En aina oikein tahdo käsittää tätä suunnatonta erohalukkuutta. Eivätkö ihmiset enää välitä perheistään ja lapsistaan? Suhde on "huono", jos nimipäiväkukat unohtuvat.
Tuota en usko alkuunkaan, kun täällä mollataan toinen osapuoli täysin yksin syylliseksi.Minä jos mokaan, se kuitataan. Kuittaanpa joskus itsekin. Jos tätä ei myönnä, vaan on aina mukamas oikeassa, tilaa itselleen vaikeuksia.
Jos ei keskustella asioita selviksi, puoliso jää vieraaksi, ja alkaa vaikuttamaan hirviöltä. Ei siitä silti tarvitse lapsia rangaista.
Oman lapseni koulukavereista huomaan aina ketkä ovat Yh:n lapsia. Heidän isällä on kaikki paljon isompaa! Yhden vanhemman lapset todellakin käyttäytyvät eri tavalla. Eivät huonosti, mutta jotenkin yhtä aikaa pelokkaasti ja uhmakkaasti. Muutaman kerran olen kuullut lähinnä manaajasta peräisin olevia purkauksia. "Väärä mummo" toi typerän puseron!
Minusta on päivänselvää, että hyvinkin väljähtänyt liitto on lapselle moninverroin turvallisempi kuin sellainen jossa ei ikinä tiedä mitä vanhemman makkarista löytyy. Lapsi voi ilahtua kissan tuomasta rotanraadosta, muttei ikinä uudesta isä/äitiehdokkaasta.
Tuota en usko alkuunkaan, kun täällä mollataan toinen osapuoli täysin yksin syylliseksi.Minä jos mokaan, se kuitataan. Kuittaanpa joskus itsekin. Jos tätä ei myönnä, vaan on aina mukamas oikeassa, tilaa itselleen vaikeuksia.
Jos ei keskustella asioita selviksi, puoliso jää vieraaksi, ja alkaa vaikuttamaan hirviöltä. Ei siitä silti tarvitse lapsia rangaista.
Oman lapseni koulukavereista huomaan aina ketkä ovat Yh:n lapsia. Heidän isällä on kaikki paljon isompaa! Yhden vanhemman lapset todellakin käyttäytyvät eri tavalla. Eivät huonosti, mutta jotenkin yhtä aikaa pelokkaasti ja uhmakkaasti. Muutaman kerran olen kuullut lähinnä manaajasta peräisin olevia purkauksia. "Väärä mummo" toi typerän puseron!
Minusta on päivänselvää, että hyvinkin väljähtänyt liitto on lapselle moninverroin turvallisempi kuin sellainen jossa ei ikinä tiedä mitä vanhemman makkarista löytyy. Lapsi voi ilahtua kissan tuomasta rotanraadosta, muttei ikinä uudesta isä/äitiehdokkaasta.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Nytpä taisit puhua asiasta, josta ei kokemusta ole. Tai sitten et ajatellut loppuun asti, toivon.
Toki lapselle on tärkeintä, että omat vanhemmat pysyisivät tyytyväisinä yhdessä, mutta niin ei aina ole.
Omasta puolestani voin sanoa, että vanhempieni ero oli suuri helpotus koko perheelle! Me lapset jäimme asumaan äidin luokse, hän saavutti eron jälkeen pian tasapainoisen mielenterveyden (jota ei aiemmin ollut). Suhteeni isään parantui huomattavasti sen jälkeen, kun hän vaihtoi osoitteen pois omastamme.
Meillä kyse oli alkoholismista. Tiedän, että joissakin perheissä tilanne on vielä paljon pahempi ja näin ollen en voi täysin olla avioeroa vastaan ja hyväksyä tätä "perhe kestää kaiken ja vain omat vanhemmat ovat lapselle parhaaksi" -skeidaa.
Mielisairas äiti ja juoppo isä. Kova on osasi. Ainahan teineille tulee näitä kausia jolloin vanhemmat ovat skeidaa.
Puhuin väljähtäneestä liitosta enkä sotatilasta.
Jos vanhemmat eivät halua tulla toimeen keskenään, he eivät välitä myöskään kersoistaan ja niistä tulee skeidanpuhujia.
Iso osa ihmisistä on niin tyhmiä ja välinpitämättömiä. Se näkyy lasten mieleterveyspuolella. Vaikka määrärahat moninkertaistettiin, ne loppuivat alkuunsa. Nyt on hoidossa sen sukupolven lapset joiden omat vanhemmat ovat eronneet. Siitä tämä hulluusepidemia! Kaikki on skeidaa.
Itse olen tässä kolmisen vuotta yrittänyt teini-ikäisten "lasten takia" pitää kulissia yllä, kun isäntä seurustelee ja lomailee "salaa" naapurin rouvan kanssa. Ei kai ole kenenkään mielenterveydelle eduksi, että vanhemmat on kuin vieraita toisilleen, ukko saattaa olla viikkojakin puhumatta minulle. Nyt alkaa olla mitta täysi, olen yrittänyt järkevästi puhua mm. omaisuuden osituksesta, mutta jäärä ei antaisi kuin puolet asunnosta. Että ilmeisesti sitten kaikki muu omaisuus menee tuomareiden palkkioihin. Eniten tietenkin surettaa nuoriso tässä erossa, joutuvat rajusti laskemaan elintasoaan, ehkä luopumaan musiikkiharrastuksistaan, koska isänsä mieluummin heittää rahat riitelemiseen, josta lopulta ei edes ole mitään hyötyä.
Mutta kaikkien kannalta ainakin henkisesti on ero varmasti tässä tapauksessa paras ratkaisu. Ja onhan tätä harkittu jo vuosia, ettei mikään yhtäkkinen päähänpisto. Kyllä kai se niin on, että erot ovat yhtä erilaisia kuin avioliitotkin, ja me ihmiset. Nousi vaan niskakarvat pystyyn moisesta arvostelusta, kun itsellä on tilanne akuuttina päällä.
No johan oli näkemys ja syväluotaava analyysi *hohhoijaa*, mutta mielipiteensä kullakin.
Tottakai lapsille on parasta elää ehjässä perheessä, missä vanhemmat rakastavat ja kunnoittavat toisiaan, kodissa jossa "voidaan hyvin" ... ja ellei niin ole, asialle pitää yrittää tehdä jotain, korjausliike ennen kuin on myöhäistä. Tiettyyn rajaan saakka voin allekirjoittaa senkin, että "hyvinkin väljähtänyt liitto" on parempi kuin hätäisesti avioeroon ryntääminen (hieman mitä "vaimo" on täällä kirjoittanut). Mutta kun avioliitto on kuralla, eikä asialle osata, jakseta, tai tahdota tehdä mitään ... vaikka sen vuoksi, että toinen pitää olotilaa aivan normaalina "pienenä väljähtämisenä", niin alkaa siinä yksi jos toinenkin oirehtimaan, mikä varmasti heijastuu lapsiin ... on se perheen "kulissi" millainen hyvänsä. Esimerkiksi taannoinen "Heinojen murha", mikä tae siinä tapauksessa "normaali ydinperhe" oli (taisi olla juuri kuvaamasi kaltainen kulissi, tai jopa perhehelvetti).
On tilanteita, missä ero on kaikkein paras ratkaisu niin lapsille kuin vanhemmillekin ... väitä sinä mitä tahdot.
PS. Ja puppua puhuit yleistäessäsi lasten reaktioista vanhempien mies- tai naisystävään (katkerapa olet), taitolaji sekin tosin on.
Näin se on miten kirjoitit, toiset ei vain kestä totuutta asioista.
Itse parhaillaan itken ja kirjoitan, mikä olisi paras ratkaisu, rakastan lastani hyvin paljon ja mietin että onko parempi jättää hänet totaalisesti, kun en halua olla entisen kanssa tekemisissä, kun rakastan häntä liikaa ja jää oma elämä sitten elämättä kun on liian paljon kiinni entisessä ja pelkään kuolemakseni että milloin saan kuulla että on löytänyt uuden, ajattelin luopua lapsesta kun tämä tilanne on käynyt liian rankaksi minulle ja ne tunteet ex kohtaan ei ole kuollut, vaan aina kun tapaa niiin isekee masennus päälle, eli pakettiin kuuluu sitten se että eroaa myös lapsesta ehkä siten saan elämäni jotenkin järjestykseeen. Lasesta kova huoli, mutta en halua sille sitä kohtaloa että täytyisi luovia jonkin sissarpuolten kanssa ja etsiä paikkaansa perheessä, ehkä tässä vaiheessa on parempi että sitten löytää toisen isä hahmon, en halua olla tulevaisuudessa lapseni pään sekoittaja. Ero on kipeä ratkaisu, jossa ei ole voittajia, voi olla että on paska liittoja olemassa, mutta kyllä musta tuntuu siltä että me aikuiset ollaan paskoja ja emme ansaitse lapsia, jos kerta olemme niin hanakoita eroamaan, enemmin vaikka vietäsiin lapset pois ja annettaisiin ehjään perheeseen, jossa on kristilliset arvot kohdillaan ja kasvatukseen kuuluu niin isä kuin myös äitikin tasa arvoisesti.
Voi olla että löydän ratkaisun tähän ongelmaan, mutta nyt tuntuu siltä että parempi on erota myös lapsesta, vaikkaa sattuu niin saatanasti, ehkä siitä pääsee yli sitten ajan kanssa, kun nyt erosta on 2 vuotta ja siitä en ole päässyt yli kun ex:n kanssa kuitenkin joutuu olemaan niin paljon tekemisessä lapsen takia.
(voi lapsi parkaa, joutuu kantamaan vanhempien erheet sisällään)
Johan on paksua tekstiä, tee ryhtiliike hyvä mies ... jo riittää itsesäälissä rypeminen !
Hyväksy tosiasiat, olette eronneet (tai kuten joku täällä lanseerannut mielestäni oivan termin "erotettu") ja sille ei mitään enää voi. Exäsi kanssa ei tarvitse olla mitään muuta yhteistä kuin lapsi ... totuttele ajatukseen. Ero on aina lapselle vaikeata, miksi teet siitä vielä vaikeampaa ... vanhempana sinun on jaksettava pistää katkeruus taka-alalle ja olla ISÄ. Et sinä lapsesi elämästä ole poistunut, ellet itse sitä ilkeyttä hänelle tee.
Ei kai sitä kukaan naimisiin mennessään ja lapsia tehdessään ajattele niin, että helppohan tästä on erota, jos huonosti rupeaa menemään. Kyllä kai niitä tietty on pikaistuksissakin päätettyjä eroja, mutta uskon kyllä, että varsinkin lapsiperheissä sinnitellään aika kauan ennen eroratkaisun tekoa.
Ettei tässä nyt vain olisi kyse ns. läheisriippuvuudesta enemmän kuin rakkaudesta, et kenties osaa päästää irti, kokeilepa aloittaa ihan oma elämäsi, varmasti suhtautumisesi lapseenkin paranee.
Hei, olen samaa mieltä että ne joiden avioliitossa ei ole päihdeongelmia tai väkivaltaa ja ei riitelyä ei pitäisi erota vaan hakea apua jos pahalta tuntuu.
Jos kyseessä on kaksi aikuista ja ei lapsia tilanne on toinen, sen kun erotaan jos siltä tuntuu.
Mutta jos osapuolina on myös lapset niin ei saisi antaa niin helpolla periksi, vaan hake apua ja miettiä sitä mihin ihastuin aikoinani tuossas toisessa osapuolessa ja mitkä tunteeni oli silloin häntä kohtaan ja palauttaan niitä tuntoja takaisin. Ja jos ammatti apu ei auta niin sitten voi tehdä päätökset, mutta älä tee niitä
hätäisesti vaan ota päätöksen tekoon myös toinen osapuoli ja keskustelkaa asioista. On väärin että päätöksen tekee vain toinen osapuoli.
Jos erossa on lapsia lapset kärsii aina, ei ole olemassakaan sellaista eroa jossa näin ei kävisi.
Lapset ei ehkä näytä tunteitaan heti ero tilanteessa mutta ne pahanolon tuntee purkautuu jossain vaiheessa, viimeistään heidän omissa parisuhteissaan. On väärin sanoa että meidän lapset ottavat eron hyvin ja kaikki on mennyt helposti. En usko siihen ja olen nähnyt näitä tapauksia kun ero on mennyt muka lasten osalta hyvin, eli kun lapset pitää pahna olon sisällä ja sitten käydään 3 - 5 vuotta terapiassa, jotta paha olo saadaan ulos edes osittain.
Ei täällä mielestäni monikaan ole väittänyt (en ainakaan minä), ettäkö ero on lapselle helppo juttu. EI, se on suuri muutos, jota hänen vanhempien on osattava käsitellä parhain päin ... ja ellei osaa, niin hakee siihenkin apua. Avioero ei ole ero lapsesta, tai vanhemmuuden loppumista. Lapsi tarvitsee erotilanteessa valtavasti tuke vanhemmiltaan, ja iästään riippuen keskustelua tapahtuneesta. Jotku aikuiset onnistuvat tässä toisia paremmin, mutta tuota tavoiteltava JOS niin onnettomasti on käynyt, että eroon päädytty.
Kysymys onkin siitä, kuinka paljon enemmän lapsi kärsii perheessä, missä ei ole rakkautta, välittämistä, yhdessäoloa, iloa, turvallisuutta ... vaan eripuraa, riitoja, masennusta, kyräilyä, kylmyyttä, rankaa oirehtimista (joillain päihteet, yhdellä masennus, toisella sivusuhteet). Siitä olen kanssasi samaa mieltä, ettei kriisin sattuessa koskaan pidä lyödä "hanskoja tiskiin" ilman kovaa yrittämistä ja harkintaa, mutta myös tunnustaa tosiasiat jos sen aika on ... "emme voi elää onnellisena ja tasapainoisena perheenä yhdessä, vaikka olemme yrittäneet."
Jos parisuhde on auttamattomasti umpikujassa, ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja lapselle ... vanhempien taidosta kiinni, kuinka kahdesta pahasta valittu ratkaisu parhaiten saadaan onnistumaan.
Täytyykö miehen aina kärsiä, eron jälkeen on yleensä sukulaisten ja tuttavien syyte ryöppy edessä ja se automaattisesti kaatuu miehen ´päälle että miehen vika kun ero tulee, mieshän ei näistä asioista puhu ja pukahda vaan nainen siinä sitten on selittelemässä eron syitä ja kukapa sitä omaa puutasa sahaisi poikki, eli kyllä me miehet joudumme kantamaan tämän eron taakan ja syyllisyyden aika yksin vaikka ei ehkä syytä olisikaan, se on automaatti joka lankeaa miehen päälle.
Erosta ymmärrän niin vähän että mikä siinä on että jos on kerta rakkaudesta mennyt yhteen niin mihin se rakkaus voisi hävitä, ehkä huiputamme itseämme tai elämme vihassa että hylkäämme sen rakkauden, mielestäni myös eron jälkeen täytyy olla realisti ja tunnustaa tosi asiat, myös tunteet sitä toista kohtaan, en voi valehdella itselleni että en välittäisi siitä toisesta, huiputtaisin itseäni tosi raskaasti siinä ja pahinta mitä voi tehdä on valehdella itselleen.
Se miksi ajattelen niin että parempi erota lapsesta on se että on tullut nähtyä ns. sanottuja uusio liittoja, joku on kuvannut niitä että se on täyttä helvettiä, en halua lapselleni helvettiä ainakaan minun puolelta ja ehkä tähän löytyy ratkaisu sitä kautta että ei tartte nähdä ex vaan joku muu huolehtii siitä kuljetus puolesta ja muutoinkin on parempi että ei pitäisi entiseen yhteyttä, kun kerta erossa on se toinen osapuoli kuitenkin alistuttava toisen määräsyvallan alle ja yleensä se on mies, ehtä täten pystyn säilyttämään identiteettini ja myös välit lapseen.
Mielstäni sellainen perhe on rikas perhe jossa kunnioitetaan kristililsiä arvoja ja ei heitetä hanskoja tiskiin heti jos tulee ongelmia, vaimonikin ratakaisu ongelmiin oli että otetaan ero kun hänen vanhempansa eivät älynneet EROTA. Eli vanhempien teot sitten heijastuu myös lapsiin ja jos ei välittömästi niin sitten viimeistään siinä vaiheessa kun alkaa olemaan omaa perhettä, yleensä rikkinäinen koti tai avioero lapsi kantaa sitä taakkaa mukanaan koko loppuelämänsä ja haluan vaan että mikä on lapselle parasta, jos on parasta että luovun lapsesta niin olkoon sitten niin. Uutta Naista en kyllä ota ja lapsia en enää tee, riittää että saa pidettyä tämän yhden lapsen kasassa eron jälkeen, kun se elämä sitten eron jälkeen on sitä että kaipuu on toisen luokse oli sitten kumman luona vaan, siinä on lapselle sitten turvattu tulevaisuu, kun hylkäämäksi itsensä jo kokee, ehkä on parempi että toinen vetäytyisi syrjään että ei tulisi lapselle kaipausta toisen luokse.
Ei täydy, vai etkö lue jätettyjen naisten kirjoituksia täältä laisinkaan. En tiedä millaiseia sukulaisia tai ystäviä teillä päin on, mutta hyvin ymmärtäväisiä mutta osaaottavia kommentteja minä sain, kuin myös exäni. Outoa sellainen, että tuomitsemaan ruvetaan tai mustamaalaamaan toista … mutta kokemasi tietenkin selittää osin käytöstäsi.
höpö höpö … puhu vaan omasta puolestasi.
Hyvän kysymyksen teit. Niinhän sitä sanotaan, että nuori rakkaus on sokea … myös silloin molemmat jaksavat ”panostaa” suhteeseen, ja se toimii vaikkei kummemmin mitään teekään (vähän niin kuin uusi auto). Toisaalta, ne piirteet ja ominaisuudet joita ei rakasta jäävät huomiotta (etenkin nuorten rakastuneiden kohdalla). Kun arki tulee, ja ne ala-/ylämäet, työ ja pienet lapset … niin herkästi moni pariskunta jättää suhteen huoltamisen, luullaan että ”tällaista tää elämä nyt on” ja että aika hoitaa murheet… otetaan toinen itsestäänselvyytenä, eikä aikaakaan kun nimenomaan näkee toisessa vain niitä asioita joita rakastuneena ei huomannut.
Luulen, ettei rakkaus mikä alussa oli häviäkään … mutta se jää jalostumatta kumppanuudeksi, toisen kunnioittamiseksi, tahdoksi rakastaa, voimaksi vanheta onnellisina yhdessä. Hyvä puuntaimi jää kasvamatta komeaksi puuksi, jota eivät kovimmatkaan myrskyt kaada. Kun toinen tai molemmat huomaavat suhteen mahdottomuuden ja tulevaisuuden toivottomuuden, tai kuinka epätyydyttävä avioliitto on käsissä … on viimeistään aika tunnustaa aviokriisi. Siitä alkaa tilanteen analysointi ja työstäminen, iso urakka joka toivottavasti päätyy aikaisempaa vahvempaan suhteeseen, tai sitten ei… (ja tästä vaiheesta olen kirjoittanut paljon täällä, siitä mikä minusta on tuossa vaiheessa ”aitoa yrittämistä”)
Totta, pahinta mitä voi tehdä on valehdella itselleen … esimerkiksi että on onnellinen avioliitossaan, vaikkei niin olisi. Tai että suhteemme on kunnossa, jos pää on hajoamaisillaan. Tiedän, ettet tätä kommentillasi tarkoittanut… mutta silti. Kyllä minulla on tunteita exääni kohtaan, hän on lapseni hyvä äiti, ja olen joskus ollut hyvin rakastunut häneen … mutta se tunne ei jalostunut yrittämisestä huolimatta sellaiseksi mikä molempia olisi tyydyttänyt, meillä ei ollut hyvä yhdessä (kaksi erinomaista ihmistä olivat joutuneet toistensa huonoon seuraan). Silti, toivon aidosti hänelle pelkkää hyvää ja onnellista parisuhdetta kun sen kohdalleen tulee (toivottavasti hänkin on ”oppinut” paremmaksi puolisonvalinnassa) … vanhat hyvät muistot pysyvät, ja huonot ajan kanssa pääsevät oikean perspektiiviin. Sitä on erosta toipuminen, suosittelen.
Tuo on niin puppua kuin vain voi olla, ja julmaa lasta kohtaan. Millä logiikalla lapsellesi on parempi, että kiellät vanhemmuutesi … kostoksi exälle, ja voidaksesi rypeä kahta kauheammin itsesäälissä – tyhmää, vastuutonta, ja ilkeätä. Ole lapsillesi isä, vaikket olekaan heidän äitinsä puoliso … he kaipaavat sitä. He ovat jo kärsineet erosta, miksi lisäät sitä tuskaa omalla käytökselläsi?
>
öööh … lue uudelleen edellinen kommenttini, ja sitten jatkoa. Joku on kuvannut niitä ehkä helvetiksi, tiedän esimerkkejä joissa tilanne aivan toinen… Kova olet yleistämään, kai se jotain lohtua tuo. En ymmärrä, miten voit säilyttää välit lapsiisi, jos aio erota heistä… toivon että kyse on ollut väärinkäsityksestä puoleltani. Eikähän sinun tarvitsekaan olla exääsi kummemmin yhteydessä, paitsi mitä lasten kasvatukseen, heidän tekemisiin, ja muuhun vastaavaan liittyy – vai millaista yhteydenpitoa sinulta odotetaan, kahville sunnuntaina tai saunaan lauantaina?
Kristillisissä arvoissa on paljon hyvää, mutta suvaitsevaisuus minua joskus on rassannut … eikä oikeastaan liity tähän keskusteluun, paitsi että hyvin ne papitkin osaa erota. Liian helposta luovuttamisesta olen samaa mieltä … mutta mikä yhdelle mielestä ”hanskojen tiskiin lyömistä”, voi sitä edeltänyt tila toiselle olla aivan voimiensa rajoilla yrittämistä ja ero viimeinen keino … yksilöllistä tuokin. Ehkä vaimosi tiesi, millaiseksi suhde lopulta menee, ellette eroa … hänellä siis kokemusta kulissiavioliitosta, ja miten lapset siinä kärsivät.
Ja taas lapsesta olet luopumassa … selvennäs hieman. Eikö juuri puolisosi ole kantanut taakkana omien vanhempien kulissiavioliittoa, traumaattistasekin on.
Sorry, olen välillä puhunut lapsestasi monikossa, en ryhdy korjaamaan yllä olevaa … viesti tullut varmaan selväksi. Valintasi on sinun, siis elää yksin … sitä kunnioitettava, itse en niin tekisi.
Ei mene noin, JOS vanhemmat asian saavat hyvin hoideltua … minulla ja ”yh-isällä” tastä kokemusta, ja lukemattomilla muilla. Mutta asenteellasi tuo on kyllä riski
ripotellaanko vielä tuhkaa päälle… voi voi sua reppanaa.
Olen seurannut läheltä mitä on kun petetään toista ja seurauksena on avioero, mm. sisko petti miestään ja seuraus oli avioero, siskon poika ei voi antaa ikinä sitä asiaa anteeksi äitilleen ja muuttikin minun luokse sitten asumaan olosuhteiden pakosta.
Nyt on kuitenkin tilanne se että sisko asuu sen miehen luona kenen kanssa petti aikoinaan miestään ja hänellä on 2 ottolasta jotka muistaa sanoa säännöllisin väliajoin siskoa huoraksi, eli hyvin näyttää toimivan tämä uusio liitto että oikein kateeksi käy, kun samalla olen kuullut toiselta siskolta että kyseinen mies on aikoinaan lähennellyt toista siskoa, täytyy sanoa että nämä uusio liitot on todella toimivia.
Mutta tasapuolisuuden nimissä täytyy sanoa siitä toisesta siskosta, kun häneltä kuoli mies, ihan luonnollisesti niin hänen nykyinen miehensä on tosi hyvä ja hyväksyn hänen avieronsa kuin myös tämän suhteen ja toivotan heille hyvää ja olen onnellinen kun heille syntyy iltatähti, asioita ei voi aina yleistää, mutta en hyväksy myös mitään itsestäänkään selvyyksiä, vaan kaikkia asioita täytyy ensin kyseen alaistaa.
Siskon poikaa on käynyt surku, kun sanoo että sen eron seurauksena hän ei pysty luottamaan kehenkään ihmiseen ja kun hän oli ulkomailla tienaamaassa rahaa niin tyttö ystävä kävi sitten vieraiissa ja se toinen mies tunnusti vielä sen siskon pojalle, tyttöystävä kiisti kaiken viimeiseen asti, saa nähdä sitten miten sen liiton käy, ovat vielä yhdessä, mutta jotakin kuoli siinä suhteessa, ehkä on parempi että eroaisivat pois, kun ei ole vielä lapsiakaan.
On se sitten hyvä, kun itsellä on "tasapaksu" elämä, tylsät sukulaiset, asiallinen ex, kiltti lapsi, oma rakas kuvioissa, mieli aurinkoinen, ja sydän ilman katkeruutta ... ja silti ole eron kokenut ja etävanhempi.
VOISIKO olla, että teidän klaanissa ongelmat ovat olleet paljon syvemmällä kuin akselilla "pettäjä-huora-avioero" ... mihin tietenkin helpoin vedota, ellei asioita tahdo yhtään syvempää selvittää.
Meillä maalla on ehkä asiat vähän toisin kuin suuressa kaupungissa missä on ehkä ns. sisävessatkin ja lämmintä tuvassa.
Täällä jos tulee ero niin syyllinen täytyy löytää sitten ja kun se löytyy niin toinen jätetään yhteysön ulkopuolelle tehokkaasti, täällä ei hyväksytä avioeroa ja jos joku eroaa niin se on mies ja mies se sitten sen joutuu kantamaan nahoissaan.
Hassua muuten sellaiset maat missä on pakko avioliitto olemassa eli vanhemmat määräävät kenen kanssa mennään naimisiin, niin 70% kuitenkin niissä on rakkaus avioliittoja, mites on meillä suomessa jossa on vapaa tahto jäisiköhän muuten ehkä johonkin 20%, en tiedä mutta olisi kiva lukea joku tutkimus, kun niitä onnellisa liittoja ei näytä oikein olemassa missään.
Totta on että suvun kanssa ei tuu aika pitkäksi, se on parempaa viihdettä kuin kauniit ja rohkeat ja olenkin jättänyt kyseisen sarjan väliin koska on liian tylsä ja tapahtuma köyhä.
Se on valitettaavaa että joku ei ymmärrä että maaseudulla on asiat toisin kuin kaupungissa täällä joutuu kuulumaan johonkin kastiin tai ryhmään ja saavuttamaan arvon annon, täällä on eri arvot kuitenkin kuin muualla ja näitä arvoja pidetään nykysin poikkeavana tai oiekammin alakulttuurina vaikka ennen tämä oli valta kulttuuri ja jonka peruusteella säädettiin lakejakin, nyt tuntuu siltä että jonkin alakulttuurin takia joutuu säätämään lakeja josta valtakulttuuri joutuu kärsimään.
Otetaan sitten vielä vähän Jumalaakin mukaan kuvioihin, yleensähän 90% uskoo Jumalaan, kuinka sitten jos on Jumalan kasvojen edessä mennyt yhteen ja eroaa sitten ja maallinen tuomioistuin on kumonnut liiton niin kumpi on oikein, maallinen vai taivaallinen tuomio. Se mikä on Jumala liittänyt yhteen niin sitä älköön ihminen erottako, eli vaikka tuomio istuin erottaakin ihmiset toisistaan niin Jumalan silmissä kuitenkin se liitto on pysyvä, näin on raamatussa.
... pieleen meni ainakin mun osalta, kun asun maalla ;-D En suinkaan "suurkaupungissa"
Mutta hauskasti kirjoitit edelleen, vaikken siitä ainakan tämän pitäjän piirteitä pahemmin havainnut.
Ja mihinkähän islamilaisen yliopiston tutkimusiin viittasit, lähde olisi asiallista ilmoittaa.
Kyllä se tilasto homma oli ihan meidän oma radio nova, jossa sanottiin että ns. pakko avioliitot on rakkaus avioliittoja, oli päivän kysymyksenä.
Nyt saa riittää toi vakavamielisyys ja ajatella myös noita positiivisempia asioita, huomaan että syksy on tullut kun alkaa tulla molli voittoisia asioita esille ja hyvää tässä syksyssä on se että ihmiset on liian masentuneita, tehdäkseen itselleen pahaa, kevät on sitten sitä aikaa, vaikka yleisesti ehkä toisin luullaan.
Osa alkuperäisen kirjoituksesta on asiaa, siis alkupuoli. Mutta kun päästään yksinhuoltajia koskeviin mielipiteisiin, törmätään ennakkoluuloihin, yleistyksiin, elämänkokemuksen puutteeseen ja suvaitsemattomuuteen.
Taidat olla yh? Heidät tunnistaa jo näkemättäkin. Kirjoitan nimenomaan elämänkokemuksen opettamia asioita. Ne eivät ole mielipiteitä, ennakkoluuloja eivätkä yleistyksiä, vaan havaintoja lapseni kavereista, ja joiden vanhempia en ole tuntenut etukäteen. Erotan todellakin yh:n lapsen jostain, mistä en ole itsekään täysin tietoinen. Ei se ole arvostelua.
Suvaitsematon kyllä olen. En siedä avioeroja joissa lapsi on pari kuukautta vanha, tai ei ole aina edes syntynyt!
En ymmärrä sinua, en keksi muita sanoja kuin ... ajattele mikä lapselle parasta ... hullut riitelevät isä/äiti samassa osoitteessa, vai kaksi ihana vanhempaa erillään. Pelkään ettet koskaan tajua tätä (-kään).
Asioiden tässä tilassa en muuta ajattekkaan kuin lasten parasta.
Se ei todellakaan ole kaksi hullua riitelemässä samassa osoitteessa. Ei se hulluus katoa minnekkään vaikka olisivat omissa pehmustetuissa kopeissaan.
Ehkä avioliittoon ja lasten tekemiseen pitäisi vaatia ajokortti, sillä valtava määrä lapsia joutuu näitä hulluja vanhempia kestämään.
Eihän tämä nykymeno mikään ihme ole, kun sivistys haetaan seiskasta. Kaikki leikkivät Merviä ja Mattia! Sopisiko heille lapsi, kun ovat niin paljon erossa?
Tuota olen joskus itsekin pohtinut kun lehtiä lukee tai perjantai-iltana kävelee "kylillä" ... että lasten tekeminen luvanvaraiseksi ja "ehdokkaat" soveltuvuustestiin. Mutta "soveltumattomiksi" osoittautuneita vanhempia on niin ulkoisesti "normaaleissa" perheissä, kuin yh piireissäkin ... ja päinvastoin.
"hulluus" hieman väärä sanavalinta puoleltani, tarkennan. Tapoja miten toimimattomaksi ja epätyydyttäväksi päästetty parisuhde oireilee on monia ... joissain avointa riitelyä, joissain mukaan tulevat päihteet, toisessa puoliso / puolisot hakevat lohtua pahaan oloon sivusuhteista (tai ulospääsyä), naapurissa rouva masentuu ja menee henkisesti täysin lukkoon. Jotkut näistä varmasti tuhoisempia lapsille kuin toiset ... mutta kaikki heijastuvat perheessä, ellei niiden syille ryhdytä tekemään "korjausliikkeitä". Ja jos ao. oireet todella johtuvat suhteesta joka ajautunut umpikujaan, eikä sitä syystä tai toisesta saada korjattua ... niin kyllä ne eron ja siitä toipumisen jälkeen helpottavat. Eri asia on, jos paha olo johtuu muusta syystä... silloin ei ero auta.
Mutta onko sinun tilanteesi sellainen, että vaimo lähtee täysin hyvästä suhteesta "noin vain"?
Meillä on ihanan rauhallinen lapsi, vaikka olemme eronneet. Ei muuten eroa millään tavalla kavereistaan. Myös kodissamme on rauha. Eroon liittyy niin monta asiaa, miksi siihen päädytään ja monesti erilleen muuton jälkeen molemmilla vanhemmilla on hyvä ja rauhallinen olo, joka myös näkyy monissa kodeissa ja silloin lapsikin voi paremmin. Tärkein lapselle on, että häntä rakastetaan. Ja silloin, kun vanhemmat voivat hyvin sitä on voimia myös paneutua muuhunkin elämään, kun huonossa liitossa elämiseen. Koska riitely ja paha olo vievät monesti kaikki voimat. Ratkaisuja täytyy vaan tehdä, vaikka niitä vaikeitakin.
Samoin sattunut omalle kohdalle, onneksi. Siihen olisi pyrittävä, jos niin onnettomaan tilanteeseen ollaan ajauduttu että ero jäljellä olevista vaihtoehdoista se parempi. Sitten on niitä tapauksia, missä ero ei sujunut yhtä fiksusti ... harmi.
Oliskohan alkuperäisellä jotakin yliluonnollisia yh-tunnistuskykyjä, vosikohan niitä jotenkin hyödyntää. Jos vaikka tunnistaisi yh:n jo ennen kuin yh:sta on yh tullutkaan ja voisi estää tämän karmaisevan kohtalon ja niiden niin onnettomien lasten syntymisen !
Minäkin tunnistan hölmöt miehet aika helposti ja Mies on yksi niistä, onneksi ei kuulu lasteni kavereiden vanhempiin! Miehen kannattaisi vielä hiukan laajentaa kokemuspiiriään mielipiteidensä avartamiseksi, mutta taitaa olla turha toivo. Mistä on saanut alkunsa tuo kauna yksinhuoltajia kohtaan? Toivottavasti Mies ei vaan joudu itse yksinhuoltajaksi, se voi nimittäin tapahtua kenelle hyvänsä, tosin miehille harvemmin.
tuommosta viisastelijaa kestäis samassa asunnossa? Joku fiksu yh:n lapsi varmaan heilutellu keskisormeaan koko pihan kakaroiden puolesta....