ei oteta lukuun niin mitenkäs miestä
miellytetään? Miehet kertokaahan asioista joista
pidätte ja mitkä naisessa/ parisuhteessa eniten
ärsyttää!?
miellytetään? Miehet kertokaahan asioista joista
pidätte ja mitkä naisessa/ parisuhteessa eniten
ärsyttää!?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pitkät kävelyretket luonnossa,piknik retkiä
vaikka pyörällä kesäsin ja levittää viltti maahan
ja ruokailla siinä. Ruuan jälkeen pikku torkut
kullan kainalossa että ruoka sulaa. Ihana ilta
jossain tanssipaikassa poskivalssia. Elokuvien
katselu ja pikku drinkki sen jälkeen. Rock
konsertissa käynti. Matkailu ulkomailla. Ihana
koti-ilta kynttilän valossa jutellen tai pelaten
jotain peliä. Kavereiden luona käynti ja pikku
pohjien otto ennen menoa yökerhoon. Sohvalla
makaaminen lähekkäin.
Miestä voi miellyttää monella eri tavalla.
Edellinen listasi jo paljon mukavia asioita.
Lisänä jonkun uuden harrastuksen kokeilu yhdessä,
matkustelu, imurointi. Oikein mukavaa on kun
nainen jaksaa kuunnella tilitystä ja tukea esim
työasioista.
Jokaisessa parisuhteessa ja naisessa on
ärsyttäviä piirteitä, eri asia on sitten mistä
pitää ja minkä kanssa pystyy elämään. Itselläni
on ollut kaksi naista ja ne ärsyttävät piirteet
ovat toistensa vastakohtia. Toinen oli
ailahtelevainen, liian tempperamenttinen ja
mustasukkainen. Toinen taasen on kiltti,
tasapaksu ja ennalta-arvattava.
no jos seksiä ei oteta lukuun niin mä ainaki
tykkään kun tehdään jotain kivaa yhdessä tai ei
sen tarvitse olla mitään kovin kivaakaan mutta
esim. käydään kävelyllä, kyläilemässä yms.
tykkään myös tämmösestä vähemmän kivasta
tekemisestä paljon enemmän jos saan tehdä sen
oman kultani kanssa esim. siivota ja tiskata
omassa kodissamme, ne on aika ikäviä juttuja
yksin tehdä mutta kullan kanssa suorittettuina ne
menevät luontevammin. lisäksi nautin erityisen
paljon jos laitamme kullan kanssa yhdessä jotain
hyvää ruokaa, se on erittäin kivaa puuhastelua.
eniten ärsyttää se että kultani joskus kyselee
tyhmiä tai semmosia kysymyksiä johon en osaa
vastata koska ne ovat niin monimutkaisia tai
semmosia kysymyksiä mitä se vois itteki päätellä
vastauksen,en nyt tarkota että kultani olis tyhmä
mutta kaippa se on naisten tapa kysellä joskus
mun mielestä ainaki aika typeriä kysymyksiä esim.
autoista yms. se ärsyttää mua eniten.