tahdon kertoa teille omakohtaisen kokemuksen
koulukiusaamisesta
menin kolmannelle kun minua ruvettiin kiusaamaan
sitä kesti siihen saakka kunnes pääsin
yläasteelta pois.
olin suurimman osan ajan koulusta yksin, oli
onnen päivä jos olin jonkun kanssa välitunnilla.
kotona suurimman osan ajasta kavereinani olivat
äitini ja isosiskoni
kun menin seiskalle ajattelin että kaikki
muuttuisi mutta se oli samaa helvettiä, kunnes
yhtenä kauniina päivänä äitini huomautti että hei
tuoltahan tulee se poika jonka kanssa olit
6-vuotta samalla luokalla, ja koska hän asui
meillä päin pyysin hänet kylään.
ja siitä päivästä saakka olemme olleet parhaita
kavereita, koulussa olimme kuitenkin kuin emme
tuntisi toisiamme muttei se minua haitannut sillä
tiesin sydämessäni että olemme kavereita, hän
kävi melkein päivittäin luonani, kunne tuli
yläasteen päättymispäivä ja hän meni lukioon ja
minä lähdin eri kouluun, eri paikkakunnalle.
(Kiusaamiseni tuossa koulussa ei jatkunut, vaikka
välillä sainkin kuulla arvosteluja) emme
nähnetkään toisiamme enää niin paljon, ehkä
kerran kuussa, mutta soittelimme toisillemme aina
silloin tällöin. Toisessa koulussa sain uuden
kaverin joka asui tuolla paikkakunnalla missä
kyseinen koulu oli, minä asuin välillä
asuntolassa, välillä kävin kotona.
aika kului niin nopeasti että oli taas koulun
viimeinen päivä jolloinka sanottiin kaverini
kanssa hyvästit sillä emme uskoneet enää että
näkisimme sillä hänellä oli poikaystävä ja hän
asui onellisesti yhdessä hänen kanssaan.
minäkin olin onnellinen sillä minulla oli
poikaystävä, mutta eri paikkakunnalla.
Nykyään asun kyseisen poikaystäväni kanssa
yhdessä ja vaikka meillä ei olekkaan täällä muita
kuin toisemme olemme siltikin onnellisia.
ja olemme yhä edelleen tuon pojan kanssa
parhaita kavereita, vaikka hän asuukin muualla,
niin siltikin tiedän jälleen kerran sydämessäni
että hän pitää minua parhaana kaverinaan ja siitä
olen kiitollinen. Hän ei arvostele minua vaikka
olenkin lyhyt ja ylipainoinen ja siitä olen
hänelle kiitollinen että hän hyväksyy minut omana
itsenäni.
en kirjoittanut juttuani siksi että saisin
sääliä, vaan siksi jotta tajuaisitte arvostaa
muita ihmisiä omina itsenään.
jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia kanssani niin
mailiosoitteeni on
[email protected]
koulukiusaamisesta
menin kolmannelle kun minua ruvettiin kiusaamaan
sitä kesti siihen saakka kunnes pääsin
yläasteelta pois.
olin suurimman osan ajan koulusta yksin, oli
onnen päivä jos olin jonkun kanssa välitunnilla.
kotona suurimman osan ajasta kavereinani olivat
äitini ja isosiskoni
kun menin seiskalle ajattelin että kaikki
muuttuisi mutta se oli samaa helvettiä, kunnes
yhtenä kauniina päivänä äitini huomautti että hei
tuoltahan tulee se poika jonka kanssa olit
6-vuotta samalla luokalla, ja koska hän asui
meillä päin pyysin hänet kylään.
ja siitä päivästä saakka olemme olleet parhaita
kavereita, koulussa olimme kuitenkin kuin emme
tuntisi toisiamme muttei se minua haitannut sillä
tiesin sydämessäni että olemme kavereita, hän
kävi melkein päivittäin luonani, kunne tuli
yläasteen päättymispäivä ja hän meni lukioon ja
minä lähdin eri kouluun, eri paikkakunnalle.
(Kiusaamiseni tuossa koulussa ei jatkunut, vaikka
välillä sainkin kuulla arvosteluja) emme
nähnetkään toisiamme enää niin paljon, ehkä
kerran kuussa, mutta soittelimme toisillemme aina
silloin tällöin. Toisessa koulussa sain uuden
kaverin joka asui tuolla paikkakunnalla missä
kyseinen koulu oli, minä asuin välillä
asuntolassa, välillä kävin kotona.
aika kului niin nopeasti että oli taas koulun
viimeinen päivä jolloinka sanottiin kaverini
kanssa hyvästit sillä emme uskoneet enää että
näkisimme sillä hänellä oli poikaystävä ja hän
asui onellisesti yhdessä hänen kanssaan.
minäkin olin onnellinen sillä minulla oli
poikaystävä, mutta eri paikkakunnalla.
Nykyään asun kyseisen poikaystäväni kanssa
yhdessä ja vaikka meillä ei olekkaan täällä muita
kuin toisemme olemme siltikin onnellisia.
ja olemme yhä edelleen tuon pojan kanssa
parhaita kavereita, vaikka hän asuukin muualla,
niin siltikin tiedän jälleen kerran sydämessäni
että hän pitää minua parhaana kaverinaan ja siitä
olen kiitollinen. Hän ei arvostele minua vaikka
olenkin lyhyt ja ylipainoinen ja siitä olen
hänelle kiitollinen että hän hyväksyy minut omana
itsenäni.
en kirjoittanut juttuani siksi että saisin
sääliä, vaan siksi jotta tajuaisitte arvostaa
muita ihmisiä omina itsenään.
jos joku haluaa vaihtaa ajatuksia kanssani niin
mailiosoitteeni on
[email protected]
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.