Äidin uusi miesystävä, lapsi tuntee olonsa syrjäytetyksi.

syrjitty lapsi

Eli siis kyselisin apua tilanteeseen, jossa 18v tyttö on menettänyt isänsä 15-vuotiaana, ja nyt äidillä on uusi miesystävä. Äiti on töissä klo. 8.00-16.00 välisen ajan ja kotiin tultuaan ilmoittaa tyttärelleen menevänsä miesystävän luokse käymään. (Kaikki vielä fine) Tytär käy treeneissä klo. 17.00-19.00 välisen ajan, jonka jälkeen äiti lähtee käymään moesystävän luonna. Ilta sujuu mukavasti tyttärellä yksin kahden koiran kanssa isossa omakoto taloss. Tyypillisin käänne illalle on se kun tytär soittaa äidilleen klo. 01.00 jälkeen, että koska tämä aikoo tulla kotiin, äiti ilmoittaakin, että "olimme jo nukkumassa tulen aamulla", ja aamulla kun äiti tulee niin hän pahoittelee tapahtunutta ja kaikki on taas hyvin. Mutta tämä toistuu noin 4-5 kertaa viikossa. Samalla tämän kaiken keskellä äiti valittaa tyttärelle kuinka tämä ei osallistu mihinkään koti puuhiin, vaikka äitin naama näkyy noin 2h per. Päivä kotona. Kahden keskistä aikaa ei äidille ja tyttärelle jää ja tytär lopen uupunut ja väsynyt tähän toimintaan. Tytär ei saa viettää kavereiden kanssa aikaa silloin kun äiti on miesystävän kanssa, koska koiria täytyy vahtia ja kotona täytyy olla siistiä. Ja silloin kun miesystävä on heillä kylässä täytyy lapsen olla omassa huoneessaan koirien kanssa (parhaimillaan 7h).
Osat tuntuu vaihtuneen talossa, lapsi on aikuinen ja pitää talon pystyssä ja äiti on teini eikä ilmoita missä menee ja milloin tulee. Lapsi haluaisi muuttaa omilleen, mutta äiti ei salli tätä koska lapsi ei pärjäisi yksin. Mitä tehdä? Vai onko tilanteessa mitään ongelmaa?

6

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äiti 18vuotiaana

      18 vuotias ei ole lapsi.

      • missaat pointin

        On aina äitinsä lapsi.


    • muutin_18_v._Hesaan

      Lapsi on hyvä ja muuttaa pikimmiten omilleen. Äidin tykkäämiset ovat yks hailee, lapsesta on tullut nuori aikuinen jolle moinen omakotitalossa kököttäminen ei ole lainkaan terveellistä- nuorelle terveisiä että tilanteesta riippuen joko opiskelija-asuntoa tai kunnan vuokrakämppää hakemaan. Se että äidin mielestä lapsi ei pärjää omillaan on huonoin mahdollinen syy jämähtää tuohon tilanteeseen.Mitenkähän hänen ajatellaan oppivan pärjäämään omillaan?

    • Rakkauttako tuo

      Äiti on tehnyt lapsestaan ilmaisen piian ja kotiapulaisen sekä koiravahdin. Voisiko koirista luopua jos niitä ei kukaan ehdi/halua hoitaa. tytär asuu nyt jo käytännössä omillaan jo äitiä ei näy juuri koskaan. Voisiko kaverit tulla joskus käymään tytön luona. Se ei ole oikein jos joutuu lymyilemään huoneessaan jos mie stulee käymään. Se on myös tytön koti! Onkohan äiti ihan sekaisin jos ei tätä tajua.

    • mek

      Tyttären pitää jättää ne koirat vain kotio ihan rauhassa ja käudä kavereiden kanssa olemassa ja jos tulee sanomista niin kerttoo äidillensä että hoidappa itse ne koirat ja se siitä. Kun äiti on kotna ja miksi 18v tytär äitänsä tottelee ja menee niitä omia menojaa ja jättää ne koirat siinne äitinsä ja sen miehn kanssa leikkimään ja oleilemaan ja tekee mitä itse haluaa ja se siitä. Aika itsekästä toimintää äidiltä tytärtään kohtaan ja tyttären pitää jättä ne kotihommat ja koirat hoitamatta ja siirtää ne äidllensä ottaa se oam elämä haltuunasa niin hyvä tulee. EI tyttären joka on 18v tartte äidiltansä kysyä mitä'än jos muuttaa omaan asuntoon vaan jättä lapun pöydälle ett ämuutin pois ja ei tartte edes osoitetta jättää ja se siitä. Täytyy 18v täyttäneen lapsen tehäd niinkuin itse haluaa ja jättä se äidin mieleipide omaan arvoonsa ja ottaa se itsenäisyys vaikka väkisin .

    • Ihmeelliset arvot

      Vittu millainen äiti. Se hetken huvi on omaa lasta tärkeämpi. Lapsi parka

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2274
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1117
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      83
      998
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      922
    5. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      769
    Aihe