Jos puolisot ovat kovin erilaiset luonteiltaan, taustoiltaan, koulutukseltaan, kiinnostuksenkohteiltaan ja arvoiltaan, minkälainen avioliitto heillä voi olla? Onko kokemuksia?
Erilaiset arvot syynä eroon?
Arvot
14598
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Todennäköisyys hyvään ja kestävään avioliittoon nolla. Samanlaiset arvot ovat kaiken perusta, pieni eroavaisuus luonteissa, mielenkiinnon kohteissa jne. ei haittaa, mutta jos ne ovat täysin erilaiset tai poikkeavat oleellisesti toisistaan, niin ennuste on huono. Miksi ylipäätään on pakko tunkea ihmisen kanssa liittoon, jossa mikään ei kohtaa??
Joskus "päätyy" ihmisen kanssa yhteen mukavuussyistä. Aluksi ei aina huomaa kaikkea, tai voi kuvitella, etteivät ne asiat ole tärkeitä. Mutta pidemmän päälle ne asiat tietenkin tulevat esille. Erityisesti kun lapsia yritetään kasvattaa yhdessä. On mahdollista keskustella kaikesta ja tehdä kompromiseeja, mutta onko se sen arvoista kun kaikesta tehdään vaikeasti löydettäviä haljuja päätöksiä, jotka eivät loppuen lopuksi miellytä kumpaakaan?
Arvot, siihen sinun täytyy itse löytää vastaus. Kukaan ei voi sanoa tai antaa vastauksia tuntematta tilannetta, vain asianomaiset tietävät parhaiten, mitä tulisi tehdä. Mutta "mukavuussyistä" päättyneeseen liittoon kyllä tässä kohtaan maksetaan aivan liian suuri hinta. Elämän perusasioita ei voi perustaa mukavuus- ja helppoussyihin. Jossain kohtaan tulee aina maksun paikka. Siinä ei huijaa "kuin" itseään ja toista. Se on ihan sama kun lakaisee kaikki pölyt sängyn alle, koska ei just nyt jaksa siivota kunnolla. No, joskus ne pölyt sitten pöllähtää päin naamaa, ja yleensä vielä kaikista pahinpaan aikaan.
Tottahan tuo. Onkohan se niin, että liian suuri erlaisuus aina kostautuu? Jos koko suhteen perusasetelma on jo heikko, voikohan siihen enää rakentaa päälle? Jos rakentaa epätasaiselle alustalle, onkohan aina niin, että loppurakennelma on vino teki niin tai näin?
"kun kaikesta tehdään vaikeasti löydettäviä haljuja päätöksiä, jotka eivät loppuen lopuksi miellytä kumpaakaan? "
Juuri tuo on monen suhteen ongelma. Se lisää tyytymättömyyttä suhteeseen. Siksi päätösvastuita voisi jakaa eritavoin. Yksi päättää yhdestä asiasta, toinen toisesta. Ihan oman maun, kiinnostuksen ja arvojensa mukaan. Kyllä ne lapsetkin oppivat itseasiassa hyvin pian, mikä on tärkeää äidille, mikä taas isälle. Tai tietävät ne muutenkin. Silti lasten ja koko perheen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että vanhemmat voivat toteuttaa sitä mikä juuri heille kumpaisellekin on lähinnä sydäntä.
"Yksi päättää yhdestä asiasta, toinen toisesta. "
Tämä vaikuttaa kyllä liitossa viihtymiseen - mutta sekin on vähän kaksipiippuinen juttu. Hyvin usein liitossa viihtyy paremmin, kun voi ja saa tehdä itselleen mieluisia asioita, ratkaisuja. Viihtyvyyden lisääminen vain ei ratkaise liiton syvimpiä ongelmia, kuten esim. todellisen vuorovaikutuksen puutetta. Arvot, koulutus... ja ihan kaikki voivat olla mitä ovat, mutta jos keskinäinen luottamus, asenne, toisen arvostaminen/kunnioittaminen, kommunikointi ei toimi, ei toimi liittokaan.
Tai oikeastaan voisin vielä kysyä että onko mitään toivoa pelastaa avioliittoa kun on monen vuoden jälkeen huomattu, että elämänarvot ja tärkeysjärjestys ovat täysin erilaiset? Onko kenelläkään kokemusta? Vinkkejä?
omassa liitossani elämänarvot vaikuttivat aluksi olevan kummallakin samansuuntaiset, mutta vuosien saatossa puolisoni arvot muuttuivat rahanahneutta ja mammonan keräämistä korostavaan suuntaan muiden asioiden jäädessä taka-alalle. Itse olen ollut aina sitä mieltä, ettei raha ja mammona tuo onnellisuutta. Liitto päättyi 13 avioliittovuoden jälkeen eroon.
Tuo arvomaailma ihmisillä on kadonnut.
Lapsuuden kodin arvot romutetaan jo siitäkin syystä, että kaverit jatkuvasti niljailevat ja vaativat täysin unohtamaan vanhemmat.
Nehän ovat niitä ikäloppuja ja hävettäviä, vaikka ovat vielä työelämässä ja täysin mukana kaikessa elämässä.
Tuon arvomaailman luokin kaverien vaatimukset, uskon että ennen pitkää tuo harha haihtuu, mutta kuinka usein tapahtuu liian myöhään, on ehditty erota, uusia suhteita alkaa vain vaihtumaan, eli elämä karkaakin sinne alamäkeen. Varmasti sen aika moni tietää kohdallaan, mutta korjausliike on vaikea enää tässä vaiheessa tehdä.
Ihmisten pitäisi enemmän yhdistyä perheen, ja kaverien tapaamisten vähentyä huomattavasti, eli ei enää jatkuvaa viestittelyä erilaisten laitteiden kautta ja turhien löpinöiden kautta aikaansaatua maailmankuvaa, joka voi olla ihastumista toisen tapaan viettää elämää tai kateutta, jotka molemmat muuttavat ihmistä väärään suuntaan.
Sitä vastoin yhdessä puolison ja lasten kanssa vietetty aika yhdistää perhettä ja voidaan luoda yhteinen mielikuva elämisestä, jossa luodaan perheen unelmat, lasten kasvaminen, yhteiset matkat, kyllä lapsiperhekin voi matkustaa lasten kanssa ja pitää hauskaa. On luotava perheen yhteinen arvomaailma, antaa kavereiden luoda omansa, mutta ei ole syytä lähteä niihin mukaan, itse osaatte perheenä varmasti saada ihan yhtä kivaa aikaan.
Tehkää vaikka suunnitelma lomia varten perheelle ei kavereille.
" kaverit jatkuvasti niljailevat ja vaativat täysin unohtamaan vanhemmat."
Mitä? Siis ihan ufo juttu tuo. Ainakin omat lapseni ovat aina viihtyneet kotona. Ystäviä on käynyt meillä, ja olen tutustunut heihin. Paljon on aikaa vietetty yhdessä "maailmaa parantaen" ym, jopa vielä silloin, kun vanhemmat lapset olivat jo täysi-ikäisiä. Nyt kun kotona on enää nuorin, niin on todella epäselvää, kuka lasten ystävistä oli alun perin kenenkin ystävä. Monet käyvät vielä kylässä, milloin kotoa poismuuttaneiden lasten kanssa, jotkut ihan yksinkin. Aikoinaan käytiin myös eri tapahtumissa eri kokoonpanoilla lasten ystävien kanssa.
Meillä ongelmana on nimenomaan ongelmana niiden yhteisten arvojen luominen. Olemme lähtökohtaisesti kovin eri linjoilla siitä mitkä asiat ovat tärkeitä. Toiselle koulutus on tärkeä, toiselle ei. Toinen kokee lasten koulunkäynnin tukemisen tärkräksi, toinen ei niinkään. Toinen haluaisi tukea lasten harrastuksia, toinen ei pidä tärkeänä eikä halua satsata aikaa eikä rahaa. Emme halua tehdä samoja asioita.
Ymmärrän että keskusteleminen ja yhdessäolo olisivat tärkeitä. meillä on kuitenkin tuntunut jo vuosia siltä, että liian suuret erot ovst ylitsepääsemätön ongelma.
Voithan kysyä puolisoltasi, että mitä hän ylipäänsä elämässään haluaa ja miksi perhe ei kuulu tähän hänen maailmaansa.
Mistä johtuu että on koulutusvastainen, entä miksi lasten koulunkäynti ei ole tärkeää.
Selvitä mitä puolisosi pitää tärkeänä ja jossain määrin kyllä hänenkin toiveensa pitää saada tilaa jos vastaavasti hänkin sitten osaisi tulla vastaan näissä näissä kirjoittamissasi erittäin tärkeissä asioissa.
Puolisosi kaipaa arvostusta ihan kuten muutkin, ehkä ei ole sitä itse lapsena saanut, mutta jospa lapsetkin osaisivat puhua isänsä kanssa, auttaisi se varmasti saamaan muutosta aikaan. Missään nimessä ei aliarviointia isää kohtaan .
Jokaiselle ihmiselle hänen arvostuksensa on tärkeää jos sitä ei saa se ajaa vastarintaan asiassa kuin asiassa.
Kiitos. Näistä asioista on puhuttu ja kompromissesa on tehty, mutta olet oikeassa siinä etten aina ole kuunnellut ja kunnioittanut mieheni ajatuksia. Ehkä se on kärjistänyt hänen mielipiteitäänkin.
Jokaisella on omat arvot, jopa puolisoilla :). Suhteessa on kysymys ihmisten (luonteiden, persoonan) ja arvojen yhteensovittamisesta, kumpaisenkin mieltymyksistä. Taustat ja koulutus vaikuttaa jonkin verran, muttei niiden perusteella voi, eikä muuten minkään muunkaan, ennustaa tulevaa. Kaikista eniten liiton onnistumiseen vaikuttaa eletty elämä. Muuttuuko toinen, molemmat, kuinka paljon ja mihin suuntaan.