Mä en jaksa enää...

siis opiskelun vuoksi on viikot toisaalla. Erottu
ei olla. Vaikkakaan en enää käsitä miksei!!

Moikka vaan ja koeta piristyä.Heräsi viestiäsi
lukiessa että minkä ihmeen takia olette naimisiin
menneet jos suhteenne on tuollaisessa jamassa?
Annas kun arvaan...todennäköisesti mies on
käyttäytynyt seurusteluaikananne aivan
päinvastaisella tavalla,eli on ollut
kiltti,huomaavainen ym. ja olet siihen mieheen
sitten retkahtanut...vai?Eihän sinun kannata koko
elämääsi pilata olemalla miehen "tiskirättinä"
ja että voi käyttäytyä sinua kohtaan millälailla
huvittaa.Oletko kertonut
tuntemuksistasi,tunteistasi ja tuosta "rättinä"
olostasi miehellesi?Kerro nyt ihmeessä että se on
kaput jos tyyli ei muutu...eihän naisen asema ole
enään tänä päivänä olla alistettu,vai elääkö
miehesi vielä kivikautta.Herätä hänet ja kerro
että eletään jo 2000-lukua.
Älä ainakaan kovin kauaa enää anna itsesi kärsiä?
Tsemppiä!

Lopeta tuo suhde, sä ansaitset paljon parempaa ja
miehes varmasti löytää onnensa jostain muualta
jos on löytääkseen. Tiedän tuon ikuisen riitelyn
ja ymmärrän hyvin sua. Tuo tulee jatkumaan, eikä
loppumaan itsensä kidutusta se on. Jos suhde
olisi tullut toimimaan, niin olisi tapahtunut jo
kauan aikaa sitten. Tsemppiä ja onnea elämässäsi
ja hyvää joulun alkua!

tuli mieleen, että kun lähetät hänelle päivittäin
kahdesta kolmeen viestiä, niin minkähän sävyisiä
ne on? Epäiletkö ken ties häntä jostain vai
suuttuuko hän ihan vaan kaipausviestäisi ja
rakkaudentunnustuksistasi?
Jos on pakosta asuttava viikot toisella
paikkakunnalla opiskelun takia, niin silloin on.
Jos esim. jatkuvasti huomauttelet siitä ja
ripustaudut häneen niin, ettet osaa viikon aikana
mitään tehdä itseksesi, niin kyllähän se voi olla
ahdistavaa.
On nimittäin hyvä osata elää yhdessä, mutta pitää
osata olla yksinkin ja elää omaa elämää. Kuinka
kauan muuten tunsitte, ennen kuin menitte
naimisiin, koska jos nyt 4 kk:n avioliiton
jälkeen tuntuu jo tuolta? Mikä on niin
totaalisesti muuttunut, yht' äkkiäkö ja mistä te
oikeen riitelette?
Lakkaappa nyt "kiusaamasta" viesteilläsi häntä,
kuten hän tahtoo ja kun hän tulee seuraavan
kerran kotiin, niin puhukaapa asiasta ja sopikaa
pelisäännöt. Se on aikuisten ihmisten hommaa se.
Äläkä hyvä tyttö edes mieti mitään
itsetuhojuttuja, sillä tuo ei ainakaan ole sen
arvoista. Nyt on puhumisen paikka ja ihan
kasvotusten!!!
Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle!

Mää tiiän millasta se on ku on ikävä ja sitte
vielä kommunikointi on yks puoleista. Mää en saa
soittaaa ku toisella on luenot tai se lukee just
tenttiin tai jotain... :/

Asiat jää selvittämättä ja sitte viimein ku
kuulee jotain niin tekee mieli vain olla
vihainen. Joskus teen ihan piruuttani niin, että
en vastaa laitan puhelimen kiinni tai
äänettömälle "miettikööt miltä minusta tuntuu ja
mitä minulle todella kuuluu" -ajattelen.

Sitte ku viimein vastaan tai ehkä jopa soitan
niin mies on ihan huolissaan ja käsittää että
minä _en ole_ itsestään selvyys eikä minua saa
ignorata tai puren. Mikä tärkeintä olemme tasa-
arvoisia, miesten vain on niin vaikea muistaa ja
osoittaa välittämistään varsinkin jos heillä on
jotain muita asiota mielessä.

Kyllä se siitä 4kk on lyhyt aika koko
loppuelämään verrattuna aluksi kaikki vaatii
totuttelua, hapuilun, yrityksen ja erehdyksen
kautta oikeat menetelmät ja ratkaisut varmasti
löytyvät.

Kaikkien tutkimusten yms. mukaanhan avioliiton
ensimmäinen vuosi on hankalin, johtuu ehkä
siitä, että on voinut olla erilaisia odotuksia
avioliiton suhteen. Älä kuitenkaan ihmeessä
vielä heitä hanskoja naulaan, yleensä sitkeä
yrittäminen palkitaan ajan kanssa. Koita
keskustella tunteistasi rauhallisesti,
riitelemättä, silloin kun hänellä on aikaa.
Kyllä se siitä varmasti alkaa sujumaan! Erossa
olo myöskin vaikeuttaa usein asioita, mutta
muista, että koko elämäänne tuskin näin tulisi
olemaan. Mieti myös, johtuuko ärsyyntymisesi
häneen varmasti hänen käytöksestään vai
mahdollisesti sinun omasta olostasi, stressistä,
hormoneista, tms., so. ärsyttääkö sinua aina
yhtä paljon samanlainen asia.
Rauhaa ja rakkautta.

jo neljättä vuotta, joten toinen on tutuksi
tullut. Viestit nyt koskevat aika arkipäiväisiä
asioita, kuten ilmoitan hänen posteistaan, kysyn
yhteisistä menoista, käykö hänelle jne.. Elikkäs
ihan arkipäiväisiä asioita, joista normaalisti
keskustellaan kotona työpäivän jälkeen.

No asioista keskusteltiin viikonloppuna ja
ainakin musta tuntuu paremmalta. Sanoin kyllä
aivan suoraan, miltä tuntuu. Ja että vakavasti
olen lähdössä, jos ei onnistu muuten. Kerroin
myös, etten halua avioliittoa, jossa nähdään
viikonloppuisin ja viikolla kumpikin tehköön mitä
lystää. Jatko näyttää, kuinka elämä etenee. Ehkä
tää kuitenkin on jankinlaista hakemista molempien
omalle paikalle tässä liitossa. Ja helvetin
hankalaa sellaista.