Parisuhteeseen?

Olen nyt alkanut miettimään vakavasti parisuhdetta. En tiedä olisiko minun helpompi olla sinkku, mutta olen nyt viime aikoina alkanut kaipaamaan jotain "pysyvää/ varmaa". Olen ollut kerran parisuhteessa, mutta se loppui valehteluun ja pettämiseen. Nyt olen ollut vuoden verran "friends with benefits" tyylisessä suhteessa ja tunteet tätä miestä kohtaan ovat ylittäneet itselleni sallimani rajat.

Tilannetta pahentaa se, että olen 99% varma, etten ole hänen ainoansa. Olen kyllästynyt pelkäämään, että partneri valehtelee ja pettää, puukottaa selkään. Olisi siis jo aika lähteä eteenpäin tällä mutkaisella ja kivisellä tiellä. En kuitenkaan tiedä mistä lähteä ns. "etsimään" tätä tulevaisuuden prinssiä joka veisi jalat alta. Siksipä haluaisinkin kysyä että missä te onnelliset olette unelmanne löytäneet? Oliko teillä (ennen sitä oikeaa) monta epäonnisempaa parisuhdetta? Tuliko prinssi uljas vastaan kadulla ilman ihmeellisempää etsimistä vai jouduitteko itse näkemään "vaivaa" miehen löytämiseen?

Itse hieman epävarmana tulevasta. Pysyisinkö oikeasti sinkkuna vai lähdenkö etsimään tulevaisuutta. Itselläni ikää ei ole vielä kerennyt kertymään niin paljon, että asialla olisi kiire. Luulen että sydämeni vain alkaa jo haluamaan kestävämpää ihmisuhdetta. Lämpöä ja romantiikkaa arkeen. Kertoilkaa ihmeessä omia kokemuksia:)

Ps, Otan vastaan hyviä vinkkejä parisuhteeseen liittyen;)
097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


elämävieläedessä kirjoitti:

Olen nyt alkanut miettimään vakavasti parisuhdetta. En tiedä olisiko minun helpompi olla sinkku, mutta olen nyt viime aikoina alkanut kaipaamaan jotain "pysyvää/ varmaa". Olen ollut kerran parisuhteessa, mutta se loppui valehteluun ja pettämiseen. Nyt olen ollut vuoden verran "friends with benefits" tyylisessä suhteessa ja tunteet tätä miestä kohtaan ovat ylittäneet itselleni sallimani rajat.

Tilannetta pahentaa se, että olen 99% varma, etten ole hänen ainoansa. Olen kyllästynyt pelkäämään, että partneri valehtelee ja pettää, puukottaa selkään. Olisi siis jo aika lähteä eteenpäin tällä mutkaisella ja kivisellä tiellä. En kuitenkaan tiedä mistä lähteä ns. "etsimään" tätä tulevaisuuden prinssiä joka veisi jalat alta. Siksipä haluaisinkin kysyä että missä te onnelliset olette unelmanne löytäneet? Oliko teillä (ennen sitä oikeaa) monta epäonnisempaa parisuhdetta? Tuliko prinssi uljas vastaan kadulla ilman ihmeellisempää etsimistä vai jouduitteko itse näkemään "vaivaa" miehen löytämiseen?

Itse hieman epävarmana tulevasta. Pysyisinkö oikeasti sinkkuna vai lähdenkö etsimään tulevaisuutta. Itselläni ikää ei ole vielä kerennyt kertymään niin paljon, että asialla olisi kiire. Luulen että sydämeni vain alkaa jo haluamaan kestävämpää ihmisuhdetta. Lämpöä ja romantiikkaa arkeen. Kertoilkaa ihmeessä omia kokemuksia:)

Ps, Otan vastaan hyviä vinkkejä parisuhteeseen liittyen;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu