Takana 10v uotta avioliittoa.
Kolme yhteistä lasta.Liitto minunkäsitykseni mukaan ns.onnellinen. Ei kertaakaa mitään kriisejä.
Mies yht'äkkiä melkein kaksivuotta sitten ilmoitti tylysti ettei raksta enään, kiekkui puolivuotta kotona mutta ei suostunut keskustelmaan mistään.Jos alkoi puhumaan sama virsi joka kerta "kuinka ei minua rakasta, ei ole rakastanut minua moneen vuoteen" Alkoi olemaan öitä pois kotoa.
Viimein vuosi sitten hommasin hänelle asunnon ja hän muutti pois.
Alkoi hurja taistelu, mikään ei sujunut. Yleensä riita alkoi siitä ettei hän halunnut olla lastenkanssa eikä pitänyt kiinni tapaamisista. Joka kerta kun todella hermostuin, mies muuttui epaattiseksi, tunteita minua kohtaan olikin.
Taas minua vietiin kuin "vierasta sikaa". Mies pyöritti ja kieputti miten halusi,rakasti, piti hyvänä ja leikki aikansa, kunnes heitti pois.
Joka kerta minä tyhmä otin hänet "takaisin" Talvella hän oli kotona kuukauden.
Vietettiin kiihkeää seksi elämää ja suuria tunteita oli pelissä.Usein molemmilla kyyneleet silmissä, rakasteltiin väliin hellästi väliin kiihekästi katsoen samalla toisiamme silmiin. :(
Ei saatu sormia irti toisistamme.
Kunnes eräänä päivänä hän häipyi.. mitään sanomatta salaa kun en ollut kotona..
Kesällä hän viimein tuli selvittämään minun kanssani eron syyt,puhumaan kaikki asiat "selviksi".(tai niin hän sanoi)
Syy oli ollutkin pelkkää väärinkäsitystä.
Hän oli ollut minusta aiheetomasti mustasukkainen ja siksi käyttäytynyt miten käyttäytyi....hän vain ei saanut sitä kerrottua aikaisemmin.
...Ja niin hän taas onnistui kietomaan minut pikkusormen ympärilleen,kesä meni yhdessä aikaa viettäen.
Kesäloma loppui ja mies muuttui jälleen kylmäksi.
Olen monta kertaa tiukannut häneltä onko joku toinen nainen kyseessä.Hän aina kielsi. Aina tiesi mistä narusta veti, että sai pidettyä tunteitani yllä.
Tänään soi puhelin, entinen työtoverini soitti. Juteltiin niitä näitä. Sitten hän toteaa. "niin se miehesi vaan vaihtoi sinut siihen nuoreen likkaan, kyllä miehet on tyhmiä" olin hiljaa,mietin että miten kauan tätä onkaan jatkunut. Hän jatkaa ja kysyy "mitä lapseni pitävät tästä nuoresta naisesta". Viimein hän tajuaa lipsauttaneensa.Ja alkaa perumaan puheitaan.
Soitan eräälle mieheni työtoverille ja kysyn suoraan miten kauan hän on tämän nuoren naisen (miestäni 10vuotta nuorempi)kanssa seurustellut. Vastaus oli tyrmäävä. Reilut kaksi vuotta.
Hänen työtoveri alkoi puolustelmaan häntä ja pyysi minua kuuntelemaan ja keskustelmaan mieheni kanssa. Sanoin että mitä se enään hyödyttää, hän on valehdellut ja pettänyt yli kaksi vuotta. Ei se enää miksikään muutu.
Silti hän yritti saada minut "pehmenemään".
Soitin miehelleni, ensin hän kielsi kaiken. Viimein myönsi.Kun kerroin soittaneeni hänen työtoverilleen joka kertoi totuuden.
Asioista keskusteltiin ja tiukkasin sitäkin että tietääkö tämä nuori nainen hänen käyneen välillä kotona lämmittämssä minun sänkyäni.
Näin väitti että nainen tiesi hänen välillä käyneen "kotona".Sitten hän sanoi vaihtaneensa minut ja lapset tähän nuoreen naiseen. Hän valitsee ennemin hänet kuin meidät. Puolentunnin päästä hän haluaakin tulla perjantai-iltana selittämään, minulle ja lapsille... Sanoin ettei tarvitse viikkoa miettiä yhdessä naisensa kanssa mitä minulle sepittelee, ei toimi enään. Hän ei kuulemma ole naisen luo menossa eikä edes tiedä haluaako olla tämän nuoren naisen kanssa.
Olen ihan puulla päähän lyöty. Toki epäilin ja mietin monen monta kertaa, silti uskoin, kun hän väitti ettei muita ole ollut.Uskoin koska halusin uskoa ja yhä vielä kuitenkin rakastin.
Nyt on tyhjä, petetty, itsetunto nollassa ja tunteet heilahtelee laidasta laitaan,kaikkea mahdollista arvottomuuden tunteesta, kostonhaluun käyty läpi.
Kirjoitukseni voi vaikuttaa sekavalta, mutta se suotakoon anteeksi. Sekavat ovat tunnelmatkin tällähetkellä.
Siinä tiivistettynä minun ja mieheni viisitoistavuotta kestäneen suhteen päätös.
Miten kukaan voi tehä kenellekään sitä mitä hän minulle ja lapsilleen teki?
Yli 2vuotta.. miten voinkin olla niin tyhmä. :(
Kolme yhteistä lasta.Liitto minunkäsitykseni mukaan ns.onnellinen. Ei kertaakaa mitään kriisejä.
Mies yht'äkkiä melkein kaksivuotta sitten ilmoitti tylysti ettei raksta enään, kiekkui puolivuotta kotona mutta ei suostunut keskustelmaan mistään.Jos alkoi puhumaan sama virsi joka kerta "kuinka ei minua rakasta, ei ole rakastanut minua moneen vuoteen" Alkoi olemaan öitä pois kotoa.
Viimein vuosi sitten hommasin hänelle asunnon ja hän muutti pois.
Alkoi hurja taistelu, mikään ei sujunut. Yleensä riita alkoi siitä ettei hän halunnut olla lastenkanssa eikä pitänyt kiinni tapaamisista. Joka kerta kun todella hermostuin, mies muuttui epaattiseksi, tunteita minua kohtaan olikin.
Taas minua vietiin kuin "vierasta sikaa". Mies pyöritti ja kieputti miten halusi,rakasti, piti hyvänä ja leikki aikansa, kunnes heitti pois.
Joka kerta minä tyhmä otin hänet "takaisin" Talvella hän oli kotona kuukauden.
Vietettiin kiihkeää seksi elämää ja suuria tunteita oli pelissä.Usein molemmilla kyyneleet silmissä, rakasteltiin väliin hellästi väliin kiihekästi katsoen samalla toisiamme silmiin. :(
Ei saatu sormia irti toisistamme.
Kunnes eräänä päivänä hän häipyi.. mitään sanomatta salaa kun en ollut kotona..
Kesällä hän viimein tuli selvittämään minun kanssani eron syyt,puhumaan kaikki asiat "selviksi".(tai niin hän sanoi)
Syy oli ollutkin pelkkää väärinkäsitystä.
Hän oli ollut minusta aiheetomasti mustasukkainen ja siksi käyttäytynyt miten käyttäytyi....hän vain ei saanut sitä kerrottua aikaisemmin.
...Ja niin hän taas onnistui kietomaan minut pikkusormen ympärilleen,kesä meni yhdessä aikaa viettäen.
Kesäloma loppui ja mies muuttui jälleen kylmäksi.
Olen monta kertaa tiukannut häneltä onko joku toinen nainen kyseessä.Hän aina kielsi. Aina tiesi mistä narusta veti, että sai pidettyä tunteitani yllä.
Tänään soi puhelin, entinen työtoverini soitti. Juteltiin niitä näitä. Sitten hän toteaa. "niin se miehesi vaan vaihtoi sinut siihen nuoreen likkaan, kyllä miehet on tyhmiä" olin hiljaa,mietin että miten kauan tätä onkaan jatkunut. Hän jatkaa ja kysyy "mitä lapseni pitävät tästä nuoresta naisesta". Viimein hän tajuaa lipsauttaneensa.Ja alkaa perumaan puheitaan.
Soitan eräälle mieheni työtoverille ja kysyn suoraan miten kauan hän on tämän nuoren naisen (miestäni 10vuotta nuorempi)kanssa seurustellut. Vastaus oli tyrmäävä. Reilut kaksi vuotta.
Hänen työtoveri alkoi puolustelmaan häntä ja pyysi minua kuuntelemaan ja keskustelmaan mieheni kanssa. Sanoin että mitä se enään hyödyttää, hän on valehdellut ja pettänyt yli kaksi vuotta. Ei se enää miksikään muutu.
Silti hän yritti saada minut "pehmenemään".
Soitin miehelleni, ensin hän kielsi kaiken. Viimein myönsi.Kun kerroin soittaneeni hänen työtoverilleen joka kertoi totuuden.
Asioista keskusteltiin ja tiukkasin sitäkin että tietääkö tämä nuori nainen hänen käyneen välillä kotona lämmittämssä minun sänkyäni.
Näin väitti että nainen tiesi hänen välillä käyneen "kotona".Sitten hän sanoi vaihtaneensa minut ja lapset tähän nuoreen naiseen. Hän valitsee ennemin hänet kuin meidät. Puolentunnin päästä hän haluaakin tulla perjantai-iltana selittämään, minulle ja lapsille... Sanoin ettei tarvitse viikkoa miettiä yhdessä naisensa kanssa mitä minulle sepittelee, ei toimi enään. Hän ei kuulemma ole naisen luo menossa eikä edes tiedä haluaako olla tämän nuoren naisen kanssa.
Olen ihan puulla päähän lyöty. Toki epäilin ja mietin monen monta kertaa, silti uskoin, kun hän väitti ettei muita ole ollut.Uskoin koska halusin uskoa ja yhä vielä kuitenkin rakastin.
Nyt on tyhjä, petetty, itsetunto nollassa ja tunteet heilahtelee laidasta laitaan,kaikkea mahdollista arvottomuuden tunteesta, kostonhaluun käyty läpi.
Kirjoitukseni voi vaikuttaa sekavalta, mutta se suotakoon anteeksi. Sekavat ovat tunnelmatkin tällähetkellä.
Siinä tiivistettynä minun ja mieheni viisitoistavuotta kestäneen suhteen päätös.
Miten kukaan voi tehä kenellekään sitä mitä hän minulle ja lapsilleen teki?
Yli 2vuotta.. miten voinkin olla niin tyhmä. :(
Vastaukset 20
Vanhimmat
Väkisin ei kannata jatkaa,se on parempi sulle ja lapsille.
Anna ajan kulua,pidä kiinni oikeuksistasi.
Ota etäisyyttä häneen.
Kaikkea hyvää elämääsi...
minulle käynyt aivan samoin,ex ukko tosin oli heilastellut jo melkein 4 vuotta ja itseään 10 v:tta vanheman naisen kanssa...ja minä hullu luotin häneen,yritin kaikkeni jotta parisuhteemme kukoistaisi jälleen,kannustin häntä kaikellaisten harrastusten pariin....jotta hänelläkin olisi hyvä olla ja mitä sain palkaksi pelkkiä tyhjiä sanoja,pettämistä ja lopuksi haukkumista.
Onneksi lapseni ja minä olemme jaksaneet jatkaa elämäämme ilman tuota "roistoa"... ja luojalle kiitos meillä on ollut hyvä tukiverkosto
sukulaiset ja ystävät ovat jaksaneet tukea ja kuunella ,nyt on itkut itketty ja elämä jatkuu...voisinkohan sanoa että tunnen pitkästä aikaa eläväni...raskas kivi on poistunut rintani päälta on niin helppo hengittää :))
Toivotan kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi.
Usko pois kyllä sinä pärjäät ,alku aina hankalaa mutta muista reilusti pyytää tuttavilta apua ja anna ajan parantaa haavasi...äläkä enää anna ex:si sinua riepottaa.
Tsempii paremmalle tulevaisuudelle,muista pitää
itsestäsi ja lapsistasi huolta ,ja nenä kohti uusia tuulia;)
T:kohtalotoveri
Minullekin kävi näin,exä petti 4 v.Se avioliitto oli pelkkää valhetta.........Nyt elämä alkaa kukoistaa,minulla on paljon hyviä ystäviä ja uusi suhdekin.........elämä taas hymyilee ja uskon et minäkin voin olla rakkauden kohde,kiitos tämän nykyisen.Toivon kaikille saman kokeneille kaikkea hyvää,kyllä elämä jatkuu,uskon että pettäneillä on omat juttunsa.
Ei heilläkään helppoa ole.
"Miten kukaan voi tehä kenellekään sitä mitä hän minulle ja lapsilleen teki?"
Miehesi ei rakastanut enää sinua, kuten oli kertonutkin. Olisit tyytynyt jatkamaan, mutta kerroit itsekin kuitenkin kuinka mies "kiekkui puolivuotta kotona mutta ei suostunut keskustelmaan mistään"
Siinä se. Tiedän tasan miehen tunteen. Koska ei tunnu hyvältä, ei ole tarvetta keskustella, ei ole tarvetta perheneuvojalle, kaikki on niin turhaa, kaikki muu olisi vai teeskentelyä.
Sinä, lapset , koti, pitkä yhteinen taival on kaikki sitä tuttua ja turvallista mihin olisi helppo jäädä ja johon miehen on ollut helppo palata silloin kun ehkä vanhat muistot nousseet pintaan, tai on vain tullut halu yrittää vielä koota palaset yhteen. Ei varmasti ole tavatonta, että lähtijäkin haluaisi kaiken olevan vielä kuten ennen.
Sinä teit miehelle tämän mahdolliseksi, mies halusi kokeilla, josko voisi vielä palata, olisiko hänen sittenkin hyvä olla.
Mutta ei se enää ollut, ei vaikka mies olisi halunnut. Mies ei enää rakastanut sinua. Miksi, sitä hän ei ehkä itsekään tiedä. Olisi ehkä halunnut, mutta kun ei väkisin voi. Joku oli muuttunut, ehkä eniten mies itse?? tai vähän kaikki.
Varmasti miehestäsikin tuntuu pahalta olla perheen rikkoja, särkeä toisen sydän, tuntea itsensä itsekkääksi, tulla saamaan osakseen paheksuntaa siitä että on päättänyt lähteä.
Mutta, jos sydän sanoo, että näin ei ole hyvä. Miten voisi jatkaa?
Hetken voi tuntua hyvälle antautua vanhaan, käy kuvaamallasi tavalla, eli vietettäisiin taas hetki kiihkeää seksielämää jne.. Niin kauan, kunnes mies taas huomaisi, että ei sittenkään oikeasti rakasta, yrityksestä huolimatta.
Rakkautta ei voi teeskennellä, vaikka kaikkea muuta voisi. Kun oikea tunne puuttuu, niin ainoalta vaihtoehdolta tuntuu jättää se tuttu ja turvallinenkin, pitkäaikainenkin kumppani.
Voin vain sanoa, Ole onnellinen siitä mitä teillä on ollut, luovu siitä mitä ei enää ole, ja pidä kiinni siitä mitä vielä jäljellä on.
puhut asiaa..
Juuri tolta se tuntuu.
Mä en rakasta, vaikka kuinka yritän, en halua miestäni.. En voi sille mitään, tuntuu vaan pahalta ja haluais lähteä pois, mut sekin pelottaa. Meillä on myöskin lapsi. Tuska on valtava, kun ei kuitenkaan haluaisi loukata, mutta tuskaa on myös elää näin. En nuku, en syö, itken silloin kun kukaan ei näe. En haluaisi rikkoa lapseni perhettä, mutta minkäs teet.
Tuntuu ettei ole mitään sanottavaa, ei mitään yhteistä, ei edes nukuta samassa huoneessa, ei seksiä..Mieheni rakastaa minua valtavasti..
Kuulostipas tutulta.Näin kävi minunkin miehelleni. 12 vuotta yhdessä, 1 lapsi, joka nyt 4,5 vuotias. Mies ilmoitti vuosi sitten, että hänen tunteensa on muuttuneet, hän on muuttunut. Ja nyt kuukausi sitten muutti omaan asuntoon. Syyksi kertoi, että ei rakasta minua enään. Kyllä sattuu ja syvältä, mutta toisaalta alkaa olla jo pikku hiljaa myös vapautunut olo.
Kaksi viimeistä vuotta ovat olleet vaikeita. Olen kiskonut miestäni mukanani ja hän sulkeutunut koko ajan enemmän omaan maailmaansa. Kolmatta osapuolta ei kuulemma ole kuvioissa, jonka uskonkin. Kertoo, että ei inhoa minua, olisi lähtenyt ajat sitten jos näin olisi. Seksielämä jatkui viimeiseen asti....jostain syystä.
Nyt yritämme rakentaa uutta elämää molemmat omilla tahoillamme. Poika kuitenkin kärsii kovasti kun näkee isää vain joka toinen viikonloppu, välillä viikollakin jopa, kun miehen harrastukset sattuvat antamaan myöten.
Kovin tuntuu lapsellisilta ja itsekkäiltä välillä ihmisten ratkaisut. Mutta jokainen itse valitsee miten elämänsä elää. Mutta jos itsellä tunne, että ei pysty jatkamaan toisen kanssa on reilua kertoa se suoraan, loppujen lopuksi siitä tilanteesta kärsii kaikki. Mutta jokaisen tulee mielestäni yrittää suhteensa eteen kaikkensa, että se toimisi ja sen jälkeen tehdä ratkaisunsa.
Itse len sitä mieletä, että emme mieheni kanssa yrittäneet yhdessä korjata suhdettamme. Mutta elämä jatkuu kaikesta huolimatta, vaikka helppoa ei kylläkään ole ja monet itkut on varmasti vielä itkemättä.
Mun naiseni ei rakasta aviomiestään. Se ei halua sitä, se ei edes pidä siitä; sen on vaikea katsoa sitä, koskemisesta puhumattakaan.
Heillä on kolme lasta, nuorin ei vielä koulussa.
Nainen ei lähde kotoaan pois, vaikka rakastaa mua, syyt ovat lapset ja raha. Kun on pitkään ollut kotiäitinä, ei ole voinut paljon sivuun laittaa.
Minä tietysti kannustan eroamaan, mutta pelkäänpä olevani hieman jäävi.
Silti, useinkin, ero on paras ratkaisu kahden ihmisen välisessä suhteessa, sillä ero ei merkitse samaa kuin kuolema. Itse asiassa ero on usein uusi elämä!
Erotkaa heti, jos ette rakasta!
Elämme täällä vain kerran, ja meidät kaikki on luotu tuntemaan suuria, ihania, voimistuttavia, rohkaisevia ja euforisia rakkauden tunteita!
Ja lopuksi: kyllä puolisostaan tulisi ainakin pitää.
Että sanomasi on pitkälti totta.Olen asiaa itsekin miettinyt monen monta kertaa.
Sitä vain en ymmärrä miksi hän ei sitten minusta irti pääse.Vaan olisi jatkanut raukkamaista valehteluaan ties kuinka kauan.Itse sen eilen myönsi että näin olisi tehnyt, koska ei pääse minusta irti.
Ellen minä lopeta hänen touhuaan. Hän kuulemma todennäköisesti on loppuelämänsä yksin ja onneton. Eikä enää halua olla tämän toisenkaan kanssa. Ts. yrittää taas herättää myötätuntoani ja manipuloida.Eilen niitä tunteita taas minua kohtaan olikin, niin hän sanoi. Herranjestas. Hän ei vieläkään tiedä mitä haluaa.Kyllä minun käsitykseni mukaan näin pitkän toisen suhteen jälkeen hänen pitäisi jo tietää.
Nyt hän sanoi että olisi pitänyt ensin saada asiat kuntoon.kertoa ajatuksistaan ja tuntemuksistaan ja pitää perhe kasassa ja sitten vasta muuttaa pois jos asiat ei muutu.Mutta hän oli tyhmä, ja toimi sillä tavalla että eläminen itsensä kanssa on ollut todella vaikeaa...
Kyllä sitä nyt taas puhutaaan, paniikissa :(
Minkä helvetin takia hän ei anna meidän olla rauhassa ja mene sen uuden rakkauden luo. Laskisi itse irti, eikä raukkamaisesti laita minua tekemään sitä hänen puolestaan. Niinkuin itsekin eilen sanoi, hän ei itse pysty laskemaan koskaan minusta ja lapsista irti...
Lopuksi hän vielä painotti sitä kuinka vaikeaa hänellä on ja kuinka kovasti häntä koskee.Saako hän tulla selittämään.Pyysi minua vielä harkitsemaan sitä.
Mitä siinä enää selittämistä? Pelkään jos lasken hänet tänne, niin taas yrittää saada tilanteen jatkumaan ja jatkaa valheellista peliään. miten voin häneen ikinä enää luottaa.
Lasten puolesta sydän itkee. Nuorin kysyi eilen isältään puhelimessa että "siksikö sä et halua olla meidän kanssa kun sä olet sen tätin kanssa mielummin" tarkoitti sitä kun isä ei huolinut perjantaina luokseen vaikka lapset isältä sitä pyysi.(eipä kyllä ole huolinut minään muunakaan kertana kun lapset ovat halunneet koko aikana)
M69:kö se oli? Arvasin että joku tunnistaa minun kirjoittaneen aikaisemmin tilanteestamme.Olen vähän otettu että joku jaksaa muistaa.
tarkoitin. :)
Jos minua tarkoitit, niin olen nainen.
Sinun kirjoitukseesi pää-asiassa vastasin, tai kommentoin niitä ajatuksia mitä päälimmäisenä pyörii mielessäni.
Viimeisillä riveillä kommentoin myös M36 tekstiä siten että olen tämän parinvuoden aikana muutaman kerran tänne kirjoittanut tilanteestamme.Huomasin että M36 tunnisti sen.Olen siitä aika hämmästynyt.
... ja ikävä tapaus -- olet päätöksesi tehnyt, eikä sitä kovin äkkipikaistuksissa tehdyksi voi kukaan tuomita (eikä kyllä tyhmäksikään, sinisilmäiseksi ehkä). Siinä nähdään, että yrittäminen joko vilpillisesti tai yksipuolisesti on turhaa ... molempien haluttava muutosta ... tai ainakin valita olla elämättä sivusuhteessa (aikalisä ja toisen muutosvalmiuden odottaminen on OK, kuten "vaimo" on useaan otteeseen kertonut omasta tilanteestaan).
Kaikesta huolimatta hyvää syksyä, ja voimia eron työstämiseen.
ruma temppu sinäänsä :(
Kyllä miehenkin olisi pitänyt jo kerran palattuaa ja taas lähdettyään tietää.
Mitä ilmeisemmin ei kuitenkaan oikein tiennyt "kumman valitsee", mikä oli rumasti tehty. Ei toisen tunteilla saa leikkiä.
Siitä varmaan kaikki yksimielisiä, että salasi sivusuhteensa, että voisi vielä palata, jos siltä tuntuu:(
Niin samanlainen kuvio kuin meillä, niin samanlainen...
Haluaisin antaa ison halauksen.
Joku kommentoi ymmärtävänsä pettäjää. Minä en ymmärrä sitä, mitä toinen ihminen saa kyseisestä elämästä? Se ei kertakaikkiaan mene jakeluuni. Ja juuri tuo sama piirre, että jäädään roikkumaan.
Olet jaksanut tilannetta ihan äärimmäisen kauan. Taidat olla sitkeää sorttia. Voit olla iloinen, että olet ainakin yrittänyt parhaasi.
Minusta ei ole järjen häivääkään, ettei tiedetä mitä halutaan. Vuosi tolkulla valehdellaan. On joillakin otsaa. En tiedä miten teillä, mutta meillä kaikki omaisuusasiat ym. ovat olleet myös sellaista tappelua, että kohta on voimat ihan todella loppu. Mikä perkele ihmistä repii?
Tuntuu uskomattomalta, että joku joutuu kokemaan tämän saman. Tämä on ollut aivan järkyttävää. Olen "hyvin koulutettu", hoikka (tämän jälkeen kyllä jo luuviulu), pidän itsestäni huolta, minulla on (onneksi) paljon hyviä ystäviä, jne. Mutta tämän, entisen mieheni silmissä koen edelleenkin olevani täysi nolla, aivan kaikessa. Eikä sillä pitäisi olla merkitystä, mutta toinen on saanut jollakin kummallisella tavalla itsetunnon poljettua kertakaikkiaan pohjalukemiin.
Joku kommentoi, ettei huvita enää yrittää, koska ei rakasta. Minusta toinen on avioliiton tai pitkän suhteen jälkeen toiselle edes sen velkaa, että joitakin asioita selitetään tai käydään läpi. Eihän se sitä tarkoita, että pitäisi rakastaa tai koskaan enää ollakaan rakastavaisia. Se olisi vain vähän inhimillisempi lopetus suhteelle ja alku uudelle, erilaiselle vanhemmuudelle.
Oikein paljon sanoistasi.Lämmitti huomata
että ymmärrät täysin mitä tämä on ollut ja miltä tämä on tuntunut.
Siksi kai sitä on antanut kaiken jatkua näin kauan,että voi itselleen sitten sanoa tehneensä kaikkensa perheensä eteen.Voin myös olla puhtaalla omatunnollani lasteni edessä.Minä omalta osaltani tein kaikkeni.
Nyt isäntä haluaisi tulla vielä kerran puhumaan asiat selväksi.Itkee ja valittaa kuinka on onneton, eikä halua menettää minua ja lapsia.Seuraavassa hetkessä on marttyyri ja elää loppuelämänsä yksin ja onnettomana, silloin taas kaikki on minun vikaani.
En teidä annanko enää tulla puhumaan,tai ehkä annan eihän kuunteleminen enää mitään maksa.
Sitten hän saa mennä eikä ole enään mitään asiaa minun eteeni.Olen kyllä tehnyt hänelle selväksi että nyt ollaan tultu niin isoon risteykseen että homma loppuu nyt.Eikä ole minun vikani jos hän puolenvuoden tai vuoden päästä tajuaa mitä menetti.Enkä meinaa sitä jäädä odottamaan.Minä kaikkeni tein, eikä se riittänyt.
Parasta kuitenkin olisi etten edes näkisi häntä, niin kauan kuin tunteita vielä on, hän kyllä tuntee ja tietää miten käsitellä minua ja mitä sanoa.
Mitä tulee pettäjän ymmärtämiseen, ymmärtämystä on nyt hakenut miehenikin.Hän löysi tämän toisen vasta sen jälkeen kun luuli minun pettäneen.Siitä haluaisi tulla keskustelmaan.
Ei se silti oikeuta hyppimään kahtavuotta molempien luona ja pitkittämään avioeroa yms.paskaa.Ja kiusaamaan minua ja satuttamaan samalla lapsiaan näin paljon.
Ei rakasta ei, tai ei itsekään sitä ole tunnistanut, aivan sama,laskis sitten irti.
Yksi niistä harvoista asioista, mikä antaa itselle rauhaa, on juuri se, että kokee yrittäneensä kaikkensa. Menin paljon myös itseeni ja yritin sitä kautta vaikuttaa suhteeseemme. Enkä usko, että se itsetutkiskelu hukkaan meni, mutta koen mieheni tehneen omalla tavallaan valintansa jo paljon sitä ennen ja näin se myös käytännössä meni. Loppuen lopuksi meidän perheemme oli hänen arvoasteikkonsa hännillä ja "toinen nainen" ensimmäisenä.
Olen elänyt lasteni kanssa käytännössä tosi pitkään ja virallisestikin useamman kuukauden eikä tämä elämä todellakaan mitään helppoa ole.
Vaikka olen hakeutunut ihmisten seuraan jne. Välillä tulee tosi toivoton olo.
Itse teen edelleen paljon töitä sen eteen, etten antaisi mieheni sanomisten satuttaa minua niin syvältä. Minun vikani on hänestä nimittäin
aivan kaikki ja olen vieläkin kietoutuneena hänen näppeihinsä niin, että huomaan välillä uskovani hänen utopistiset syytöksensä (mm. että olen henkisesti sairas jne.) Olen mennyt lääkäriinkin noiden väitteiden takia ja toista sanoivat. Mutta pian varmasti olen henkisesti sairas...
Noihin ymmärtämisasioihin. Itse en enää usko sanaakaan selittelyistä. Edelleenkin on päiviä, jolloin mieheni väittää kivenkovaan minun kuvitelleen koko pettämiskuvion, vaikka puoli kaupunkia on nähnytkin heitä yhdessä jo reilu vuosi sitten. En usko sen ihmisen puheista yhtään mitään. Niin, paitsi näköjään itseäni koskevat "kohteliaisuudet".
Tämä paraneminenkin kestää niin tolkuttoman pitkään, mutta koeta taas jotenkin rullata tämä päivä eteenpäin!
ihmeelliseltä lukea kirjoitustasi.
Uskomatonta, olet kokenut aivan saman kuin minä.Ajattelet miehestäsi aivan samallalailla kuin minäkin omastani. Tuntuu kuin lukisin omia ajatuksiani kun luen sinun kirjoitustasi.
Usko pois, kyllä me selvitään. Sinä ja minä.
Näytetään noille surkeille äijille että vielä koittaa se päivä kun on niiden vuoro itkeä. Uskon kuitenkin että mieheni joku kaunis päivä tajuaa mitä on tehnyt ja miten peruuttamasti tuhosi ja pilasi kaiken.Ja luulisin että jos hänessä on tippakaan inhimillisyyttä katuu vielä joku kaunispäivä tekemisiään ja sanomisiaan.
Sanoinkin hänelle että miksi hänen piti tuhota ihan kaikki, ihankaikki mitä meillä joskus oli. Tällä valehtelullaan, pettämisellään, riitelemisellään ja minun haukkumisellaan. Monta asiaa on vaikea antaa anteeksi. Yksi iso asia on se että olen miehelleni monen monta kertaa sanonut siitä miksi hän minua haukkuu, satuttaa ja leikkii, kun hänenkin etu olisi se että minä jaksan pitää lapsistamme huolta.Miksi hän haluaa viedä vielä lapsiltaan äidin kun itsekään ei heitä halua.
Miksi hän on käyttänyt omia lapsiaan aseena sille että pystyy satuttamaan minua. Sillä minä olen kokenut hänen aiheuttamansa lasten tuskan todella kipeästi monen monta kertaa.Vihaan häntä sen takia. Ei hänellä ole mihinkään tälläiseen oikeutta.
Rankkaa tosiaan on, sitä ei varmasti kukaan pysty kuvittelemaan joka ei itse sitä ole kokenut mitä tämä oikeasti on.
Kiitän sinua sydämmestäni kirjoituksistasi. Et tiedäkkään kuinka paljon olet minua "auttanut"
... tämäkään sukupuolisodonnaista ... on paskoja miehiä ja naisia... miksi sorrut yleistämään tässäkin keskustelussa ?
niin tässäkin keskustelussa. En muista että olisin aikaisemmin asiaaa maininnut.
Ja miksi sanon paskoja miehiä, siksi kun tuntuu että ympärillä on paljon eroja, tähän mennessä se on ollut aina mies joka käyttäytyy sikamaisesti ja se joka aiheuttaa hankaluuksia lasten tapaamisissa.jne.(ei huoli lapsiaan niinkuin on sovittu, kiusaa ja valehtelee, ei maksa elatusmaksuja, käyttäutyy kuin vieras omia lapsiaan kohtaan, ja sitä ei puolusta mikään).
En rupea kantamaan siitä syyllisyyttä jos minun kokemukseni mukaan useimmat miehet ovat "paskoja." Ehkä hyviäkin on, mutta että sellaisen löytää.. Se on sellainen ihme jota en omalle kohdalleni usko tapahuvan, tai luulen etten sellaista riskiä enää tule ottamaan. Niinhän nytkin luulin ja uskoin että rakas aviosiippani oli näitä "hyviä" miehiä. Hyvä isä lapsilleen jne.. Kuinkas sitten kävikään?Viimeinen 2 vuotta on kyllä näyttänyt kuinka hyvä mies hän oikeasti olikaan. Ja sitä ei puolusta yhään mikään.
Hän on tänään tulossa selittelemään viimeisiä meidän yhdessä viettämiä vuosia.. En vain ymmärrä mitä luulee sillä voittavansa.
Selittää saa, mutta se ei muuta enää mitään, enkä niin vain tule anteeksi antamaan.Enkä ymmärrä miksi hän sitä janoaakaan.Ei luulis olevan mitään merkitystä enään. Tiedän että kuulostan katkeralta. Mutta on minulla aihettakin.
Toivotaan että joskus helpottaa. Miestäni minun ei kuitenkaan tarvitse enää elämässäni pitää. ja piste.(tuntuu etten halua muutakaan miestä enää koskaan, mikä liene normaalia tässä vaiheessa)
Mikä tossa yleistämisessä nyt niin itsetuntoosi kolahti? Minua ei ainakaan haittaa jos haukut kaikki naiset :)
Omakin tarinasi on auttanut minua paljon. Ennen kaikkea minua auttaa se, että maailmassa on muitakin miehiä, jotka ovat toimineet/toimivat näin. Välillä, kun oikein syyllisyys piinaa, syytän itseäni, että olen valinnut lasteni isäksi juuri kyseisen miehen. Eikö minulla ole ollut sen enempää "tuntosarvia" tai harkintakykyä? Vai olenko vain niin tyhmä? Sitten kun huomaa, että on maailmassa muitakin samanlaisia valintoja tehneitä naisia, niin helpottaa. Aika hölmöä!
Miestenkin reaktiot taitavat ainakin osittain kulkea samantyyppistä rataa tällaisissa tilanteissa. Itse en enää usko siihen, että ex-mieheni kokisi jonkun "heräämisen". Aluksi toivoin sitä, mutta petyin aina. En enää edes osaa toivoa hänelle mitään pahaa (olenkohan tosiaankin jotenkin pipi?), toivon vain, että hän jaksaisi jotenkin ottaa pieniä lapsiamme huomioon ja olla heille isä.
Itsessäni ärsyttää se, että olen niin pirun uskollinen, että vieläkin (eronneena) tuntuu rikolliselta edes katsella muita miehiä "sillä silmällä". Ex-mieheni on asiasta kovin kiinnostunut, mikä ärsyttää. Miten se hänelle kuuluu, vaikka minulla olisikin joku? Ja minullako joku? Raukalla, joka vieläkin taitaa olla jollakin ihmeellisellä, sairaalla tavalla kiinni entisessä miehessään. Koen muut miehet väärinä myös lapsiani kohtaan. No, ehkä nämäkin ajatukset helpottavat ajan mittaan.
En muista, olenko jo kirjoittanut sulle, että olen huomannut jollakin tavalla antaneeni anteeksi miehelleni. En siis tarkoita, että olisin palaamassa yhteen tms., mutta sen avulla olen itse alkanut voimaan paremmin. Mutta se on tapahtunut tavallaan vähitellen ja kovan "ajatustyön" tuloksena (ammattiauttaja apuna).
Ex-mieheni motiivi haukkumiselleni ja nujertamiselleni on se, että romahtaisin tai tappaisin itseni ja hän saisi lapset. Hän on itse sen sanonut. Sitä hän ei pysty sanomaan, mistä kyseinen viha minua kohtaan kumpuaa. Hänen uuteen elämäänsä en ole sotkeutunut, vaan pyrkinyt käyttämään energiani lapsiin ja arkeen heidän kanssaan.
Vahvuutta ja voimia!