Aikakone

Ehkä palaisin armeijan jälkeiseen aikaan. Kun lähdin opiskelemaan, elin haitallisessa kuvitelmassa että pelkästään olemalla herrasmies löytää itselleen mukavan tyttöystävän. Luonnollisesti olin väärässä, ja itseluottamuksen menetys pilasi loputkin mahdollisuudet. Luulen että opiskelujen loppuaika ja seuraavat vuodet olisivat olleet onnellisempia, jos en olisi jäänyt kokonaan ilman naista.

Mutta toisaalta, kukapa tietää? Ehkä olisin päätynyt onnettomaan avioliittoon ja istuisin tänään paikallisessa murehdimassa elatusmaksuja. Olen myös iloinen siitä etten ole avioliitossa - kun lapset on saatu ja unelmatalo hankittu velaksi, elämä vaikuttaakin olevan kaukana ruusuilla tanssimisesta. Lisäksi selviäminen ikisinkkuna vuosista jolloin halu saada nainen on suurimmillaan ja sosiaalinen paine ohjaa pariutumaan, vahvistaa. Siis jos pystyy välttämään katkeroitumisen, alkoholisoitumisen, jne. Moni ei tähän pysty, niin kuin palstaa lukiessa kyllä huomaa.

Saattaapi olla etten palaisi mihinkään vuoteen. Alan vihdoinkin olemaan riittävän vanha ymmärtämään mitä oikeasti haluan.

Ei kyl nappais käydä armeijaa enää uudestaa, mut haluisin varmaa palata takasi seiskaluokalle ylä-asteelle... oli se hienoa aikaa.. Opiskelisin kyllä enemmän kun tuli vähän lintsattua ja muuta sensellaista. Nyt olen jo 21 ja tuntuu kuin elämä olisi jo ohi, enkä tiedä onko tälläisestä amiksesta enää opiskelemaan. Heti kun pääsin työelämään alkoi järki juosta jälkijunassa.

Paras aikakone on tietoinen meditaatio; se tuo aina takaisin tähän hetkeen, jos ajatukset ovat jääneet harhailemaan menneisyyteen tai tulevaisuuteen.