Murtaako Krim rajojen betonoinnin?

Etyk-päätösasiakirjan hyväksymisen myötä on todettu, että siinä samalla betonoitiin toisen maailmansodan jälkeen piirretyt valtioitten rajat Euroopassa. Kun sopimus laajentui Neuvostoliiton, Tsekkoslovakian ja Jugoslavian hajoamisen jälkeen koskemaan myös siinä yhteydessä itsenäistyneitten valtioitten rajoja, niin tuloksena on nykyinen valtiollinen tilanne Euroopassa myös rajojen osalta.

Etyk-asiakirjaan sisältyy myös rajojen muuttamisen mahdollisuus. Jos kaksi maata yhteisymmärryksessä päättävät välillään olevan valtiollisen rajan muuttamisesta, niin semmoisen sopimuksen rauhanomainen tekeminen on mahdollista Etyk-asiakirjan mukaisesti.

Ennen Etyk-aikakautta presidentti Urho Kekkonen tiettävästi kävi neuvotteluja Nikita Hrushtsevin kanssa asiasta, jonka aiheena oli Viipurin kaupungin palauttaminen Suomelle lähiympäristöineen. Saattoi olla niinkin, että juuri ne keskustelut osittain vaikuttivat myös Hrushtsovin syrjäyttämiseen.

Hrushtsevin syrjäyttämisen jälkeen itänaapurimme valtiojohdon taholta on yksiselitteisesti täystyrmätty Suomen itärajan muuttamisen mahdollisuus. Tosin epäselvää on, mitä tapahtui Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisenä aikana, jolloin Boris Jeltsinin johtama Venäjä sonnustautui Neuvostoliiton perillisen mantteliin. Ainakaan Suomen valtiojohdon taholta ei siinä vaiheessa liene ollut havaittavissa aktiivisuutta itärajamme korjaamisen osalta. Olihan meidän silloinen presidenttimme juuriltaan turkulainen ja pääministeri kannuslainen eli kumpikaan tuskin koki Karjalan, Sallan ja Petsamon asiaa olennaiseksi asiaksi.

Nyt on esillä Krim, joka on tätä nykyä kiistatta Ukrainan aluetta. Jos Venäjä alkaa havitella Krimin aluetta (oblastia) pois Ukrainalta ja liittämistä Venäjään, niin semmoinen operaatio olisi ilman muuta Etyk/Etyj-kysymys. Jos Venäjä katsoo mahdolliseksi vaatia Krimiä liitettäväksi Venäjän yhteyteen, niin silloin Venäjä tunnustaa mahdollisuuden, jonka mukaan myös Suomen nykyisen itärajan taakse jääneitten entisten Suomen alueitten osalta voidaan käynnistää neuvottelut alueitten takaisin Suomeen liittämiseksi. Venäjän oma toiminta siis saattaa romuttaa aikaisemman Venäjän kannan, jonka mukaan rajat olisivat betonoituja.
061
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

waskihanska kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu