.
(kopsattu toiselta palstalta härskisti)
"En valita vaikka olen syrjäytynyt kaikin mahdollisin tavoin.
Miten aloitin tietoisen syrjäytymiseni?
Ensin aloin keräämään rahaa että voisin sanoa itseni irti työpaikastani.
Sitten otin avioeron ja samaan aikaan otin sen lopputilin.
Koska tuli avioero ja kakarat jäivät muijjalle,muutin kauaks entisistä ympyröistäni.
Lapsista nuorin oli 17v.joten en kauaa joutunut maksamaan elatusapua.
3kk:n karenssin jälkeen sain ansiosidonnaista päivärahaa.Nyt työmarkkinatukea.
Muutto toiselle paikkakunnalle merkitsi myös sitä että kaikki entiset ystävyyssuhteet katkesi.
Sukulaiset eivät ymmärtäneet avioeroani joten myös he jättivät minut oman onneni armoille.
Vaihdoin puhelinnumeroa ja tein uudesta numerosta salaisen.
Osoitteeni on tietenkin myös salainen.
Luonani ei ole kolmeen vuoteen käynyt kukaan.Ihanaa!!
Saan olla rauhassa,luonnon helmassa jossa seuranani on vain linnut,jänikset,peurat ja oravat.
En edes omista juuri nyt autoa,vain polkupyörän jolla käyn kesäisin kaupassa.Talvisin kävelen 5km.
Kohta joudun sen auton kuitenkin hommaamaan koska harrastukseni vaatii sitä.
Miten päiväni kuluu?
Lueskelen kirjoja tai netistä juttuja.Katselen TV:tä ja filmejä.Verstaalani väsäilen kaikenlaisia.Korjailen ruohonleikkuukoneita joita haen kaatopaikalta.Korjailen vahoja kodinkoneita ja perämoottoreita.
Kuljeskelen luonnossa kamerani kanssa.Teen ruokaa antaumuksella.
Olen 100% prosenttisesti syrjäytynyt enkä vaihda sitä koskaan pois."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12064622

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.