Vastakkaisen sukupuolen kaverit yökylässä?

Heitänpä pallon Suomi24:n arvovaltaiselle raadille pohdittavaksi. Olemme seurustelleet tyttöystäväni kanssa reilun vuoden ajan ja hyvin menee. Olemme muuttamassa yhteen piakkoin, mutta toistaiseksi asumme eri kaupungeissa. Nyt tyttöystävälleni on tulossa yökylään hänen vanha kaverinsa vajaan 10 vuoden takaa, sinkkumies. He ovat tavanneet sittemmin vuoden-parin välein, heidän välillään ei koskaan tiettävästi ollut suhdetta. En oikein osaa suhtautua asiaan, mies asuu vain parin tunnin ajomatkan päässä tyttöystäväni kodista, joten hän voisi varmasti mennä yöksi omaankin kotiinsa, koska heillä on koko päivä aikaa jutustella mukavia. Olen sanonutkin naiselleni omasta ahdistuksentapaisestani, mutta hän kokee, että tällainen on täysin normaalia. En tiedä miten itse toimisin vastaavassa tilanteessa, itsellänikin on toisaalta ulkomailla vanhoja naispuolisia kavereita, joiden luona voisin vierailla halutessani ilman isompaa seksuaalista värinää, mutta tässä tapauksessa etäisyys on aika pieni. En kuitenkaan halua rajoittaa itse toisen tekemisiä. Ajatuksia?
152820
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jos he olisivat kiinnostuneita toisistaan miehenä ja naisena (eikä vain kavereina) niin he olisivat toimineet sen mukaisesti jo aikoja sitten.

Äänestä

Ei yökyläilyssä ole aina kyse välimatkasta. Itse vietin lapsena todella usein yötä kavereitteni luona tai kaverit minun luonani ja olen oppinut ajattelemaan samoin kuin tyttöystäväsi: se on ihan normaalia. Mukavaa ajanviettoa ystävän kanssa kumpaa sukupuolta nyt onkaan. Olen kyllä huomannut selkeän eron siinä että sellaiset ystäväni jotka ovat itsekkiin yökyläilleet paljon jo lapsesta eivät pidä edes samassa sängyssä nukkumista mitenkään seksuaalisena tapahtumana kun kyseessä on vain kaksi kaveria kun taas ne joille yökyläily ei ole koskaan ollut "normaalin tavallinen tapahtuma", etenkin vastakkaista sukupuolta olevat, kiusaantuvat jo samassa huoneessa nukkumisesta.

Huolestuneisuutesi on toki ihan ymmärrettävää mutta sanoisin että jos heidän välillään ei kerta ole ennenkään mitään säätöä ollut niin sinuna en olisi huolissani että sellaista nytkään syntyisi.

Äänestä

En itse tykkäisi ajatuksesta, että miehelleni tulisi yökylään joku naisystävä. Tuntuu, että vähintään ehdottaisin tulevani mukaan, mutta toisaalta tiedän että se tuntuisi musta ikävälle ja pelkäisin illasta tulevan kurja.

Hmm, vaikeaa. Aiemman mieheni kohdalla olisin varmaan ajatellut toisin, olisi ollut 100% luotto - mutta hänpä ei olisi tuollaista ehdottanutkaan vaan vähintäänkin huolehtinut minut mukaan oma-aloitteisesti ja huolehtinut, että kaikilla olisi hyvä mieli. Hän ei olisi ihmetellyt miksi pahastuisin jostain, osasi aina ajatella laatikon ulkopuolelta. Nykyiseltä mieheltä osaisin tuollaista kömpelyyttä ja ajattelemattomuutta odottaakin, siksi kai kiinnostuin vastaamaan. Nykyisen mieheni kohdalla tuo olisi kriisin paikka:)

Äänestä
  • miks hitossa olet kyseisen miehen kanssa?

    Äänestä

  • utelias1 kirjoitti:

    miks hitossa olet kyseisen miehen kanssa?

    Utelias1- huumaava tuoksu, upea vartalo, säteilevä hymy... Rakastuminen on ihanaa, mutta aina se ei kuuntele järkeä.

    Äänestä

Hei herätys!!!

Pano sillä miehellä on mielessä, usko pois. Jos ei, niin joulupukki olis oikeesti olemassa...
Ja saattaa tyttikselläkin jotain sen suuntaista mielessä olla?

Ei tuo parin tunnin matka ole ylitsepääsemätön este, päin vastoin.
Eli kannattaa tehdä johtopäätös ja toimia sen mukaisesti, olla jämäkkä!

Äänestä

Itse en oikein ymmärrä "vain kaksi tuntia"? Minusta tuo on aika pitkä ajomatka, jos joudun lähtemään pimeällä ajamaan. Kyllä mielelläni silloin jään yöksi kuin päivän reissulle lähden. Tuntuu typerältä ajaa yhteensä neljä tuntia vain jonkun saman pituisen kahvihetken takia.

Äänestä
  • HALOO!! Kavereita saa olla vastakkaisesta sukupuolesta, mutta yötä EI vietetä yhdessä, jos on parisuhteessa.

    Kaksituntia per siivu ei ole mitään, mikäli on oikea KAVERIsuhde.
    Tai jokin muu yösija.

    Äänestä

  • 1+1 kirjoitti:

    HALOO!! Kavereita saa olla vastakkaisesta sukupuolesta, mutta yötä EI vietetä yhdessä, jos on parisuhteessa.

    Kaksituntia per siivu ei ole mitään, mikäli on oikea KAVERIsuhde.
    Tai jokin muu yösija.

    HALOO!! Ei tuollaista sääntöä ole olemassa. Kahden tunnin ajomatka illan päätteeksi? Mitä jos ne on menossa baariin? Pitää istua ilta selvinpäin, kun ystävän mies on mustasukkainen ja pitää ajaa yöksi kotiin?

    Minä ajattelen näin:
    Yöpymisessä ei ole mitään pahaa. Et voi olla varma kuitenkaan, onko niillä jotain säpinää vai ei. Mutta jos lähdet tuolle tielle, että yrität toisesta kaupungista käsin pitää tytöystäväsi uskollisena asettamalla rajoituksia, en usko että onnistumisen mahdollisuudet ovat kovin hyvät. Jos heillä on seksisuhde, hommat ehtii hoitaa moneen kertaan vaikka yöksi ei jäisikään. Jos pyrit estämään yökyläilyn se ei auta mitään. Jos heillä ei ole säpinää, kieltämisellä työnnät tyttöäsi vaan kauemmaksi itsestäsi. Samoin on asianlaita, jos heidän hommansa on kiikun kaakun, ehkä ollut jotain, vähän vetoa puolin sun toisin, jne. Kiellolla, ainakin väärällä tavalla asian esittämällä, saat tytöllesi tunteen, että seksi on ehkä jopa vähän hyväksyttävämpää tämän tyypin kanssa, poikaystävä kun jo valmiiksi ajattelee et on hyppäämässä sänkyyn sen kanssa. Tuomio on jo tullut, sama se jos tekee sitten sen rikoksenkin.

    MIelestäni paras strategia voisi olla, (siis jos tavoitteenasi on säilyttää tyttöystäväsi, ja et halua että hän kokeilee muita):
    1. Koita käyttäytyä, huolimatta kalvavasta tunteesta, hurmaavasti tyttöäsi kohtaan puhelimessa-kasvokkain. Yritä tuoda esiin niitä piirteitä itsestäsi, mihin kuvittelet hänen ihastuneen. Älä ammu yli.
    2. Puhu tästä yökylä-asiasta, mutta koita tehdä se huumorilla. Naljaile vähän, pohdi ääneen mistä sinä löytäisit yökylä seuraa itsellesi jne...
    3. Esitä olevasi kiinnostunut tästä ystävästä. Jos hän on tytöllesi tärkeä ihminen, kerro että uskot hänen olevan hyvä tyyppi ja että haluat ehdottomasti tutustua häneen. Kerro, että hyviä kavereita ei ole kenelläkään liikaa. Älä ammu yli.
    4. Kun kaveri on tullut kyläilemään, soita tytöllesi ja toivota hauskaa iltaa. Pyydä saada puhua sen tyypin kanssa myös. Esittele itsesi hänelle reippasti puhelimessa, toivota hauskaa iltaa. Ole miehekäs ja rempseä, älä ammu yli. Kerro että tyttösi kaverit ovat sinunkin kavereitasi. Ehdota että tapaisitte piakkoin hänenkin kanssa kasvokkain, (kutsu vaikka tupareihinne tms., tai jos tiedät että teillä on sama harrastus haasta hänet sulkapalloon biljardiin whatever). Kerro kuitenkin selkeästi tyypille, että oletat hänen pitävän hyvää huolta tytöstäsi ja käyttäytyvän kunnolla. Kerro kuinka tärkeä ihminen tyttösi on sinulle. Älä uhkaile, äläkä mielistele.

    Uskon,että kohdilla 1-3 teet mahdollisen hairahduksen vaikeammaksi tytöllesi ja kohdalla 4 sille tyypille. On nimittäin hiukan vaikeampaa koittaa yrittää varattua naista, jos tietää, että tulee olemaan kasvokkain tämän siipan kanssa piakkoin. Helpompi pettää kasvotonta, kuin ihmistä, joka on ilmaissut halunsa olla kaverisi ja luottavansa sinuun. Tiedän kokemuksesta :). Puhelun jälkeen voit myös ehkä päätellä jotain tyttösi ja sen tyypin reagoinnista, äänen painoista jne. Jos siellä on pelokkaita ja jännittyneitä äänensävyjä, tai jos tyttösi ei vastaa, kannattaa jatkaa huolestumista. Jos ei, olet varmasti paremmalla mielellä itsekin iltaa viettämässä, eikä asia käy koko ajan mielessä.

    Tsemppiä!

    Äänestä

Itse en varattuna ottaisi yökylään naisia. Enkä menisi varatun naisen luokse yökylään, vaikka ei siis mitään säätöä olisikaan.
Puhtaasti periaatteellisista syistä.

Ja samaa odotan/vaadin kumppaniltanikin. Jos tämä vaatimus on liikaa, niin saa lähteä menemään.

Äänestä
  • Miehet ei pystykään olemaan pelkkiä kavereita naisille..
    Mut nainen pystyy, ja mies salaa tunteensa vierailun ajan.
    Ei mikään ihme jos miehellä on tuollainen sääntö, ja saa luvan ollakin koska miehet on miehiä.
    Mut naiset ottaa miehiä yökylään ihan eri syistä. Naisella voi olla miespuolisia ystäviä, miehellä ei voi olla naispuolisia ystäviä.
    Miehen ei kannata olla huolissaan naisensa tekemisistä, vaan toisten miesten.
    Mutta jos ei kyseessä ole väkisin makaaja, niin eiköhän nainen ole siltä osin turvassa. Miehelle se varmaan on vaikeaa.

    Äänestä

  • ..niin pääasia on että ei rajoita naista. Jos häntä rajoittaa, hän kääntyy enemmän miespuolisen ystävän puoleen.
    Mutta jos hän itse huomaa, että ei se mies pystynyt mikään pelkkä kaveri sittenkään olemaan, niin hän tulee riemusta kiljuen takaisin parisuhteeseen, ja sanoo itse näille kaverimiehille selvät rajat.
    Mut nainen ei aina tajua, koska miehetkin on taitavia salaamaan tunteensa.
    Ja kumpi siinä voittaa, mies joka on mustasukkainen ja "rajoittaa naisen ystävyyssuhteita" , vai mies jolle asia on ihan yksi lysti ja voi esittää järkevää.
    Jättää kertomatta että olisi itsekin ihan yhtä rajoittava, mikäli heidän välillään olisi parisuhde.

    Äänestä

  • näimmä kirjoitti:

    Miehet ei pystykään olemaan pelkkiä kavereita naisille..
    Mut nainen pystyy, ja mies salaa tunteensa vierailun ajan.
    Ei mikään ihme jos miehellä on tuollainen sääntö, ja saa luvan ollakin koska miehet on miehiä.
    Mut naiset ottaa miehiä yökylään ihan eri syistä. Naisella voi olla miespuolisia ystäviä, miehellä ei voi olla naispuolisia ystäviä.
    Miehen ei kannata olla huolissaan naisensa tekemisistä, vaan toisten miesten.
    Mutta jos ei kyseessä ole väkisin makaaja, niin eiköhän nainen ole siltä osin turvassa. Miehelle se varmaan on vaikeaa.

    täysin turhaa nalkutusta ja on vammaista tehdä päätelmiä koko sukupuolesta tämän palstan kirjoittajien mielipiteiden perusteella

    Äänestä

Edellinen kommentoija sanoikin jo sen, mitä itse aioin sanoa.

Äänestä

Jos säätöä ei ollut naisen sinkkuna ollessa niin miksi sitä olisi nyt?

Itse olen viettänyt viikonloppujakin vanhojen kaverien kanssa -on kivaa juoda pullo viiniä ja jutella aamukolmeen, ja siinä vaiheessa ei todellakaan pidä lähteä minnekään ajamaan. Voisit tutustua tähän tyyppiin -itselläni on kaksi miespuolista kaveria joiden kanssa juurikin parannan maailmaa vaikka mihin kellonaikaan, mutta asia on ratkennut miellyttävästi niin että mieheni tuntee mieskaverini hyvin ja itse olen hyvää pataa bestiksen tyttöystävän ja toisen bestiksen vaimon kanssa. Kun he ovat nähneet miten punaviinipullolla huitoen tukka pystyssä riitelemme BBC'n sarjoista vastaan HBO'n sarjat heille on sanomattakin ilmeistä että suhde on puhtaasti sisaruksellinen (ja että he ovat kaikki tyynni kiitollisia etteivät aina joudu sitä meuhkausta kuuntelemaan).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pohtivainen kirjoitti:

Heitänpä pallon Suomi24:n arvovaltaiselle raadille pohdittavaksi. Olemme seurustelleet tyttöystäväni kanssa reilun vuoden ajan ja hyvin menee. Olemme muuttamassa yhteen piakkoin, mutta toistaiseksi asumme eri kaupungeissa. Nyt tyttöystävälleni on tulossa yökylään hänen vanha kaverinsa vajaan 10 vuoden takaa, sinkkumies. He ovat tavanneet sittemmin vuoden-parin välein, heidän välillään ei koskaan tiettävästi ollut suhdetta. En oikein osaa suhtautua asiaan, mies asuu vain parin tunnin ajomatkan päässä tyttöystäväni kodista, joten hän voisi varmasti mennä yöksi omaankin kotiinsa, koska heillä on koko päivä aikaa jutustella mukavia. Olen sanonutkin naiselleni omasta ahdistuksentapaisestani, mutta hän kokee, että tällainen on täysin normaalia. En tiedä miten itse toimisin vastaavassa tilanteessa, itsellänikin on toisaalta ulkomailla vanhoja naispuolisia kavereita, joiden luona voisin vierailla halutessani ilman isompaa seksuaalista värinää, mutta tässä tapauksessa etäisyys on aika pieni. En kuitenkaan halua rajoittaa itse toisen tekemisiä. Ajatuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu