Tapasin viime vuoden loppupuolella tytön. Tyttö kärsi masennuksesta ja itsetunto tuntui olevan heikko. Oli tosin varmaan itsellänikin, sillä olin viime vuoden aikana joutunut pettymään erään toisenkin mimmin kanssa aika rankasti. Niin oli tapaamani tyttökin - tosin paljon rankemmin kuin itse olin.
Tyttö oli kuitenkin kaunis, vaikutti kiltiltä, herkältä, fiksulta ja meillä oli hauskaa yhdessä. Aloimme pian seurustella. Tyttö kertoi, että kukaan ei ole ennen kohdellut häntä niin hyvin kuin minä. Sanoi, että tuntuisi sietämättömältä jos en olisi enää hänen kanssaan. Kysyi monesti, että haluanhan varmasti olla hänen kanssaan. Toki halusin.
Pari kuukautta seurusteltuamme tapahtui jotain hieman odottamatonta. Tyttö kolaroi autonsa niin, että korjaus korjaamolla olisi maksanut muutaman tuhatta euroa. Tähän hänellä ei ollut varaa ja tyttö otti asian hyvin raskaasti - tiedän tunteen, olen itsekin kolaroinut auton pahoin. Taustalla piilevä masennus tuskin auttoi asiaa. Hän keksi kuitenkin että voisi pyytää apua joltain puolitutulta autojobbarilta, joka lupasikin laittaa auton kuntoon.
Kun tyttö sai autonsa korjattuna takaisin, alkoivat omat epäilykseni pikku hiljaa herätä. Tyttö aloitti uuden masennuslääkityksen samoihin aikoihin. Tytöllä ei ollut tapana meikata töihin, mutta eräänä aamuna hän kuitenkin meikkasi. Päivän aikana kävi ilmi, että jobbari on tulossa päivällä tuomaan jotain osia vielä autoon. Ajattelin, että voihan nainen meikata vaikka mistä syystä hyvänsä eikä minulla ole aihetta heittäytyä mustasukkaiseksi. Tunteesta en silti päässyt täysin eroon. Ahdistuin ajoittain tunteesta, että menetän hänet. Lopulta kävi ilmi että tyttöystäväni pelehti tämän jobbarin kanssa selkäni takana. Hän kertoi minulle, että olen liian hyvä hänelle, olemme liian erilaisia, ja ettei juttu tulisi toimimaan. Tyypillisiä fraaseja varmasti muillekin eronneille ja suhtaudunkin niihin varauksella. Haukuin hänet puhelimessa ja kun hän toivotti kaikkea hyvää minulle, haistatin pitkät ja löin luurin korvaan.
Seuraavana päivänä käskin tytön tuoda vähät tavarani ja vaatteeni takaisin hänen luotaan. Hän tuli luokseni ja itki hysteerisenä kämpälläni pari tuntia. Yritti pitää minua kädestä, halasi ja parkui silmiä päästään. Tästä on nyt kulunut muutama päivä. Joka päivä tyttö lähettelee viestejä, joissa kertoo kuinka ei pysty nukkumaan, kuinka paha ihminen hän on, kuinka pahalta hänestä tuntuu, kuinka pahoillaan hän on, kuinka jatkuvasti itkettää ja kaikki muistuttaa minusta ja yhteisistä ajoista. Ja yhä hän jaksaa sanoa, että olin täydellinen poikaystävä ja paras mies jonka hän on tavannut ja niin edelleen.
Mitäköhän tästä pitäisi oikein ajatella? Hulluinta on että hän tuntuu ottavan koko asian paljon raskaammin kuin minä, vaikka eihän kukaan hänen luottamustaan ole pettänyt tai hänen sydäntään särkenyt. Itse hän päätöksensä teki. Luottamuksen pettäminen ja valehteleminen tekee kipeää, enkä usko että haluan sitoutua uudestaan kehenkään aivan heti, mutten silti ole asiasta näin romuna kuin tämä tyttö. Anteeksi en pystyisi hänelle antamaan. En voi olla tuntematta pientä sääliä häntä kohtaan, mutta kun ajattelenkin miten hän puhui mulle paskaa tunteistaan, katoaa tämä säälintunne välittömästi.
Olen seurustellessamme lukenut paljon masennuksesta ja erityisesti siitä, miten voisin parhaiten helpottaa hänen oloaan ja olla hänen tukenaan. Halusin tietenkin että hänellä olisi mahdollisimman hyvä olla - olisihan itsellänikin silloin hauskempaa. Olinko kuitenkin liian kiltti? Halusiko hän sisimmässään tukeani, vaikka niin sanoikin? Aiemmissa pitkäaikaisissa suhteissa hänen poikaystäviään eivät hänen sanojensa mukaan olleet juuri tytön kuulumiset kiinnostaneet. Tuskin koskaan saan varmaa vastausta kysymykseen siitä, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin. Luultavastihan on kyse monen tekijän summasta. Parhaani mukaan ainakin yritin. Välitin tytöstä todella ja tuntuukin oudolta, että olen näin hyvässä henkisessä kunnossa tälläkin hetkellä. Tuntuu, että se välittäminen on vain vaihtunut syvään pettymykseen ja vihaan.
Tyttö oli kuitenkin kaunis, vaikutti kiltiltä, herkältä, fiksulta ja meillä oli hauskaa yhdessä. Aloimme pian seurustella. Tyttö kertoi, että kukaan ei ole ennen kohdellut häntä niin hyvin kuin minä. Sanoi, että tuntuisi sietämättömältä jos en olisi enää hänen kanssaan. Kysyi monesti, että haluanhan varmasti olla hänen kanssaan. Toki halusin.
Pari kuukautta seurusteltuamme tapahtui jotain hieman odottamatonta. Tyttö kolaroi autonsa niin, että korjaus korjaamolla olisi maksanut muutaman tuhatta euroa. Tähän hänellä ei ollut varaa ja tyttö otti asian hyvin raskaasti - tiedän tunteen, olen itsekin kolaroinut auton pahoin. Taustalla piilevä masennus tuskin auttoi asiaa. Hän keksi kuitenkin että voisi pyytää apua joltain puolitutulta autojobbarilta, joka lupasikin laittaa auton kuntoon.
Kun tyttö sai autonsa korjattuna takaisin, alkoivat omat epäilykseni pikku hiljaa herätä. Tyttö aloitti uuden masennuslääkityksen samoihin aikoihin. Tytöllä ei ollut tapana meikata töihin, mutta eräänä aamuna hän kuitenkin meikkasi. Päivän aikana kävi ilmi, että jobbari on tulossa päivällä tuomaan jotain osia vielä autoon. Ajattelin, että voihan nainen meikata vaikka mistä syystä hyvänsä eikä minulla ole aihetta heittäytyä mustasukkaiseksi. Tunteesta en silti päässyt täysin eroon. Ahdistuin ajoittain tunteesta, että menetän hänet. Lopulta kävi ilmi että tyttöystäväni pelehti tämän jobbarin kanssa selkäni takana. Hän kertoi minulle, että olen liian hyvä hänelle, olemme liian erilaisia, ja ettei juttu tulisi toimimaan. Tyypillisiä fraaseja varmasti muillekin eronneille ja suhtaudunkin niihin varauksella. Haukuin hänet puhelimessa ja kun hän toivotti kaikkea hyvää minulle, haistatin pitkät ja löin luurin korvaan.
Seuraavana päivänä käskin tytön tuoda vähät tavarani ja vaatteeni takaisin hänen luotaan. Hän tuli luokseni ja itki hysteerisenä kämpälläni pari tuntia. Yritti pitää minua kädestä, halasi ja parkui silmiä päästään. Tästä on nyt kulunut muutama päivä. Joka päivä tyttö lähettelee viestejä, joissa kertoo kuinka ei pysty nukkumaan, kuinka paha ihminen hän on, kuinka pahalta hänestä tuntuu, kuinka pahoillaan hän on, kuinka jatkuvasti itkettää ja kaikki muistuttaa minusta ja yhteisistä ajoista. Ja yhä hän jaksaa sanoa, että olin täydellinen poikaystävä ja paras mies jonka hän on tavannut ja niin edelleen.
Mitäköhän tästä pitäisi oikein ajatella? Hulluinta on että hän tuntuu ottavan koko asian paljon raskaammin kuin minä, vaikka eihän kukaan hänen luottamustaan ole pettänyt tai hänen sydäntään särkenyt. Itse hän päätöksensä teki. Luottamuksen pettäminen ja valehteleminen tekee kipeää, enkä usko että haluan sitoutua uudestaan kehenkään aivan heti, mutten silti ole asiasta näin romuna kuin tämä tyttö. Anteeksi en pystyisi hänelle antamaan. En voi olla tuntematta pientä sääliä häntä kohtaan, mutta kun ajattelenkin miten hän puhui mulle paskaa tunteistaan, katoaa tämä säälintunne välittömästi.
Olen seurustellessamme lukenut paljon masennuksesta ja erityisesti siitä, miten voisin parhaiten helpottaa hänen oloaan ja olla hänen tukenaan. Halusin tietenkin että hänellä olisi mahdollisimman hyvä olla - olisihan itsellänikin silloin hauskempaa. Olinko kuitenkin liian kiltti? Halusiko hän sisimmässään tukeani, vaikka niin sanoikin? Aiemmissa pitkäaikaisissa suhteissa hänen poikaystäviään eivät hänen sanojensa mukaan olleet juuri tytön kuulumiset kiinnostaneet. Tuskin koskaan saan varmaa vastausta kysymykseen siitä, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin. Luultavastihan on kyse monen tekijän summasta. Parhaani mukaan ainakin yritin. Välitin tytöstä todella ja tuntuukin oudolta, että olen näin hyvässä henkisessä kunnossa tälläkin hetkellä. Tuntuu, että se välittäminen on vain vaihtunut syvään pettymykseen ja vihaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itsetunnon puute ja rahan puute lienevät yhdessä vieneet tytön pettämisen tielle. Tuossa "pilasin kaiken anna anteeksi" reaktiossa ei silti ole kovin paljon uutta meille, jotka olemme seuranneet tätä palstaa. Pettäessä mieli ja itsetunto korkealla, ollaan huumassa, meikkaus, laihdutus jne sujuu laulaen.
Hyvin moni pettäjä käyttäytyy samoin (monesti sen jälkeen kun on ensin raivonnut ja haukkunut petetyn, joka epäilee vainoharhaiseksi jne). "Älä jätä minua" itkuvirsi alkaa, kun pettäjä tajuaa, että hänet todellakin jätetään.
Heikkotahtoisen ja epärehellisen, itsekkään ihmismielen omaavan ihmisen normaalia ihmissuhde/masennussekoilua sinä vain olet ollut todistamassa. Samanlaisia naisia on paljon, samanlaisia pettäjätyyppejä kuin tuo tyttö. Löydät palstan kertomukista satoja samankaltaisuuksia pettäjien käytöksissä, jos jaksat menneitä ketjuja lukea. Ota opiksesi, rehellisiäkin tyttöjä on, usko pois, löydät nyt kokemuksesta oppineena. Jaksamista sinulle eteenpäin.
Epärehelliset ja valehtelevat ihmisten kärsivät usein peloista (pelkäävät valheistaan kiinni jäämistä ja sen myötä tulevaa omien kasvojen menetystä ja häpeää muiden ihmisten silmissä) ja masennuksestakin, esim. oma kyvyttömyys olla rehellinen ahdistaa heitä. Ei voi tietää, onko masennus syy vai seuraus, mutta oli mitä oli, se ei anna anteeksi pettämistä.
Rahanpuutetta olen itsekin ajatellut. Toinen mies käy kuitenkin töissä kun itse molemmat vasta opiskelemme. En tosin ole itsekään persaukinen, vaan olen onnistunut säästämään rahaa niin, että rahanpuute ei ollut koskaan mikään pullonkaula välillämme. En toki silti pysty kilpailemaan varallisuudessa töissäkäyvän ihmisen kanssa.
Olin ehkä hieman sinisilmäinen tuon masennuksen suhteen suhdetta aloittaessamme. Ajattelin, että eihän se hänestä pahaa ihmistä tee. Tavallaan vain erilaisen. Eräs hyvä kaverinikin kärsii masennuksesta, enkä olisi koskaan sitä arvannut ellei hän olisi asiaa minulle kertonut. Heikon itsetunnon olisi pitänyt soittaa toki kelloja.
Kiitos vastauksista. Toivon saavani lisää vastauksia ja mahdollisesti myös kuulevani omakohtaisia kokemuksia. En halua jäädä murehtimaan tätä asiaa, mutta haluaisin oppia tästä kokemuksesta kaiken minkä vain pystyn. Kirjoittaminen auttaa jäsentelemään ajatuksia.
Tyttö on ihan itse sössinyt asiat sinun kanssasi, muista se!
On hienoa, että jaksat edelleen välittää tytöstä, mutta... Come on nyt! Hän teki, mitä teki, rikkoi luottamuksen. Nyt on "ahistus" päällä ja hänellä hirveä hätä saada sinut takasiin, tuostahan viestittely kertoo. Mitäs jos antaisit vain olla...? Hän on mokannut, olette eronneet. That's it.
Ehkä olen sitten kylmä ja skeptinen... Mutta ystäväpiirissä olen joutunut kohtaamaan kaikenlaista myötätunnon kalastelua ja jopa hyväksikäyttöä masennukseen vedoten. Ok, epäilemättä se on ikävä ja viheliäinen olotila - mutta toisilla ihmisillä tuntuu olevan tapana hakea oikeutusta typerille tekosilleen masennukseen vedoten.
En minä häntä takaisin ole ottamassa, siitä ei ole kyse. Toisin kuin hänellä, minulla on ihan terve itseluottamus. Hän petti luottamukseni, ja vaikka pystyisin anteeksi antamaan, en pystyisi kuitenkaan koskaan enää täysin luottamaan. Luottamus on minusta kuin peili. Kun sen kerran rikkoo, voi sitä yrittää korjata mutta ei siitä peiliä enää saa. Joudun tulevan ammattini puolesta olemaan pitkiä aikoja poissa kotoa ja se vaatii tietenkin kumppaniltakin jonkin verran selkärankaa.
Olitko liian kiltti? Mitä se tarkoittaa? Sitä, että oikeasti välitit toisesta ihmisestä, etkä vieläkään kaikesta huolimatta tahdo hänelle mitään pahaa? Eikö kuka tahansa normaali, terveeseen ihmissuhteeseen pystyvä henkilö tuntisi noin? Ei siinä ole mitään pahaa, ettet kaikesta huolimatta käyttäyty kuin mikäkin idiootti. Tietyllä tavallahan tuo on osaltasi hyvin tasapainoista ja aikuista käyttäytymistä.
Ehkä asiassa painaa myös se, että omatuntosi on puhdas. Ethän sinä ole asiassa tehnyt mitään väärin. On lohduttava tunne, että yritti ainakin kaikkensa, mutta tällä kertaa ei onnistanut kuitenkaan. Se helpottaa oloa, eikä siinä ole mitään väärää.
Vaikutat hyvältä ja tasapainoiselta mieheltä. Ikävällä tavalla elämän kolhuista kuitenkin tulee oppineeksi. Ehkä ymmärrät nyt, ettei kukaan voi aidosti rakastaa toista, jos ei ensin rakasta itseään. Toivon kaikkea hyvää ja onnellista elämääsi!
Ha! Piirakallaan korjautti caaransa, totta kai jobbari käytti hyväkseen.. naiset on heikkoja ja itsekkäitä, piirakka apuna hääräävät mitä vaan, heitä ulos tommonen, se elättää itsensä vitullaan.
Uskoisin että olen kyllä tämän myotä oppinut terveen itsetunnon ja itseluottamuksen arvon.
Minua mietityttää se, että erotessamme hän sanoi että olin ollut ihan täydellinen ja että olen liian hyvä hänelle, eikä hän vain ole tottunut sellaiseen kohteluun, Seurustellessamekin hän sanoi monesti ettei ketään muuta ole koskaan kiinnostanut mitä hänelle kuuluu, tai että olisivat olleet kiinnostuneita esimerkiksi hänen masennuksestaan tai kuunnelleet ja tukeneet. Siksi mietityttää, että olinko vain jollain tapaa liian kiltti. Vaikea ymmärtää kun toisen maailma on niin erilainen. Ehkei sillä edes ole väliä. Jatkossa tuskin haluan vastaavan ihmisen kanssa seurustella.
Vieläkin vituttaa ajatus siitä, että hän vehtaa jonkun toisen kanssa. Vaikkei yhteistä hautapaikkaa tullutkaan, niin en haluaisi ajatella häntä kenenkään muun kanssa.
Niin, ja yhdessä ollessamme hän useaan kertaan kysyi, miksen vain ole jonkun "normaalin" kanssa ja että miksi haluan olla hänen kanssaan. Ne tuntuivat aika oudoilta kysymyksiltä, ajattelen että joko hän kaipasi kehuja tai todella tunsi jotain alemmuutta. Ehkä vähän molempia. Ei kai terveellä itsetunnolla varustettu ihminen ihmettelisi että miksi joku haluaa kanssaan olla...