Kiusallista kuunnella aikuisten miesten vikinää aiheesta, vaimo ei anna, vaimo pihtaa, nainen säännöstelee.
No, sehän on joidenkin naisten tapa ja jotkut kiusaa sillä miestään ja toiset havittelee sillä jotain etuutta itselleen.
Pitääkö miehen sitten alistua tälläiseen? Ei tietenkään! Heti kun näyttää siltä, että nainen tekee kiusaa asialla tahi muutoin vain kiukuttelee omiaan asian tiimoilta, tulee miehen lakata esittämästä ko. toimintaa suoritettavaksi, eikä missään nimessä alkaa ruikuttamaan jotta anna nyt anna anna.
Pihtaava nainen tulee jättää omiin oloihinsa ja itsekseen pihtailemaan ja miehen pitää välittömästi hankkia itselleen rakastajatar (ellei sellaista jo ole) ja keskittää kaikki parhaat kykynsä häneen. Sivusuhde pihtaavan naisen vuoksi on täysin oikeutettu eikä siihen ryhtymistä tule yhdenkään miehen arastella.
Jos vaimo/nainen sitten joskus kyselee eikö voitaisi olla silleen niin jos tuntuu, että jaksaa niin voihan sitä vaimollekkin antaa. Siihen ei kannata kuitenkaan panostaa mitenkään suuremmin eikä tehdä siitä itselleen ainoata mahdollisuutta sillä joka kerran pihtaa pihtaa tilaisuuden tullen aina uudestaan.
Antakaamme pihtaavien naisten elää omaa, erotiikasta vapaata elämäänsä kaikessa rauhassa ilman häiritseviä ehdotuksia ja keskittykäämme niihin naisiin joille erotiikka ei ole ainakaan pelkästään kiusanteko/vallan väline.

Vastaukset 9
Vanhimmat
näin tehdään.
akat suhteesta ulos tilalle (NAINEN).
villi ja viriili.
Hmmm... Vähän ihmetyttää tämä tyyli jakaa naiset akkoihin = pihtareihin = vaimoihin ja NAISIIN = vapaisiin = viriileihin seksipetoihin.
Käsittääkseni kuitenkin ihminen voi elämänsä aikana olla välillä aika lailla viriilimpi kuin toisinaan. Jokaiselle lienee suotu monenlaista aktiivisuuden tasoa elämän eri vaiheissa?
Kyllä sattu silmiin lukea näitä.. Vaimo on yhtäkuin pihtari ja vapaa nainen viriili seksipeto. Luulisi sinun naisena ymmärtävän, että asia ei näin ole.
Vapaat naiset kenties vaikuttavat seksuaalisesti viriileimmiltä: heillä seksin "saaminen" ei ole mitenkään itsestään selvyys erityisesti, jos ei halua harrastaa jatkuvasti irtosuhteita. Lisäksi myös vapaat naiset saattavat kaivata seksistä jotain muutakin kuin munaa, eli myös vapaa nainen on ajatteleva ja tunteva olento...
Sen sijaan on turha vetää sanan haluton yli ruksia ja kirjoittaa tilalle "aviovaimo". Aivan silkkaa bullshittiä. Ihmiset ne täällä vaan kitisee, kun ei tee mieli ja muija ei anna / mies ei anna. Ketäköhän siitä oman seksielämän puutteellisuudesta voi syyttää? Tuskin vain sitä omaa murua, oltiin sitten naimisissa vai ei. Menkää itseenne.
Sen sijaan olen kanssasi samaa mieltä sitä, että halut ja aktiivisuus luonnollisestikin kulkevat sykleissä. Ei ketään paneta 30 vuotta putkeen joka päivä. (hmm, toisaalta epäilen, että joku voi olla haluton yhtä pitkän ajan?). On varsin ymmärrettävää, jos vauva itkee kaiket yöt jne. ettei paljon jaksa napata.
Lähtökohtaisesti olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että ÄLKÄÄ VONGATKO naisilta. Siitä ne innostuu. Seksi on myös vallankäytön väline. Ja jos suhteen alkuvuosina ilmenee selvät erot haluissa, on todellakin syytä vaihtaa kumppania. Seksi on kuin onkin tärkeä osa toimivaa parisuhdetta. Sinkulle, avioiutuneelle, miehelle, naiselle.
Hiukan provosoivasti kirjoitettu teksti, muttta perusperiaate on kyllä ihan toimiva, ainakin toisinpäin käännettynä.
Itse olen suhteessa miehen kanssa, jota ei pahemmin seksi kiinnosta. ALuksi jaksoin yritää kaiken näköistä, mutta nykyisin turvaudun suosiolla ja huomattavasti mielummin rakastajani apuun. Parisuhde toimii huomattavasti entistä paremmin kun minun ei tarvitse kinuta häneltä seksiä eikä hänen tarvitse keksiä loputtomia tekosyitä haluttomuudelleen.
Puutetta suostuu kärsimään vain kotivaloiksi itsensä alentaneet rökäleet ja lihavat juopot, ns. nallekarhut.
Tuo miehen jatkuva kinuaminen tarkoittaa samaa kuin naisen jatkuva jäkätys. Puutteesta on kysymys kummassakin tapauksessa. Että näin pojat.
Hyvähyvä! Loistava ajatus! Jos nyt ymmärsin sen oikein. Jäkätys ei mielestäni ole oire seksuaalisesta puutteesta, mutta...
Todellakin, harvempi nainen jäkättää lämpimikseen. Nainen jäkättää, kitisee, naukuu ja valittaa, koska ei saa mieheltä niitä asioita, jotka kokee tarpeelliseksi. Seksistä ei suinkaan välttämättä ole kysymys.
Alkuperäisen kirjoittajan ohjenuoraa seuraten siis voisi todeta seuraavaa: jos miehelle joutuu jäkättämään samoista asioista jatkuvasti (ja näitähän on taatusti pidemmissä parisuhteissa: jollakin on kyse tekemisistä, jollakulla sanomisista jne.), on syytä hankkia mies, jolta näitä asioita saa. Ts. jos mies ei opi talon tavoille naisen yrityksistä huolimatta, mies vaihdetaan! *hymyilee itsekseen*
Hieno homma, tätä alan soveltaa heti tästä päivästä lähtien... :)
17 vuotta avoliitossa. Josta 10 vuotta seksi toimi jotenkin. Sitten 4 vuotta noin 2 kertaa vuodessa ja 3 vuoteen ei lainkaan. P****le. Vallankäytön väline hyvinkin. 7 vuotta parhaasta mieheniästä käytännössä ilman seksiä. Huom. En käynyt edes vieraissa. Huumoria? Henkistäväkivaltaa? Katkera? KYllä.
Tunnen VIHAA entistä elämääni kohtaan. He*****n pihtarit.
Tuo toimii varmaan toisinkin päin eli hankin sitten heti huomenna itselleni rakastajan.
Vapaaehtoisia?