Luen näitä kirjoituksia. Monissa on yhteisenä asiana se, että työnantaja heikentaa palkka- ja työolosuhteita.
Miksi näin. Koska työttömiä on paljon ja voi kiristää sanomalla: portilla on uutta väkeä. Ja näin saadaan työssä olevat pelkäämään oman työnsä puolesta eivätkä uskalla toimia ja vaatia oman tai yhteisen edun nimissä.
Ehdotankin, että alamme yhdessä vaatimaan työttömyyden laskua, siitä on etu niin työssä olevile kuin työttömillekki.

Vastaukset 1
Vanhimmat
verojen kiristäminen, siinä ne keinot. Silloin ahnein ja tosiasiassa hyödyttömin moniosaaja muuttaa uhkauksensa mukaisesti ulkomaille.