Parantajapastoreita terveyskeskuksiin

Miksei valtio ymmärrä palkata parantajauskonveljiä sairaaloihin ja terveydenhuollon palvelukseen? Myös syöpäsairaaloihin? Miksi ihmeessä?
41107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Koska kelmien kusetus ei mene läpi ilman kunnon kolehtia ja karismaattista hurmosta. Kun euro kaatajapapittaren/-papin kassiin kilataa niin parantumisihme jonkun päivän mielessä vilahtaa. Sitä paitsi väärä ja jopa ihan aito sielullinen/demoninen parantuminen voi johtaa epäraittiiseen ristittömään teologiaan ja lopulta parantuneen syntisparan lopullisesti kadotuksen kuoppaan... Terveyskeskus-Jeesusta etsitään enemmän kuin syntiemme sovittaja Jeesusta!

Äänestä

Kyllä hoitokodin vanhuksiltakin vois saada muutaman ropon siinä on vaan esteenä että heillä on yleensä edunvalvoja eli ei sinne kannata mennä vuodepotilaiden luokse eihän sitä vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi "paranneta" tulkoot kirkkoon ja tuokoon roponsa mukanaan. Kuolleitakin riittäisi kyllä heräteltäviksi sairaalan kylmiöstä.

Äänestä
  • Uskon Sanan sivustolla: Ttodistuksia, sielä oli kymmeniä todistuksia, mutta yllätys, yllätys näillä ihmisillä ei ollut kellään sukunimeä.

    Äänestä

  • Miksi näin? kirjoitti:

    Uskon Sanan sivustolla: Ttodistuksia, sielä oli kymmeniä todistuksia, mutta yllätys, yllätys näillä ihmisillä ei ollut kellään sukunimeä.

    " Mulla oli hirveet kasat kaikenlaisia psyykenlääkkeitä ym. vielä vuosi ennen vapautumista. Mulla meni n.15 pilleriä päivässä ja ei ollu ihan laimeimpia, mut nyt ei enään tarvi käyttää mitään ja eroon pääsin sellaisessa ajassa ettei se oo inhimillisesti mahdollista. Mun ois pitäny seota jo monta kertaa, mut Jumalalle mikään ei oo mahdotonta, ihmisille kyllä on mahdottomia asioita. Jumalalle ei kukaan oo mahdoton tai toivoton tapaus."
    http://www.uskoontulo.net/todistus_pekkarinen_m.html

    Äänestä

  • näillä on nimetkin kirjoitti:

    "Näillä on nimetkin" Hyvä, että pääsit pillereistäsi ehjänä eroon! Tämä ei sinänsä ole mikään raamatullinen ihme, sillä samaa tapahtuu jatkuvasti myös ateistien keskuudessa. Ja myös ei-kristillisissä uskonnoissa.
    Raamatulliset ihmeet ja merkit olivat yliluonnollisia siinä mielessä, että jokainen näki, että ilman Jumalan vaikutusta tapaus ei olisi ollut kerta kaikkiaan mahdollinen! Esim. neitsyt synnyttää, 90-vuotias synnyttää, myrsky tyyntyy välittömästi sanalla, jo haiseva ruumis herää eloon, Apostolit saarnasivat Jumalan sanaa täysin vierailla kielillä, jota eivät olleet opiskelleet lainkaan yms.

    Äänestä

  • oikeat ihmeet kirjoitti:

    " Raamatulliset ihmeet ja merkit olivat yliluonnollisia siinä mielessä, että jokainen näki, että ilman Jumalan vaikutusta tapaus ei olisi ollut kerta kaikkiaan mahdollinen!"

    voi kuule jos tänäpäivänä joku 90v. synnyttäisi, ei sitä kukaan ihmeeksi kutsuisi. Kyllä teiltä joku "selitys" löytyisi sillekkin.
    Jos ja kun Jumala tekee ihmeitä, enkä nyt tarkoita vain tuota esimerkkiä, minkä netistä löysin, on se teidän mielestänne väärää oppia, tai jotain muuta kuin silloin RAAMATUN PÄIVINÄ.
    Jos ihmisellä on väärä asenne mikään ei kelpaa. Jos joku paranee, niin paranee väärällä tavalla, väärän henkilön rukoillessa hänen puolestaan ect.

    Kirje heprealaisille 13
    Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.

    Äänestä

  • ed. kirjoitti:

    Ihmettä ei pidä pitää tapahtuneena paitsi silloin, jos olisi suurempi ihme, että ihmeestä kertova on erehtynyt tai ei valehtele.

    - David Hume

    Äänestä

uskovaiset ja tsamaanit ja kaikenlaiset poppamiehet heiluuvat paratamassa ihmisiä

Äänestä

Eräs yritys palkkasi erään uskovan rukoilevan miehen rukoilemaan yrityksen menestyksen puolesta. Yritys alkoi menestymään kaikessa. Uskova selitti yrityksen johdolle Jumalan siunaavan yritystä rukouksen kautta.

Äänestä
  • Tuollaiseen asiaan Jumala tarttuu heti, mutta sairastunutta lasta hän ei auta. Onko Jumala täysin sydämetön? Maailmassa tapahtuu paljon vääryyttä ja Jumala päättää saattaa jonkun firman menestymään. Minä rukoilen seuraavaksi, että Jumalasta tulisi järkevämpi ja empaattisempi.

    Äänestä

  • Bisnesjumala kirjoitti:

    Tuollaiseen asiaan Jumala tarttuu heti, mutta sairastunutta lasta hän ei auta. Onko Jumala täysin sydämetön? Maailmassa tapahtuu paljon vääryyttä ja Jumala päättää saattaa jonkun firman menestymään. Minä rukoilen seuraavaksi, että Jumalasta tulisi järkevämpi ja empaattisempi.

    " Maailmassa tapahtuu paljon vääryyttä ja Jumala päättää saattaa jonkun firman menestymään."

    Ja jos se firma ei olisi menestynyt,olisit sanonut: No millainen se Jumala on kun firmakaan ei menestynyt.
    Tekipä Jumala sitä tai tätä on se mielestäsi VÄÄRIN !

    JESAJA 55
    1. Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei
    ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.
    2. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä.
    3. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää.

    Äänestä

AI että ihan palkkasi?

Äänestä
  • Niin, Jos yrityksen johto uskoo uskovan rukouksella olevan myönteinen merkitys yrityksen menestykseen, miksi ei palkkaisi? Miten arvostat liikevaihdon nousun ja voiton kasvun? Entä miten arvostat konkurrssikypsän yrityksen uudelleen kukoistuksen ja työpaikkojen säilymisen?

    Tässä olisi ajattelemisen aihetta Suomen yritysten johdolle.

    Äänestä

Onko helluntailaisilla halvemmat vakuutusmaksut?
Luulisi, jos rukoileminen parantaa sairauksia.

Äänestä
  • Näin se Jumala toimii. 2Sam.12:15. Sitten Naatan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti. Toinen Raamatun kohta. Ps.103:10. Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.

    Äänestä

tiedättekö ? niin. eihän teistä ilkkujista kukaan tiedä.

alkujaan sairaalat olivat nimenomaan näiden kristittyjen perustamia missä parannettiin rukouksilla sairaita .
sitten alkoi
hiipua into rukoukseen ja hospitaalit muuttuivat
nykyisen kaltaisiksi sairaaloiksi.

mutta aikojen lopulla Raamatun mukaan alkuseurakunnan kaikki ihmeteot
tulevat takasin ja kuolleita herätetään ja sairaat paranee ...sitten tulee loppu.

Äänestä
  • Näin minäkin uskon.

    Äänestä

  • Raamattu ei lupaa herätystä vaan extreme luopumuksen ennen Jeesuksen tuloa. Karismaattinen ääripaskasakki onkin ensimmäisenä ottamassa Antikristuksen Herrakseen, koska henki on sama kuin karismapelleilyllä a´la Toronto/Hinn/Lakeland/Jacobs/Pierce/Healing Room/...

    Äänestä

  • Radiopassiivinen! Mistä olet tuon oppisi onkinut? Raamatusta se ei ainakaan ole. Raamattu ei lupaa lopunajalle mitään alkuseurakunnan ihmeitä. Sen sijaan Raamattu lupaa suuren eksytyksen, valheapostoleita ja valhejeesuksia, vääriä ihmeitä yms.

    Äänestä

  • "sitten alkoi
    hiipua into rukoukseen ja hospitaalit muuttuivat
    nykyisen kaltaisiksi sairaaloiksi. "

    Samalla sairaat alkoivat parantua ja ihmisen elinikä nousta. Sairaaloissa ei enää rukoiltu, vaan toimittiin lääketieteen kehityksen mukaisesti.

    Äänestä

"mutta aikojen lopulla Raamatun mukaan alkuseurakunnan kaikki ihmeteot
tulevat takasin ja kuolleita herätetään ja sairaat paranee ...sitten tulee loppu".

Miks` loppu, kun sairaat paranee ja kuolleita herätetään, mitä sitä nyt lopettamaan....hassua.

Äänestä
  • Sairaaloissa käy säännöllisesti Juntuset,Jalovaarat ym.monet muut,eivätkä saa siitä mitään korvausta,kannattaa ottaa asioista selvää,kyllä on toimintaa laitoksiin päin .

    Äänestä

"Sairaaloissa käy säännöllisesti Juntuset,Jalovaarat ym.monet muut,eivätkä saa siitä mitään korvausta,kannattaa ottaa asioista selvää,kyllä on toimintaa laitoksiin päin ."

Paraneeko siellä joku:)

Äänestä

Aiemmin, vielä 60-luvulla ei ollut samanlaista yksityisyyden ja vaitiolon suojaa ihmisillä kuin nykyisin.
Esim. sairaaloihin saattoi mennä kuka tahansa utelias katselemaan ja rukoilemaankin potilaiden puolesta.Tälläisiä uteliaita "pastoreita" tuli myöskin joskus osastoille tekosyyllä että Herra käski tulemaan, rukoilemaan jonkun puolesta.siitä vaan huoneesta toiseen kiersivät. jolain oli muka valmis sanakin, eräskin kertoi tulleensa rukoilemaan henklön puolsta jolla istukka irronnut synnytyksessä!!Ennen jokaisessa pikkupaikkakunnan "sairaalassa" oli myöskin synnytysosasto.

Tottakai jokainen on sairauden takia herkällä ja vastaanottavaisella mielellä.Onneksi tälläinen lailla kiellettiin myöhemmin.

Äänestä
  • "jolla istukka irronnut synnytyksessä!!"

    hehhheeehheee, päivän paras! Mitä olisikaan tapahtunut, jos istukka ei olisi irronnut synnytyksessä............

    Äänestä

  • UPDATE_9763947 kirjoitti:

    "jolla istukka irronnut synnytyksessä!!"

    hehhheeehheee, päivän paras! Mitä olisikaan tapahtunut, jos istukka ei olisi irronnut synnytyksessä............

    Ei ole mitään kielletty ,sairaalaan voi mennä katsomaan sairasta ja rukoilemaan jos potilas haluaa tai omainen.Eihän se ole mikään vankileirien saaristo.Kaikki positiivinen tervehdyttävä vaikutus potilaaseen on suotavaa.Samoin on vierailuajat jolloin voi mennä. mitään ei siis ole kielletty mikä koskee potilaan hyvinvointia,syöttämisestä alkaen.

    Äänestä

  • UPDATE_9763947 kirjoitti:

    "jolla istukka irronnut synnytyksessä!!"

    hehhheeehheee, päivän paras! Mitä olisikaan tapahtunut, jos istukka ei olisi irronnut synnytyksessä............

    Näin tämä hurskas pastori vain kertoi , juuri tuollaisen kehotuksen saaneensa . Ja tälläistä oli mennyt sairaalaan rukoilemaan.

    Äänestä

  • Apua kun sairastaa kirjoitti:

    Ei ole mitään kielletty ,sairaalaan voi mennä katsomaan sairasta ja rukoilemaan jos potilas haluaa tai omainen.Eihän se ole mikään vankileirien saaristo.Kaikki positiivinen tervehdyttävä vaikutus potilaaseen on suotavaa.Samoin on vierailuajat jolloin voi mennä. mitään ei siis ole kielletty mikä koskee potilaan hyvinvointia,syöttämisestä alkaen.

    "Apua kun sairastaa", sairaalaan voi mennä potilaan itsensä tai omaisen uvalla, mikäli potilas itse ei pysty lupaa antamaan. Muutoin et voi mennä edes tuttujesi uokse, ellei ole heidän lupaansa
    . Kuka tahansa ei todellakaan pääse nykyisin sairaaloihin katselemaan ketä siellä hoidetaan,tai oikso mahdollisesti tuttuja paikalla...Aina kysytään että oletteko omainen.

    Äänestä

  • varmasti on kiellett kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa.Kyllä nyt kirjoitat omiasi,tuttua sairasta voi mennä katsomaan,on jopa sellaisia kampanjoita joissa kehoitetaan katsomaan sairaita ,tai vanhuksia,viedä kahvia tai jotain pientä suuhunpantavaa.En ole koskaan kohdannut kieltoa mennessäni ,ja jos kohtaan ,en ensimmäisen hoitsun kieltoa hätkähdä vaan käsken hänen esimiehen paikalle,osastonhoitajan tai vastaavan ja kysyn kiellon syytä,sen on oltava pätevä,koska asian voi viedä tutkintaan asti.

    Äänestä

"Parantajapastoreita terveyskeskuksiin"

Tätä minäkin kannattaisin, mutta ymmärrän hyvin, miksi Jeesuksen seuraajat halutaan pitää sairaaloista kaukana. Moni hoitoalan työntekijä menettäisi korkeasti palkatun työnsä, jos uskovat kävisivät esim. psykiatrisilla osastoilla vapauttamassa potilaita riivaajista.

Ja niille, jotka täällä puhuvat rahasta, muistutettakoon, ettei aito Jeesuksen seuraaja ota palkkaa tai edes lahjoitusta vastaan työstään.

Äänestä

Psykiatrisilla osastoilla Jeesuksen seuraajia on omasta takaa. Miksi pastoreita ja saarnaajia on niin paljon mielisairaalassa? Tämän kysymyksen esitti TV 7 kanavalla Tapani Suonto.

Äänestä
  • Tuskinpa vain. Mutta jos joku on, syynä voi olla lipeäminen takaisin syntiin, jolloin riivaajat ovat tulleet takaisin jopa seitsenkertaisella voimalla.

    Äänestä

* Eihän nämä " lava-velhot" alennu sairalaan menemään, kuka heitä siellä listäisi, niin vaatimattomissa puitteissa käy niin, että jos joku sattuis paranemaan, siitä saisi Jeesus kunnian, eikä kukaan voisi lavalla naama aurinkona loistaa itseään !

* Ja tosiasiahan on, että ei siellä mitään voisikaan tapahtua, kun ei ole mitään joukko suggestiota voitu loihtia ilmapiiriin, tunnelma olisi niin erilainen, hajut sailaasta, tunteeton ilmapiiri, vain sairaita rampoja ja hiljaista valitusta ja huokailua, sensijaan mitä suurkokouksissa on !

Äänestä

Amerikassa on saatu paranemisia aikaan silläkin, että rukousryhmät ovat kokoontuneet sairaaloiden parkkipaikoille rukoilemaan.

Äänestä
  • Joopa joo. Entäs Afrikassa?

    Äänestä

  • Naapurin rouva parani vakavasta sairaudesta.
    Johtuikohan se siitä, että minä masturboin seinän takana?

    Äänestä

  • Uskottavaa kirjoitti:

    Joopa joo. Entäs Afrikassa?

    Onhan tätä tutkittukin. Ja enimmäkseen heikolta näyttää.

    Englantia ymmärtäville Wikipediasta lyhyt kooste:

    Scientific investigations[edit]

    See also: Studies on intercessory prayer

    While faith in the supernatural is not in itself usually considered to be the purview of science,[51][n 3] claims of reproducible effects are nevertheless subject to scientific investigation.

    A study in the British Medical Journal investigated spiritual healing, therapeutic touch and faith healing. In a hundred cases that were investigated, no single case revealed that the healer's intervention alone resulted in any improvement or cure of a measurable organic disability.[53]

    A Cochrane review of intercessory prayer found "although some of the results of individual studies suggest a positive effect of intercessory prayer, the majority do not" the authors concluded, "We are not convinced that further trials of this intervention should be undertaken and would prefer to see any resources available for such a trial used to investigate other questions in health care."[54] A 2006 study found that intercessory prayer had no effect on complication-free recovery from heart surgery, but curiously the group certain of receiving intercessory prayer experienced higher rates of complications.[55]

    A group at Johns Hopkins published a study in 2011 reporting no significant effects on pain, mood, health perceptions, illness intrusiveness, or self-efficacy, but a small improvement in reported energy in a double-blind study to test the efficacy of spiritual exercise in chronically ill adults.[56]

    http://en.wikipedia.org/wiki/Faith_healing

    Äänestä

  • Uskottavaa kirjoitti:

    Joopa joo. Entäs Afrikassa?

    "Joopa joo. Entäs Afrikassa?"

    Et ole tainnut kuulla T. B. Joshuasta?

    http://www.scoan.org/

    Äänestä

  • Miksi ei kuvattu tapahtumaa, kun parantuminen tapahtuu? Ja paitakin on vaihtunut näissä jälkikuvissa.

    Äänestä

  • Siis valhetta. kirjoitti:

    Miksi ei kuvattu tapahtumaa, kun parantuminen tapahtuu? Ja paitakin on vaihtunut näissä jälkikuvissa.

    Näitä videoita on turha laittaa ainakaan sen takia että ne todistaisi jotain. Niiden todistusarvo on nolla. Jos löydät videon jossa amputoidun käden tilalle kasvaa uusi käsi hetkessä niin laitapa se tänne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hih.. kirjoitti:

Miksei valtio ymmärrä palkata parantajauskonveljiä sairaaloihin ja terveydenhuollon palvelukseen? Myös syöpäsairaaloihin? Miksi ihmeessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu