Äiti Venäjä sulki Suomelta Nato oven

Onnea vaan, se on sitten menoa. Kannatti jahkailla sen ajan kun Venäjä järjesteli itseään uudestaan ja oli tarpeeksi heikko jotta lähes kaikki muut halukkaat ehti Natoon turvaan. Suomella ei enää tuota optiota ole.

Ukraina on ennenkaikkea muistutus Suomelle missä on komento.

Tulevaisuus on Neuvostolii^H^H^H^H^H^H^H^H^H^H^HEuraasian Unioni!!
11101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Taisi jopa avata Nato oven sepposen selälleen.

Venäjä ei koskaan ole uskaltanut hyökätä Natomaahan.

Sen verran tutisevat mielisairaan Putinin pöksyt kun hän tietää että Venäjä voidaan pommittaa kivikauteen jos vain näin halutaan.

Jokainen armeijan käynyt toki tietää että lyijyä se venäläinenkin sotamies tottelee.

Äänestä
  • Kumpa se olisikin noin, mutta tämän jälkeen kun Venäjä on julistanut ja osoittanut että suojelee kansalaisiaan asein jos niin katsoo tarpeen taitaa tankit tulla rajan yli samalla kun Suomessa joku sanoo "NATO".

    Muistetaan että varsinkin pohjoiskarjalassa on paljon venäläisiä MAANOMISTAJIA.

    Tietenkin Putin katsoo että heidän oikeuksiaan on puolustettava NATOa vastaan.

    Olisi siis kannattanut liittyä jo muinoin.

    Äänestä

Suomi natoon ja ryssät polvilleen!

Äänestä

Turkki sulkee Bosborin salmen - Venäjän mustameren laivasto tuhotaan motissa!

Äänestä

Ei Nato Suomea auta USA lähettee kohta euroopasta

näin on ennustettu ja kanssa polvilleen apu tulee ylhäättä

Äänestä

Pienisuomi on vasta paperi-tiikeri kun luulee yksin pärjäävänsä kun sota tulee, ja sehän tulee, historia toistaa

Äänestä
  • Tulkoon, jos on tullakseen! Entäs SIT?
    Suomi on vielä olemassa!
    Myö suomalaiset ollaan täällä viel olemassa!
    Ja Suomen kielikin on viel ihan voimissaan!

    Vaikka on aikojen saatossa kuuluttu tie mille Ruottille, Venäjälle tai Neukuille! Mitäs hyö meille mahtaa ku meil on oma kulttuuri ja vittumaine luonne ni saa siin tähän maahan äheltäjä jonku aikaa punnerraa ennenku saa meijät KAIKKI tapettuu!

    Ja se on kyl AIVAN varma, et jos ryssät tulee, ni siin ei uskalla tulla apuun KUMPIKA! Ei EU, eikä NATO! Kyllähän jämpti on ni!

    Koska se tietäs sit 3. Maailmansotaa, ja Suomi on niin pien maa, että tän takia noi ei moiseen rupea!

    Äänestä

Noh?
Tokkopa toi paljon paskempi voi olla kun tää EUkaan? :/
Voi olla ainakin, ettei tuolla "Neuvostoliitossa" (niin! Tervetuloa muuten 2000-luvulle! :) tarttis joka vuos maksaa 2 miljardia jäsenmaksuja ja heittää kerran vuodessa jollee etelän-vetelille miljardin pika-lainaa? :P Eikä taitais olla muuten mitään pakolaiskiintiötäkään? Ja johan tää Suomi muutenki alkaa olemaan ku pikku-venäjä ku vähän joka ostarilla tuntus lähes jokatoine posmottavan venäjätä? :/ Et ei toi nyt siinäkä mielessä olis ees mikää uudistus?
Ja jos lupaavat viel paiskata ton nyky-eduskunnan ja -hallituksen tyrmään loppuiäkseen ni: WELCOME TO FINLAND! :P :D

Äänestä
  • Niin Iitintiltu, ja moneskohan nikki jampalla käytössä ?
    Ei se asia parane tai lisäänny nimimerkkejä trollaamalla : (

    Tuolla sun auvoisessa " neuvostoliitossa " kekiansio on n.350€/kk, ja lopulla kansantuotteella tuotetaan mitä näet : (
    Ja keskiansio on luku jossa lasketaan rikkaiden palkka, köyhän yhteen jaettuna pääluvulla pöljä : (
    Mutta Putinin kansalta kusettamat, tai tuhlaamat, tai suojaaville oligarkeille siirtyneet ei näy ; ) noita sitten jahtaillaan myöhemmin, kuten Janukovitzin jäljiltä : ))

    Äänestä

  • näinon007 kirjoitti:

    Niin Iitintiltu, ja moneskohan nikki jampalla käytössä ?
    Ei se asia parane tai lisäänny nimimerkkejä trollaamalla : (

    Tuolla sun auvoisessa " neuvostoliitossa " kekiansio on n.350€/kk, ja lopulla kansantuotteella tuotetaan mitä näet : (
    Ja keskiansio on luku jossa lasketaan rikkaiden palkka, köyhän yhteen jaettuna pääluvulla pöljä : (
    Mutta Putinin kansalta kusettamat, tai tuhlaamat, tai suojaaville oligarkeille siirtyneet ei näy ; ) noita sitten jahtaillaan myöhemmin, kuten Janukovitzin jäljiltä : ))

    Ai mulla mones vai? Hmmm ... Oisko joku n. 10?
    Koska aikasemmin käyttämäni: TimoTT, TimppaTT, jne jotkut funiklubilaiseni rekisteröivät, joten tartti hieman soveltaa aina uus hieman erilainen tästä. :/ mutta: Tällä nykyisellä tosiaan kyllä enimmäkseen kirjoittelen!? Joten jos sä oit näkevinäs mun kirjotuksia eri nikeillä paljonkin, niin kannattais ehkä ottaa yhteyttä mielenterveystoimistoon? Vainoharhaisuuteenkin on nykyään ihan hyviä lääkkeitä! :)

    PS: Ja en asu Iitissä, eikä nimenikään ole Tiltu, valitan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rautaa rajalla kirjoitti:

Onnea vaan, se on sitten menoa. Kannatti jahkailla sen ajan kun Venäjä järjesteli itseään uudestaan ja oli tarpeeksi heikko jotta lähes kaikki muut halukkaat ehti Natoon turvaan. Suomella ei enää tuota optiota ole.

Ukraina on ennenkaikkea muistutus Suomelle missä on komento.

Tulevaisuus on Neuvostolii^H^H^H^H^H^H^H^H^H^H^HEuraasian Unioni!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu