Nyt oon valmis ja itsevarma..erojutut on ohi ja uusi rakkaus odottaa löytäjäänsä..tää on hieno tunne..halusin vaa kertoo..minkälaisia kokemuksia muilla on?
Uuteen elämään
Valmis mies
111686
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
et kertonut mitään????????
Tuon prosessin läpikäyneelle tuossa oli tarinaa ihan tarpeeksi. Ei siitä välttämättä tarvitse sivukaupalla kirjoittaa.
Vaiheethan ovat jokaisella lähes samat. Kesto ja niistä selviytyminen vaihtelee.
Virallinen ero astu voimaan kesällä..siihen asti en osannu ajatella tätä näin..nyt oon taas oma itseni ja arvostan itseäni aivan eri tavalla..avioliittokin oli raskasta aikaa koska loppuvaiheissa rakkaus oli tiessään..piti vaan sinnitellä..kunnes lopullinen helpottava päätös toteutettiin.Se otti myös aikansa luoda uskoa omaan itseen..Nyt musta tuntuu että oon käyny prosessit läpi ja uskallan jopa sanoa että rakkaus odottaa ottajaansa..sydän on niin täynnä..hellyyttä joka sieltä haluaa ulos..kenties jossain vaiheessa löytää kohteenkin:)
itselläni meni hiukan nopeammin, viisi viikkoa erosta heräsin äkkiä uuteen elämään ja tunteisiin. Nyt olisi valmis löytämään jonkun ihanan uuden ihmisen, saas nähdä löytyykö..
itselläni meni muutama kuukausi jonka jälkeen tajusin kuinka mahtavaa tämä on, ei tarvitse jännitää et kuinka kotona otetaan vastaan ja kuinka paljon riidellään, tein itse niinsanottua surutyötä jo avioliiton aikana noin vuodenverran.
Joten olin valmis uuteen suhteeseen melko pian, mutta ongelmaksi muuttui muut ihmiset kun heidän mielestäni en ole vielä valmis uusiin suhteisiin koska surutyö on kesken, vain sen takia kun jossakin on määritelty kuinka kauan sen pitäisi kestää eronjälkeen. Tätä en ymmärrä, koska minä itse tunnen itseni parhaiten ja tiedän olevani valmis uudelle rakkaudelle, mitä miltä olette .
On se hauskaa, kuinka yleensä toiset tietävät parhaiten mikä hyväksi sinulle ;-))
Mutta on siinä varmasti mukana myös huolta ystävästä tai läheisestä, jottei siipiään heti uudelleen polta ... tai hakeudu uuteen suhteeseen väärin motiivein (laastari-suhde) -- silti ei tätäkään voi yleistää, surutyö ja miten, missä tai milloin sen on tehnyt on yksilöllistä ... kuin sekin, kauanko prosessi kestää. Itsekriittinen kannattaa silti olla, ja koettaa ottaa ne rakastuneen vaaleanpunaiset lasit silmiltään edes välillä.
Pian pitkän suhteen ja eron jälkeen aloitettu uusi suhde voi mielestäni onnistua oikein mainiosti, mutta "vaikeusastetta" ja riskejä siinä on enemmän kuin "seesteisessä mielentilassa aloitetussa" ... mutta riski voi olla myös mahdollisuus; jos "tuo kestää minua" vaikka olen vielä prosessoimassa eroani ja minullakin hänen kanssaan hyvä olla näin ... niin kuinka upeata meillä voikaan olla, kun olen todellakin päässyt kokonaan eroni yli.
Minä oli jo ennen virallista eroani täysin valmis uuteen suhteeseen, mutta moni nainen sanoi, että erostasi on liian lyhyt aika.
Huvittavaa oli myös kysely eroni syystä. Pari kertaa minut haukuttiin puhelimessa perusteellisesti exäni syyllistämisestä. Kerroin kyllä avoimesti oman osuuteni asioiden kulussa, mutta melkoiset ryöpytykset sain.
Kiitos mietteistäsi niitä on kiva lukea, sulla on hyviä mielipiteitä ja olen monesti samaa mieltä sinun kanssa jatka samaan malliin.
Autat varmasti monia ihmisiä ja ihan pyyttettömästi. terveisin MHM
että naiset eivät ole oikein valmiita uskomaan, että olet valmis uuteen suhteeseen, vaikka olet juuri vanhasta lähtenyt. Tälläisiä eronneita miehiä on maailma täynnä, ja heitä voisi kutsua naisena käveleviksi kriisipesäkkeiksi. Tällä en nyt tarkoita juuri sinua, vaan eronneita miehiä yleensä.
Omasta erostani on 3,5 vuotta aikaa, ja aika mahdottomalta tuntuisi jo ajatuksen tasolla, että lasten elämään tuotaisiin heti perheen hajoamisen jälkeen uusi mies kuvioihin. Lapsillekin pitää antaa aikaa sopeutua uuteen kahden kodin malliin, ja usko siihen, että molemmat vanhemmat säilyvät kuvioissa. Itse olen sitä mieltä, että tässä huushollissa ainakin äidin pitää olla tervejärkinen aikuinen, ja esitellä lapsille vasta niin vakavastiotettava mies, että ainakaan heidän perusturvallisuutensa ei tule järkkymään toistamiseen.
Minkä ikäisiä olette?
Itse elän avoliitossa, ja ajatus erosta alkaa tuntua parhaimmalta ratkaisulta, mutta se että jään yksikseni lopun ikääni, pelottaa liikaa... Olen kolmekymppinen nainen, eikä lapsia ole. Sinänsä ero olisi helppo. Mutta jos tässä lapsia joskus aikoo hankkia, alkaa jo olla kiire... Ja se nyt on takuuvarmaa että kun sen uuden miehen haluaisi löytyvän, sitä ei TOD. löydy.
Käykää ensin kaikki keinot läpi parisuhteenne parantamiseksi..jos mikään ei auta niin silloin ei ole paljoa muita mahdollisuuksia kuin mennä eri teille.
Rakkaus ja rakastaminen on tärkein asia parisuhteessa joten älkää hankkiko lapsia epävarmaan parisuhteeseen!