Ulkoiluasu pitäisi löytää

Päärynän mallinen

Olen vain vähän isokokoinen, noin kokoa 42/44 vaatteesta riippuen, mutta en löydä mistään ulkoiluasua (ei varsinaisesti tuulipukua, vaan jotain siistimpää), joka mahtuisi päälle ja jossa hihat eivät olisi 30 senttiä liian pitkät ja samoin hiusujen lahkeet.

Antakaa vihjeitä, mistä ja mitä merkkiä kannattaisi katsella. Pääkaupunkiseudulta tai uudeltamaalta. Netistä en tilaa, vaan haluan kokeilla paikan päällä. Muutenkin on vaikea löytää päälle istuvia vaatteita.

5

220

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päärynän mallinen

      Huomasin myöhemmin, että tästä oli toinen ketju, mutta silti. Siinä ongelma näytti olevan se, että rinnat eivät mahdu takin sisuksiin. Minulla ei ole sitä ongelmaa, koska koostani huolimatta rintoja ei ole. Miesten vaatteet ovat pitkiä ja kapeita, eivät ne mahdu sen enempää päälle kuin naistenkaan, joten ihmettelen, miksi kehotettiin hankkimaan miesten ulkoiluvaatteita.

      Ongelma ei muuten poistu, vaikka olisi laihempi, vaatteiden istuvuus ei välttämättä siitä parane.

    • d-mitoitus voisi auttaa sekä se, että ostaa housut ja takin erikseen.

    • MMMMMarketta

      haglöfsillä on hyvin mitoitetut ulkoiluvaatteet, hirmu kalliita mutta toisaalta myös todella laadukkaita. itse olen alaosasta 48 kokoinen ja kaikki takit jäävät aina kiinni persuksiin, eli vaikka vyötäröstä ja rinnoista mahtuu niin alaosa ei enää mahdukaan. haglöfsillä on paremmat mitoitukset, samoin halpamerkeistä kilmanockilla joista saa intersporteista ja cittareista, prismoista.

    • plussakoko

      Mä olen löytänyt hyvät ulkoiluvaatteet Intersportista. Raiskin D-mitoitetut on sopineet meikäläiselle, ainoa miinuspuoli on vaan että ovat melko kalliita...

      • xxcxl

        Ainut vaan että urheiluliikkeissä ei tahdo kokoja kuitenkaan löytyä esim Raiskissa on kokoja d52-54 mutta ainakaan meidän alueen kaupoissa on yleensä suurimmat koot d46 maksimissaan d48!!!! Ärsyttää! Hobby Hall on melkein ainut vaihtoehto.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      184
      5055
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1701
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      126
      1490
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1393
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1100
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      299
      957
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      191
      926
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      770
    Aihe