Ohhoh!
Olin eilen sukulaisten kanssa työntouhussa, kun alettiin puhua äitini (rva) suhteesta ukkomieheen.
Myöhemmin yritin keskustella äitini kanssa, että hän hoitaisi asiansa niin, että ihmisten ei tarvitsisi keskustella hänen touhuistaan paheksien ym.
No hän kaatoi jutun päälleni ja sanoi minun olleen se joka aloitti keskustelemaan hänestä ja se joka oli jo aikaisemminkin juorunnut hänen touhuistaan, sillä mistä muuten muut olisivat tienneet jopa tuon miehen nimen.
No, en ollut puhunut. Aloitin kyllä nyt keskustelun... tavallaan... mutta ihan toisella aiheella eli hänen ajankäytöllään... mutta muut tiesivät ajan viejän, miehen nimen ja kertoivat minulle että tuo mies on naimisissa ja paljon muuta.
Nyt äitini syyttää minua tilanteestaan.
Jos isäni kuulee asiasta, jos ero tulee ym.. kaikki on sitten minun syytäni.
Aika julmaa, että jossakin ihmisessä voi olla tuollaista pahuutta, että syyttää täysin ulkopuolista oman tekonsa seurauksista ja syistä, -siis minua.
Mitä siis tekisin?
Nyt hän on soitellut sukulaisiani läpi, että eivät kyselisi minulta hänen asioistaan ja etteivät puhuisi kanssani hänen asioistaan.
Minä en siis niistä edes enempää tiedä, eikä kiinnosta, mutta ikävää, että hän yrittää nyt myrkyttää sukulaiset, jotka ovat hyviä ystäviäni, minua vastaan omien tekojensa vuoksi.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kun asia oikein pelkistetään, niin mistä on kysymys? -Äitisi käy vieraissa. Eli hänhän tässä on se väärin tekijä. Vai onko muka keskustelu nykyään pahempi juttu kuin pettäminen? -Olisipa elämänmeno mennyt kummaksi.
No, ihmisiä on joka lähtöön. Oma isäni on vaihtanut aina naisia kuin sukkia...ihan todella. Hänellä on jopa ollut pokkaa parkua äidilleni (silloin olivat vielä naimisissa) sitä kun yksi hänen suhteistaan kaatui. Eli läheisissä ihmissuhteissa asiat usein vääristyy pitemmän päälle, niinkuin siis tuossa teidänkin perheen tapauksessa. Loppujen lopuksi äitisi siis sooloilee. Aikas tyyppi, täytyy sanoa!
Toivottavasti näin.
Kyllä se silti on niin inhottavaa ja voimiavievää, kun on omakin elämä ja omat ongelmat ja silti pitää vielä saada paineet päälle muidenkin asioista.
Muutenkin tässä on samantyylistä pettämistä ja jättämistä vähän joka puolella sukulaisilla ja kavereilla, burn outteja ja muuta mukavaa. Pitää olla jatkuvasti kaatopaikka muiden asioille, psykoterapeutti ja lohduttaja. Enpä oikein enää tiedä mihin maailma on menossa, kun kaikkialla on niin paljon pahuutta ja välinpitämättömyyttä.
Onneksi oma mies ja lapsi ovat mahtava tuki ja mieskin on jo oppinsa ottanut maailmasta aikoinaan. Alkoholitkin tuo jätti viime vuonna kokonaan..
P.S Kansanparantajalle kiitokset nasevista vastauksista näillä palstoilla... Olet mukava.
hups tuli väärään väliin
Luettuani juttusi tulin siihen tulokseen, että tässä tapauksessa muna on kanaa viisaampi. Tämän asian voit ihan huoletta kertoa myös äidillesi.
entä se muna joka on kanassa?
Äitisi on kai niitä tyyppejä, joissa ei koskaan ole mitään vikaa, aina joku muu on syyllinen. Muistelehan lapsuuttasi. Pidä nyt pientä välimatkaa, jos soittaa sano, että meille kuuluu hyvää ja sun asioista en halua tietää mitään, heippa. Sukulaisesi kyllä ovat sinun puolellasi ja "naureskelevat" näille äitisi yrityksille, hehän tietävät totuuden. Lisäksi voit sanoa äidillesi, että jos ei lopeta sinun mollaamista, sinä todella puhut asiasta, isälle (riittäisköhän rohkeus?).
Kyllä se rohkeuspuoli riittäisi, mutta isäni on niitä suomalaisia miehiä, jotka vajoavat niin toivottomaan itsesääliin, että siinä voi olla jopa itsemurhan mahdollisuus ...eipähän tarvitse kuin jättää verenpainelääkeet viikoksi pois... en halua omalle vastuulleni tuollaista ratkaisua.
Äitini heitti muuten todella typerän kommentin asiaan eilen:
"Jos oman puolison kanssa ei todellakaan mene hyvin, niin ei tämä silloin mitään pettämistä ole, sitäpaitsi tuon toisen miehen perhe-elämä on vielä surkeampaa..."
Säälittää isäni. Jos ero tulee omaisuushan laitetaan puoliksi, talokin, jonka vain isäni on maksanut. Koska hänellä ei ole rahaa ostaa omaa osuuttaan hänet vielä näin heitetään ulos kodistaan, jossa hän on 22 vuotta asunut.
...muuta sanoa, kun että äitisi kuulostaa todella kypsymättömältä tapaukselta. Jos omassa parisuhteessa kaikki ei ole hyvin, niin pettäminen ei ole pettämistä? Jos se ei olisi, kysyppä äidiltäsi miksi hän ei sitten vaivaudu kertomaan isällesi "ei-pettämisestään". Jos toisen perhe-elämä on vielä pahempaa, miksi hän menee sotkemaan entisestään asioita? On se kumma, kun tuntuu että nykyään lapset joutuvat opettamaan vanhemmillensa aikuisuutta, aikuiset itse käyttäytyvät kuin uhmaikäiset kakarat. Ei osata ajatella asioita toisen kannalta, vaan se oma napa on tärkein. Toivottavasti äitisi osaisi ottaa joku päivä sen vastuun, mikä hänelle kuuluisikin ja osaisi käyttäytyä niin kuin Äidin pitää...
Toivottavasti minusta ei tule koskaan samanlaista!