päästä ja myöntää tulleensa huijatuksi.

Äänestä
  • Pohtijalle

    Olen lapsikasteessa kastettu ev.luterilaiseksi, ja olen suorittanut rippikoulun. Myöhemmin kouluvuosinani ystävystyin helluntailaiseen, ja olin siinä seurakunnassa mukana joitakin vuosia. Myöhemmin silmäni aukenivat näkemään totuuden kristikunnan lahkoista, joita nuo edellä mainitsemani edustavat. Mitä minulla on vielä näkemättä? Mitä suosittelet minulle TOTUUTENASI?

    Äänestä

Kyllähän varmasti on paljon näkemättä elämässä ihan kaikilla mutta usko on henkilö kohtainen se ei ole kaikkien omaisuutta.

Järjestöt ja eriseurakunnat pyrkivät aina yleensä hallitsemaan niin sanottuja jäseniään jotenkin edes.

Jehovan todistajat ja helluntailaiset ovat juuri niitä,jokaisella pitäisi olla oma henkilökohtainen suhde.

Mutten ota liiemmin kantaa kenenkään puolesta mutta kuten edellä mainitsin ettei jehovan todistajien järjestö ole juuri sellainen miksi monet sitä luulevat tai olettavat.

Harhaa ja suurin osa kaikesta on pielessä.

Joten aloituksessani halusin viitata etteivät jäisi märehtimään menneeseen,koska pettymys on varmaan suuri,kaikki ei edes älyä vaan joutuvat erotetuiksi menettelyllään,ja sitten aloittavat toki hyökkäysen joka hyvin tyhmää lietsoa.

Eli varoituksena ettei kannata jehovan todistajien jäjestöön pyrkiä vaikka kauniita asioita alussa onkin,kyseessä on harha.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohtija... kirjoitti:

Eihän se helppoa kaikille ole mutta paras tapa on kun ei osallistu suuremmin parjaamiseen ja mieti tai takerru menneeseen kuten eräät,he eivät koskaan kasva pois vaan menettävät aikaa kyseiseen järjestöön,eikö se ole jo paljon mitä jokainen teistä on tehnyt ja menettänyt elämäänsä järjestön ihmeellisiin aatteisiin?

Joten kehoittaisin jättämään kyseisen seuran omaan onneensa vaikka katkeria tapauksia on ja tulee olemaaan ennen kuin on älynyt ettei jehovan todistajien sanoma ole totta,vaan valhetta jota ohjaa muutama herra ameriikasta käsin ilman pyhän hengen voimaa.

Toivottavasti tämä kirjoitus saa miettimään,hylätkää ajoissa vanha ajattelu tapa älkää jääkö tuskaisena miettimään jehovan todistajien oppeja koska kaikki on harhaa.

Voitte toki vastailla omianne tähän mutten aio kiistelemään lähteä selvästä harhaopista jonka muutama herra on johtanut miljoonat harhaan ja tuskaisiin lopputuloksiin.

Olkoon tämä varoituksena niille joita on alkanut kiinostamaan ikuinen elämä paratiisissa sekä rakkaus ulkoon keskuudessanne kertomus.

Historian kirjat kertovat ihan toista,miljoonat jotka ovat olleet järjestössä on harhautettuja.

Hyviä vointeja kaikille jotka oikeasti ymmärtävät ja tutkivat laajemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu