Meillä ei ole vihollisuuksia Venäjän kanssa!

Näitä foorumeita ja joidenkin kirjoittajien tekstejä lukiessa syntyy illuusio, kuin Suomen ja Venäjän välillä olisi joitain poliittisia ongelmia.

Näin EI ole.
Venäjä ei uhkaa Suomea, eikä Suomi Venäjää.

Illuusio syntyy seuratessa joidenkin yksityisten henkilöiden, jopa eturivin poliitikkojen henkilökohtaisia venäjänvastaisia mielipideilmauksia. Nämä venäjänvastaiset yksityishenkilöt, myöskin puolueidensa tuella luovat mielikuvia, illuusioita, aivan kuin he olisivat laajemman kansanosan ääni.

Kuten useita eri mielipidesivustoja lukiessa on tullut ilmi, voisi päätellä enemmistön Suomen kansasta vähintäänkin ymmärtävän Venäjän, sekä sen presidentti Putinin kannan mm. juuri nyt esilläolevassa Ukrainan kriisissä, vaikkakin samalla tuntien empatiaa myöskin itse Ukrainan kansalaisia ja heidän kärsimyksiään kohtaan. Selvästi vähemmistö Suomen kansasta kokee pelkoja ja niistä johtuvia venäjänvastaisia aggressiivisia tuntemuksia.

Ukrainan kriisiä hyväksikäyttäen, monet nk. läntiset johtajat pyrkivät manipuloimaan kansoja omalle puolelleen, heille myötämielisen median levittäessä valikoitua tietoa, sekä manipuloituja esityksiään näistä tapahtumista, jopa epäpäteviä väittämiään jonkun mainitun valtion päämiehen mielentilasta.

Ukrainan kriisiä on lännen puolella taitavasti käytetty Venäjää vastaan, myös itse Ukrainaan liittymättömissä kysymyksissä. Valikoidulla informaatiolla, sekä harkituilla, vihjaavilla sanankäytöillä on myös lietsottu kansojen vanhoja sotapelkoja ja kun hysteria alkaa, siihen tarttuvat mukaan herkimmät, arimmat ihmiset.

Meidän tulee kaiken aikaa katsoa pelkkiä tosiasioita. Meidän suomalaisten ei pidä panikoitua ja hädissämme toimia manipulointien mukaisesti, eli juuri siten kuin ei pitäisi, laskelmoivien taustavoimien hyödyksi.

Meille itsellemme on parhaaksi rauha Venäjän kanssa, emmekä saa minkään taustavoiman luoman pahanilluusion vaikuttaa ystävällisiä naapuruussuhteitamme vastaan.

Ajatellaan ihan omilla aivoillamme. Iha ite. Nukkukaa hyvin.
.
16113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mielipidesivustoja lukiessa selväksi tulee, että Putinin moloa meillä imee aktiivinen, mutta harvalukuinen kotiryssien, komukoiden ja nilviäisten joukko. Suurin osa Suomen kansasta on aivan selvästi tuominnut Venäjän toimet.

Meidän velvollisuutemme ihmisinä on olla oikeudenmukaisia ja pyrkiä korkeaan moraaliin. Tämä johtaa itsestäänselvästi Putinin tuomitsemiseen. Toki Putininkin motiivit ovat joltain osin ymmärrettäviä, mutta toimensa ovat olleet hätiköityjä ja satakertaisesti ylimitoitettuja sekä laittomia.

Äänestä
  • Taidat olla näitä Mccainin ja muiden Neoconien panopuita. Ilosta kiljuen olisit vastaanottanut joka reikään. Nämä tyypit olisi jo aloittanut kolmannen maailmansodan jos olis vallassa. Cheneykin hämmentyi kun aikoinaan puhuttiin Afghanistanista lähtemisestä. Halliburton kun tekee rahaa.
    Jenkkien armeija on jo niin suuri että ei koko laivasto edes mahdu USA:n satamiin vaan on pakko pitää tukikohtia maailmalla. Jenkkien talous perustuu jatkuvaan sotaan jossain.

    Äänestä

  • Huomaa kyllä, ettei sinulla, valitettavasti myös useilla muilla politiikkaa seuraamattomilla kansalaisilla ole käsitykset maailmanmenosta juurikaan päivittyneet, vaan ovat jopa muutaman vuosikymmenen takaisia.

    "Mielipidesivustoja lukiessa selväksi tulee, että Putinin moloa meillä imee aktiivinen, mutta harvalukuinen kotiryssien, komukoiden ja nilviäisten joukko."

    - Kotiryssistä en osaa sanoa, ehkä sellaisiakin löytyy maastamme ja ihan nk. suomalaisen kantaväestönkin keskuudesta. Itse en kuulu moiseen joukkoon. Kunnioitan kyllä Venäjää, mutta naapurivaltiona, selkeästi itäisten puomien toisella puolen. Tällainen ystävyys on ihanteellisin ja tällaisen ystävyyden ja rauhan puolesta pyrin itsekin toimimaan ja kirjoittamaan.

    Mainitset komukoiden yhteydessä Putinin nimen, hän itse ei ole kommunisti.

    Putinin Venäjä ei ole kommunistinen. Se oli se aiempi Neuvostoliitto, jota suomalaiset kommunistit palvoivat. He eivät palvo tämänpäivän Venäjää. Kai nyt olet sen verran tajunnut, että suomalaiset komukat, eli lähinnä vasemmistoliittolaiset, parhaana äänitorvenaan ministeri Arhinmäki, ovat mitä suurimmassa määrin venäjänvastaisia? Hehän jatkuvasti pyrkivät hyppimään Venäjän varpailla, liputtavat ja boikotoivat kaikkea Venäjän ja Putinin vastaisuutta! Yhdessä vihreiden kanssa.

    Näistä joukoista käytetään yhteisnimeä "suomalaiset vihervassarit". Kummallista kyllä heidän paras edunajajansa suomalaisessa politiikassa on ääriporvarillinen RKP. Heitä yhdistää yhteinen vihan kohde: kaikinpuolinen suomalaiskansallisuus, sekä Venäjä.

    Se, että monet meistä suomalaisista pyrimme aktiivisesti muistuttamaan meitä suomalaisia, kuten mahdollisesti tekstejämme lukevia venäläisiäkin, meillä keskenämme vallitsevasta rauhantilasta ei ole nilviäismäisyyttä, vaan nilviäisiä ovat / olette te, jotka aivan toisen valtion, eli Ukrainan kriisiä hyväksikäyttäen, NATO:n äänitorvena, pyritte rikkomaan hyviä naapuruussuhteitamme, aivankuin meillä, Suomella olisi jonkinlainen riitakysymys Venäjän kanssa!

    Meillä on rauha Venäjän kanssa ja te sotahullut, ette per'kele tätä rauhaa riko! Ukrainan asia on ukrainalaisten ja Venäjän välinen. USA, yhdessä EU:n kanssa käyttää sitä asiattomasti hyväkseen, lietsoen Venäjän vastaisuutta myös muissa kysymyksissä. Ei Venäjä varusta länsirajojaan tyhjän tähden. Länsimielinen media jättää kertomatta, mitä Länsi itse tekee toisella puolen rajalinjaa, kohti Itää.

    Ajatelkaa omilla aivoillanne! Meillä on rauha Venäjän kanssa, älkää itse lietsoko vihantuntemuksia, eli toimi jopa toisella mantereella asuvan sotahullun kansan äänitorvina. Mitä te kuvittelette tällaisella voittavanne? Sotahullut kirjoituksenne, eli joidenkin suomalaisten omat negatiiviset puheet ja älytön NATO-intoilu otettiin nopeasti todesta itärajan toisella puolella ja pidettiin nopeat sotaharjoitukset n. 50 km. Viipurista kaakkoon.

    Tätäkö te halusitte?
    .

    Äänestä

  • Isänmaamme puolesta kirjoitti:

    Huomaa kyllä, ettei sinulla, valitettavasti myös useilla muilla politiikkaa seuraamattomilla kansalaisilla ole käsitykset maailmanmenosta juurikaan päivittyneet, vaan ovat jopa muutaman vuosikymmenen takaisia.

    Totta helvetissä jos näen rappukäytävässä naapurini hakkaavan pienempää naapuria, tuomitsen väkivallan ja siihen puutun, enkä nilviäisenä luimistele pitkin nurkkia kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
    Teille nilviäisille vaihtolämpöisinä on helppoa jäädyttää sydän ja oikeudentunto, mutta voisitte lähteä itään nolaamasta Suomea tuon enempää.

    Äänestä

  • appipappi kirjoitti:

    Ketä pienempää hakkaa, kuka?

    Tämä ketju käsittelee Suomen ja Venäjän välisiä suhteita.

    Me voimme ottaa kantaa myös Venäjän ja Ukrainan välisiin suhteisiin, aivan. Mutta Ukrainasta puheenollen, olisi syytä katsoa, mitä siellä alunalkaen tapahtui ja miksi Venäjä sinne meni.

    Kaiken alkuunpanijat olivat USA ja EU, jotka sekaantuivat Ukrainan sisäisiin asioihin, provosoiden mellakoita Ukrainan venäläisten oikeuksia vastaan ja joita puolustamaan Venäjä lähti.

    Samaten USA, sekä EU, median tuella edelleen lietsovat Venäjän vastaisuutta. Nämä kaksi: EU ja USA varustautuvat sotaan Venäjää vastaan, mutta media esittää julkisuudessa ainoastaan Venäjän toimet rajojen itäpuolella.

    Ihan väistämättä syntyy mielikuva, että suuressa mittakaavassa Venäjä ja venäläiset ovat tarinan todellisia uhreja. Olisi parempi, jos edes me suomalaiset säilyttäisimme järkemme emmekä ryhtyisi provosoimaan vihollisuuksia meidän kanssamme rauhanomaisesti eläviä itäisiä naapureitamme vastaan!

    Herranen aika. Tehkää kerran turistimatka vaikka Pietariin. Siellä ei asu punatähtisiä piippalakkeja, vaan ihan sivistynyt, hienostunut ja ystävällinen, tavallinen, lämminsydäminen venäläinen, osin suomalainenkin kansa.

    Joo, aivan taatusti Venäjän tv on esimerkiksi BBC:tä luotettavampi kansa. Tällä perusteella sinut voikin tuomita mielisairaaksi ja keskustelu kaltaisesi nilviäisen kanssa oli tässä.

    Ei minulla niitä piippalakkeja vastaan sinänsä mitään ole, mitä nyt turhan moni heistä on aivopesty, mutta sen ymmärtää diktatuurin ikeessä ikuisesti eläneeltä kansalta. Sinulla sen sijaan ei ole mitään tekosyytä.

    Äänestä

Iltapäivälehtiä, Hesaria tai YLEä seuraamalla ei saa muodostettua käsitystä Ukrainan todellisesta tilanteesta.

Internet on ainoa media josta löytyy luotettavia raportteja ja analyysejä tilanteesta.

East/West Confrontation Looms

http://rense.com/general96/eastwest.html

Merkillepantava asia liittyen Ukrainan uuteen väliaikaishallintoon on se että länsimedia yrittää luoda sen harhakuvan että se olisi kansan syvistä riveistä muodostettu hallinto. Asia on aivan päinvastainen. Mikä käy hyvin ilmi tästä raportista ja kuvagalleriasta:

http://www.dailystormer.com/ukraine-prime-minister-arseniy-yatsenyuk-is-a-jew/

Dailystormer ottaa voimakkaasti kantaa, mutta sehän sopii hyvin vastapainoksi kaikelle sille umpikierolle uutisoinnille jota länsimedian maksetut toimittajat suoltavat.

Äänestä
  • Joku raja tuohon mistä "totuutesi" kaivat.
    En ole mikään mellakkahallitusten fani, mutta Venäjän väitteet jostain kansansuojelutehtävästä Krimillä ovat naurettavia. Vaalit olivat jo luvassa ja tilanne Ukrainassa melko rauhallinen. Ei siis mitään perusteita valheelliselle interventiolle, vaikka ei Ukrainan nykyhallintoa hyväksyisikään. Sitäpaitsi jos sitä ei hyväksy ja haluaa sen kaataa, niin Kiovaanhan silloin on mentävä, eikä Krimille.
    Todellisuudessa Putin on vain vahvistanut Ukrainan nykyhallinnon asemaa, kun kukaan ei ehdi sen asemaa miettimäänkään, kun pahan valtakunta hyökkää samanaikaisesti.

    Äänestä

  • appipap kirjoitti:

    Joku raja tuohon mistä "totuutesi" kaivat.

    Tilanne rauhallinen. Joten Mitä mesoat? Pitäiskö Ukrainaan saada sama tilanne kuin jenkkien "vapautettuun" Irakiin? Pari autopommia päivässä häh?

    Äänestä

  • aweoire kirjoitti:

    Tilanne rauhallinen. Joten Mitä mesoat? Pitäiskö Ukrainaan saada sama tilanne kuin jenkkien "vapautettuun" Irakiin? Pari autopommia päivässä häh?

    Jenkkien syytäkö islamismikin on ja se, että Irakissa on useampi toisilleen kaunainen väestöryhmä? Että paremmin oli Saddamin aikaan, kun rähisijät kaasutettiin siististi? Fanitatko ihan jokaista maailman diktaattoria?

    Äänestä

  • appipap kirjoitti:

    Jenkkien syytäkö islamismikin on ja se, että Irakissa on useampi toisilleen kaunainen väestöryhmä? Että paremmin oli Saddamin aikaan, kun rähisijät kaasutettiin siististi? Fanitatko ihan jokaista maailman diktaattoria?

    Milloin Irakilaisia kaasutettiin? Anna ihan rehellinen todiste? Eikä mitään Halajbaa joka oli Irakin-Iranin sodan aikaista. Nytkä asiat on paremmin? Häh?

    Äänestä

  • olet pelle kirjoitti:

    Milloin Irakilaisia kaasutettiin? Anna ihan rehellinen todiste? Eikä mitään Halajbaa joka oli Irakin-Iranin sodan aikaista. Nytkä asiat on paremmin? Häh?

    Joo, ei se Saddam mitään pahaa tehnyt, hieno mies oli kuten kollegansa Vladimirkin.

    Äänestä

USA:n johtama "Ukrainan kriisi" lähestyy kotirantojamme:

"http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288659133114.html:

21.54 Pentagon ilmoittaa, että Naton sotilaskoneiden määrää Baltiassa lisätään yli kaksinkertaiseksi nykyisestä. Kyse on vastauksesta Ukrainan tilanteeseen. Reutersin lainaaman sotilaslähteen mukaan Yhdysvallat lähettää kuusi F-15-hävittäjää ja yhden KC-135-ilmatankkauskoneen valvomaan Baltian ilmatilaa. Tällä hetkellä alueella on neljä yhdysvaltalaista F-15-hävittäjää."

Tämänhän me täysijärkiset olemme alusta asti tajunneet. Kyse on USA:n, mukaansa provosoiman EU:n tuella suorittamasta laajamittaisesta Venäjän vastaisesta hyökkäyksestä. Enää vaan puuttuu se itse hyökkäys.

Entä, mitä aikovat Suomen päättäjät? Meidän itärajaammehan Länsi hamuaa, se on selvä.
.

Äänestä

  • Toivottavasti olet oikeassa! Ei tarvitsisi sitten enää ensi viikolla kuunnella putanan mölötystä ja oppisivat koti-igorimmekin nöyryyttä. Ties vaikka Obama päättäisi vaatia teidät kaikki luovutettaviksi Guantanamoon!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rauha maassa kirjoitti:

Näitä foorumeita ja joidenkin kirjoittajien tekstejä lukiessa syntyy illuusio, kuin Suomen ja Venäjän välillä olisi joitain poliittisia ongelmia.

Näin EI ole.
Venäjä ei uhkaa Suomea, eikä Suomi Venäjää.

Illuusio syntyy seuratessa joidenkin yksityisten henkilöiden, jopa eturivin poliitikkojen henkilökohtaisia venäjänvastaisia mielipideilmauksia. Nämä venäjänvastaiset yksityishenkilöt, myöskin puolueidensa tuella luovat mielikuvia, illuusioita, aivan kuin he olisivat laajemman kansanosan ääni.

Kuten useita eri mielipidesivustoja lukiessa on tullut ilmi, voisi päätellä enemmistön Suomen kansasta vähintäänkin ymmärtävän Venäjän, sekä sen presidentti Putinin kannan mm. juuri nyt esilläolevassa Ukrainan kriisissä, vaikkakin samalla tuntien empatiaa myöskin itse Ukrainan kansalaisia ja heidän kärsimyksiään kohtaan. Selvästi vähemmistö Suomen kansasta kokee pelkoja ja niistä johtuvia venäjänvastaisia aggressiivisia tuntemuksia.

Ukrainan kriisiä hyväksikäyttäen, monet nk. läntiset johtajat pyrkivät manipuloimaan kansoja omalle puolelleen, heille myötämielisen median levittäessä valikoitua tietoa, sekä manipuloituja esityksiään näistä tapahtumista, jopa epäpäteviä väittämiään jonkun mainitun valtion päämiehen mielentilasta.

Ukrainan kriisiä on lännen puolella taitavasti käytetty Venäjää vastaan, myös itse Ukrainaan liittymättömissä kysymyksissä. Valikoidulla informaatiolla, sekä harkituilla, vihjaavilla sanankäytöillä on myös lietsottu kansojen vanhoja sotapelkoja ja kun hysteria alkaa, siihen tarttuvat mukaan herkimmät, arimmat ihmiset.

Meidän tulee kaiken aikaa katsoa pelkkiä tosiasioita. Meidän suomalaisten ei pidä panikoitua ja hädissämme toimia manipulointien mukaisesti, eli juuri siten kuin ei pitäisi, laskelmoivien taustavoimien hyödyksi.

Meille itsellemme on parhaaksi rauha Venäjän kanssa, emmekä saa minkään taustavoiman luoman pahanilluusion vaikuttaa ystävällisiä naapuruussuhteitamme vastaan.

Ajatellaan ihan omilla aivoillamme. Iha ite. Nukkukaa hyvin.
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu