Vierailija 28.11.2013 klo 17:05
Sitä voi ihastua, ja antaa se tunteen olla, tekemättä mitään asioiden edistämiseksi: ei ruoki niitä tunteita, eikä vello niissä, eikä anna periksi lyhytnäköisille haluilleen. Sitä juuri on sitoutuminen omaan kumppaniin. Ihastumiselle tunteena ei mitään voi, mutta sille voi mitä tekee. On aivan eriasia ihastua ja antaa tunteen hiipua kuin alkaa suhteeseen ihastuksen kohteen kanssa, loukaten omaa puolisoaan.
Te jotkut elätte ihmeellisessä standardimaailmassa. Oletus ilmeisesti on, että jokainen NYT olemassaoleva parisuhde on hyvä, säilyttämisen arvoinen ja ilman muuta onnellinen. Mitä jos ei ole? Mitä, jos ei ole koskaan oikein rakastanut puolisoaan kovasti? Mitä, jos on vain jotenkin ajauduttu pitkään suhteeseen? Mitä, jos on itse onneton, saatika MITÄ, JOS LÖYTÄÄ PAREMMAN?
Aivan, eihän sellaista olekaan. Ei se kuulkaa mammat vaihtamalla parane! Ei koskaan! Pitäydy nykyisessä suhteessasi, anna ihastusten laimeta, koska olet onnellinen kotona nalkuttavan, ylimustasukkaisen tai kaksinkertaiseksi lihoneen puolisosi kynsissä. Olet, kunhan vain sen muistat. Ei ole tämän parempaa, eikä teillä edes riidellä kuin joka toinen päivä. Et saa jättää puolisoasi, etkä varsinkaan vaihtaa uuteen. Se on maailman väärin temppu, hirveä synti, paha PAHA asia joka tapauksessa ja kaduttaa aina hirveästi jälkikäteen.
Ei ole hyvä päästää puolisoa etsimään itselleen uutta onnea, jos itse rakastuu upeaan ihmiseen keski-iässä, eikä koskaan vaihtaa ikinä milloinkaan kesken elämänpituisen avioliiton. Eikä kukaan niin teekään, koska ihminen on useimmiten erittäin onnellinen parikymppisenä löytämänsä puolison kanssa koko ikänsä hautaan saakka.
Ymmärrän. Kyyneleitähän siitä tulee, kun ero kolkuttaa ovella tai toinen löytää uuden. Mutta niistä pääsee yli, jos on normaali ihminen. Joskus elämässä vain pitää kasailla itseään hetken aikaa, mutta siitä selviää kyllä.
Sitä voi ihastua, ja antaa se tunteen olla, tekemättä mitään asioiden edistämiseksi: ei ruoki niitä tunteita, eikä vello niissä, eikä anna periksi lyhytnäköisille haluilleen. Sitä juuri on sitoutuminen omaan kumppaniin. Ihastumiselle tunteena ei mitään voi, mutta sille voi mitä tekee. On aivan eriasia ihastua ja antaa tunteen hiipua kuin alkaa suhteeseen ihastuksen kohteen kanssa, loukaten omaa puolisoaan.
Te jotkut elätte ihmeellisessä standardimaailmassa. Oletus ilmeisesti on, että jokainen NYT olemassaoleva parisuhde on hyvä, säilyttämisen arvoinen ja ilman muuta onnellinen. Mitä jos ei ole? Mitä, jos ei ole koskaan oikein rakastanut puolisoaan kovasti? Mitä, jos on vain jotenkin ajauduttu pitkään suhteeseen? Mitä, jos on itse onneton, saatika MITÄ, JOS LÖYTÄÄ PAREMMAN?
Aivan, eihän sellaista olekaan. Ei se kuulkaa mammat vaihtamalla parane! Ei koskaan! Pitäydy nykyisessä suhteessasi, anna ihastusten laimeta, koska olet onnellinen kotona nalkuttavan, ylimustasukkaisen tai kaksinkertaiseksi lihoneen puolisosi kynsissä. Olet, kunhan vain sen muistat. Ei ole tämän parempaa, eikä teillä edes riidellä kuin joka toinen päivä. Et saa jättää puolisoasi, etkä varsinkaan vaihtaa uuteen. Se on maailman väärin temppu, hirveä synti, paha PAHA asia joka tapauksessa ja kaduttaa aina hirveästi jälkikäteen.
Ei ole hyvä päästää puolisoa etsimään itselleen uutta onnea, jos itse rakastuu upeaan ihmiseen keski-iässä, eikä koskaan vaihtaa ikinä milloinkaan kesken elämänpituisen avioliiton. Eikä kukaan niin teekään, koska ihminen on useimmiten erittäin onnellinen parikymppisenä löytämänsä puolison kanssa koko ikänsä hautaan saakka.
Ymmärrän. Kyyneleitähän siitä tulee, kun ero kolkuttaa ovella tai toinen löytää uuden. Mutta niistä pääsee yli, jos on normaali ihminen. Joskus elämässä vain pitää kasailla itseään hetken aikaa, mutta siitä selviää kyllä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Muistutatko tuolla listalla itseäsi elämän pelisäännöistä? Oletsä itse, eronnut, jätetty, petetty?
Vai haluatko osoittaa tämä erityisesti jollekin?
Ehkä itse, muitahan et ajattele, et edes omia lapsiasi, joisto teet orpoja kerjäläisiä.
Aikuisen vastuu on ilmeisesti jäänyt tulematta.
Vaihtamalla ei saa parempaa tilalle, vaan muututaan murrosikäiseksi kiukkupusseiksi ja mennään vailla järjen hituakaan. Lapset saa laittaa matkoihinsa sinne toisen vanhemman luo, jotta eivät häiritse menojalan vipatusta.
Se on sama kuka sen uusi on kunhan jaksaa vain mellastaa yöelämässä .
Kuka haluaa vielä olla tollaisen miehen kassa? En minä ainakaan
Harakat kirjoittaa kyllä harvinaisen hyvin! Tämä on niin totta, jota moni ei varmasti halua uskoa tai ymmärrä, ennenkuin on itse mukana siinä sopassa.
On kuule niitäkin,( ihan todostetusti ollut täällä palstallakin),jotka huumassa vaihtavat puolison ja sitten huomaavat tehneensä hirveän erheen ja katuvat ikänsä!!!!Mutta...
Aloittajan teksi on kyllä niin kylmää kyytiä.. Varmasti näinkin voi olla, mutta itse en usko, että pettäjän kyyti olisi loppujen lopuksi kovin onnelline. Pettäjien kanssa voin olla kaveri (yleensä ovatkin hyvin sosiaalisia), mutta en kyllä itselle ottaisi
"Mitä, jos ei ole koskaan oikein rakastanut puolisoaan kovasti?
Mitä, jos on vain jotenkin ajauduttu pitkään suhteeseen?"
No onneksi NOIN tyhmiä ihmisiä on todella vähän, jos lainkaan.
Jos kuitenkin joku on, ja käy kuten avajaa provoilee:
"Mitä, jos on itse onneton, saatika MITÄ, JOS LÖYTÄÄ PAREMMAN"
Niin sitten on tasan kaksi erilaista tilannetta:
a) lapsia ei ole:
- puhukaa, selvittäkää, sopikaa, erotkaa.Ja tässä ajattelen yksinomaan tämän hölmön puolisoa, silä hän on todellakin, jokainen on, ansainnut parempaa!
b) on laspia, koska tämä hölmö on kaiken kukkuraksi itsekkyyttään niitä tehnyt ihmisen kanssa, jota ei rakasta eikä edes halua yrittää.
- kannat vastuun lapsista ja pidät lasten kodin ehjänä ja onnellisena (kyllä PIDÄT sen onnelliena). Teet just tasan sen, mikä on velvollisuutesi. Sinulla ei ole mitään oikeutta kostaa lapsillesi tai antaa lastesi kärsiä mokauksistasi.
- Sinun elämälläsi ja onnellasi ei ole tässä mitään merkitystä. Sinun onnesi ei mene yhdenkään lapsen onnen tai hyvinvoinnin edelle.
Piste.
Piste. Onko se lapsille onni, jos vanhemmat riitelee joka toinen päivä, eivät kunnioita toisiaan, haukkuvat, aliarvioivat. jne Ovat onnettomia, ja jopa sairastuvat henkisesti.
Sekö se on se onni lapsille? Pisteelle vain sen verran, että olet niin pösilö kapeakatseinen hörhuhö, että luulet ainoana onnellisuuden takeena olevan ehjä perhe. makso mitä makso
"Onko se lapsille onni, jos vanhemmat riitelee joka toinen päivä, eivät kunnioita toisiaan, haukkuvat, aliarvioivat. "
Ei, siksi niin ei pidä tehdä, vaan pitää olla AIKUINEN ja toimia niin, että lapset EIVÄT kärsi.
"luulet ainoana onnellisuuden takeena olevan ehjä perhe"
Rikkinäinen perhe ei aivan varmasti ole onnellisuuden tae, eihän?
Ehjä koti sen sijaan antaa mahdollisuuden. Se antaa lapselle tärkeän perusturvan, jonka turvin hän voi kasvaa aikuisuuteen ja oppia elämään. Toisaalta perusturvan puuttuminen jo sinällään aiheuttaa elinikäisiä traumoja. Ei se ei tapa, lapset kyllä "selviävät", eli jäävät eloon, mutta rikottuina. Näin se nyt vaan on. Ota selvää.
Tietenkin on niin, että jos vanhemmat eivät ole vastuullisia ja kypsiä vanhemmuuteen, niin ei siitä mitään tule. Siitä syystähän huostaanottojakin joudutaan tekemään. Joudutaan valitsemaan kahdesta suuresta pahasta pienempi. Joskus voi olla, että ero on kahdesta suuresta pahasta pienempi - esim. jos toinen vanhemmista on kypsä ja vastuullinen ja toinen vaikkapa väkivaltainen.
Nyt on kuitenkin niin, että vain harvoin tilanne on noin paha. Väitän, että 70-80% eroista ovat seurausta vain itsekkyydestä ja piittaamattomuudesta – turhia eroja. Ongelmat olisi pitänyt hoitaa ajoissa ja voitaisiin kovasti yrittämällä hoitaa vieläkin.
Uskottomuus on suurin yksittäinen avioerojen syy. Panostetaan siihen omaan parisuhteeseen, nostetaan kissa pöydälle kun aihetta tulee, eikä missään tapauksessa tuhlata voimia parisuhteen ulkopuolisiin suhteisiin, niin jo on iso osa perheistä ”pelastettu”. Kun vielä muistetaan, että uskottomuuden syy ei ole jokin ongelma parisuhteessa, vaan yksinkertaisesti (hedonistinen) itsekkyys, niin jättämällä sen uskottomuudella häsläämisen ei muita ongelmia välttämättä edes ole!
Mutta kun ei vaan viitsitä, kun itse pääsee niin paljon helpommalla jättämällä ongelmat sikseen. Onhan näitä. Olen työssäni nähnyt kodin, jossa roskia ei oltu aikoihin viety ulos saakka, olivat parvekkeella – kun ei viitsi; siivottu siellä ei oltu koskaan; hellalla oli kattilassa paksu homekerros ja kaikki astiat olivat olleet tiskaamatta kuukausia, paitis se yksi lautanen, joka kaavittiin puhtaaksi ruokailua varten. Kun ei vaan viitsi. Kun ”emmä jaksa”. Parisuhdetta voi hoitaa (=olla hoitamatta) ihan samalla tavalla.
Onko tuo, pösilöööö, sinun valintasi ja näkemyksesi siitä, miten lapsia kohdellaan ja miten lapsille opetetaan elämän taitoja? Mennään siitä mistä aita on ITSELLE matalin?
Täällä riehuu joku ihan pimee tyyppi saarnaamassa joka avauksessa! Lopeta toi paatos. Tääl oli ennen hyviä keskustelui, mutta nyt tää paatostelija on pilannut omilla saarnoillaan. Onko lääke ottamatta
Minun mielestäni hän on niitä ainoita fiksuja ja asiantuntevia kirjoittajia tällä palstalla!
Täyttä asiaa alusta loppuun, mutta eihän nämä pettäjät ja kakkoset kestä kuulla tosiasioita!
Tästä palstasta on tullut nuorien aikuisten mellastuskenttä! He elävät kuin pellossa välittämättä muiden tunteista, koska heillä se oma napa on lähempänä. Totuus satuttaa ja se on joskus tuskallista kuulla!
Onko pakko kuvitella et jokainen avaus sinulle?