Ylävartalon ja kasvojen kuumotus

Olen 18v poika ja olen kärsinyt ylävartalon ja kasvojen kuumotuksesta, sekä poskien voimakkaasta punoituksesta jo toista vuotta. Myös korvani kärsivät samoista oireista. Olen normaalipainoinen, hoikka joukkueurheilua harrastanut (5 vuotta n. 2 vuotta sitten) runsashiuksinen lukiolainen. Oireet niin punoituksen kuin kuumotuksenkin osalta ovat hyvin kiusallista ja jokapäiväistä elämää haittaavaa. Tykkään urheilusta, mutta vaivani takia en pysty nauttimaan siitä täysin. (esim) Jalkapalloa pelatessa jo 1-2 spurtin jälkeen alkaa kuumotus naamassa ja voimakas punoitus erityisesti poskissani, joissa on selkeä alue, joka aina muuttuu punaiseksi. Muuten naamani on normaalia ihoa, mutta tuolla alueella se on kuivaa ja herkkää. Hengästyn ja hikoan todella helposti kuumotuksesta johtuen.

Eikä vaiva valitettavasti näy pelkästään liikkuessa. Poskeni eivät ole koskaan normaalit, vaan punaisuus on läsnä vuorokauden ympäri. Kuitenkin olen oppinut elämään sen pienen punaisuuden kanssa, joka on mm. herätessäni ja muutenkin kun en kärsi kuumotuksesta. Vaiva on haitannut koulunkäyntiäni, koska koulussa ollessa pysyn viileänä parhaimmillaan vain lounaaseen asti. Sen jälkeiset tunnit ovat viimeistään taistelua kuumotusta vastaan. Oireet haittaavat suuresti sosiaalista elämääni ja olen hieman jopa syrjäytynyt tämän takia. Haluan kuitenkin edetä elämässäni, koska näen itsessäni potentiaalin, mutta tämä vaiva ei vaan poistu, vaikka lääkärit ovat niin uskotelleet.

Olen siis käynyt kolmesti puhumassa puhtaasti tästä vaivasta lääkäreille. Samat puheet ovat toistuneet ja samaa hoitoa tarjottu. Perusvoidetta ja allergialääkettä, jotka eivät kuitenkaan auta käytännössä yhtään. Voiteiden käytön jälkeen oireet vain voimistuvat. Tuntuu, että lääkäreiltä puuttuu palava halu auttaa. Otetaan vastaan, kuunnellaan, muka tutkitaan jotain, ollaan hetki hiljaa ja annetaan resepti voiteeseen ja allergialääkkeisiin.

Okei, se mitä haluaisin nyt kuulla: Jokin tapa jolla päästä eroon kuumotuksesta. Voiko kehoa jollain tapaa viilentää? Juon vettä paljon ja olen aina niin vähissä vaatteissa kuin tilanne sallii. Pidän talvesta siinä mielessä, että pystyn pakenemaan kuumuutta hetkeksi ulos vähissä vaatteissa. Kuitenkin sieltä palatessani kuumuus tuntuu vain vaikeammalta. Kesällä eläminen on yhtä tuskaa. Uiminen antaa myös helpotusta hieman, mutta järveen pääsy ei aina ole mahdollista.

Kiitos avusta etukäteen. Kysykää ja ehdottakaa hoitoja. Korostan, että ensisijaisesti haluaisin eroon juuri kuumudesta ja vasta toissijaisesti punoituksesta. Tulen säännöllisin väliajoin vastaamaan viesteihin.
21144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kofeiini ainakin voi aiheuttaa kuumotusta. Kahvi, tee, energiajuomat, colat ja muut kokonaan pois hetkeksi ja katso mitä tapahtuu.

Äänestä

Muistan yhden tutun henkilön ulkomailta joka kärsi samasta vaivasta.
Muistaakseni vika on vegetatiivisessa hermostossa. Asia voidaan helposti korjata pienellä leikauksella, missä salvataan yksi hermo rintakehän alueella.
Tavallinen tk-lääkäri ei kai ymmärrä asiasta höppäsen pöläystä. Kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen. (Neurologi tai sisätautilääkäri?)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


larss kirjoitti:

Olen 18v poika ja olen kärsinyt ylävartalon ja kasvojen kuumotuksesta, sekä poskien voimakkaasta punoituksesta jo toista vuotta. Myös korvani kärsivät samoista oireista. Olen normaalipainoinen, hoikka joukkueurheilua harrastanut (5 vuotta n. 2 vuotta sitten) runsashiuksinen lukiolainen. Oireet niin punoituksen kuin kuumotuksenkin osalta ovat hyvin kiusallista ja jokapäiväistä elämää haittaavaa. Tykkään urheilusta, mutta vaivani takia en pysty nauttimaan siitä täysin. (esim) Jalkapalloa pelatessa jo 1-2 spurtin jälkeen alkaa kuumotus naamassa ja voimakas punoitus erityisesti poskissani, joissa on selkeä alue, joka aina muuttuu punaiseksi. Muuten naamani on normaalia ihoa, mutta tuolla alueella se on kuivaa ja herkkää. Hengästyn ja hikoan todella helposti kuumotuksesta johtuen.

Eikä vaiva valitettavasti näy pelkästään liikkuessa. Poskeni eivät ole koskaan normaalit, vaan punaisuus on läsnä vuorokauden ympäri. Kuitenkin olen oppinut elämään sen pienen punaisuuden kanssa, joka on mm. herätessäni ja muutenkin kun en kärsi kuumotuksesta. Vaiva on haitannut koulunkäyntiäni, koska koulussa ollessa pysyn viileänä parhaimmillaan vain lounaaseen asti. Sen jälkeiset tunnit ovat viimeistään taistelua kuumotusta vastaan. Oireet haittaavat suuresti sosiaalista elämääni ja olen hieman jopa syrjäytynyt tämän takia. Haluan kuitenkin edetä elämässäni, koska näen itsessäni potentiaalin, mutta tämä vaiva ei vaan poistu, vaikka lääkärit ovat niin uskotelleet.

Olen siis käynyt kolmesti puhumassa puhtaasti tästä vaivasta lääkäreille. Samat puheet ovat toistuneet ja samaa hoitoa tarjottu. Perusvoidetta ja allergialääkettä, jotka eivät kuitenkaan auta käytännössä yhtään. Voiteiden käytön jälkeen oireet vain voimistuvat. Tuntuu, että lääkäreiltä puuttuu palava halu auttaa. Otetaan vastaan, kuunnellaan, muka tutkitaan jotain, ollaan hetki hiljaa ja annetaan resepti voiteeseen ja allergialääkkeisiin.

Okei, se mitä haluaisin nyt kuulla: Jokin tapa jolla päästä eroon kuumotuksesta. Voiko kehoa jollain tapaa viilentää? Juon vettä paljon ja olen aina niin vähissä vaatteissa kuin tilanne sallii. Pidän talvesta siinä mielessä, että pystyn pakenemaan kuumuutta hetkeksi ulos vähissä vaatteissa. Kuitenkin sieltä palatessani kuumuus tuntuu vain vaikeammalta. Kesällä eläminen on yhtä tuskaa. Uiminen antaa myös helpotusta hieman, mutta järveen pääsy ei aina ole mahdollista.

Kiitos avusta etukäteen. Kysykää ja ehdottakaa hoitoja. Korostan, että ensisijaisesti haluaisin eroon juuri kuumudesta ja vasta toissijaisesti punoituksesta. Tulen säännöllisin väliajoin vastaamaan viesteihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu