On jälleen kerran tutkittu ja nostettu esiin parisuhdeväkivalta ja etenkin naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta.
Tämä tekstini voisi sopia perheväkivallan osioonkin, mutta katson, että myös parisuhteen muodostamiseksi olisi hyvä, että mihet oikeasti voisivat tämän asian tiimoilta hiukan pohtia asioita. Minä en ketään osoita sormillani, vaan tämä on sellaista herättelyä kokemuksieni kautta.
Monet miehet ihmettelevät näilläkin palstoilla sitä, että naiset ovat etäisiä, kylmiä tai muutoin estollisia. Syitä tällaiselle käyttäytymiselle saattaa löytyä naisen edellisistä miessuhteista oli se sitten lapsuudessa eri muodoin koettua, parisuhteessa koettua tai jopa ulkopuolisen päällekäyntiä.
On ihan varma asia, että näitä asioita nainen ei varmastikaan ota puheeksi tavatessaan miesystävän. Onhan koetut asiat tuoneet häpeää ja valitettavasti naiset ovat vaienneet asioista myös ulkopuolisille, jopa lähipiirikään ei ole välttämättä tietoinen kohdatusita traumoista.
Kun nainen on kokenut traumaattisia asioita, on luottamus uuteen ihmiseen kaikkein tärkein asia. Mistä mies tietää, että naisella on hankalia kokemuksia, jotka vaikuttavat erityisesti psyykkeeseen ja henkiseen terveyteen. Ei varmaan mistään, koska näistä ei ensimmäiseksi puhuta seurustelusuhteen alettua.
Itse olen kokenut harmikseni seksuaalista väkivaltaa tai sen uhkaa edellä luettelemillani tavoin. Ja voin sanoa, että kokemukset ovat jättäneet jäljet. Tuttavapiirissäni asioista ei tiedä kuin ehkä pari ihmistä, koska en yksinkertaisesti vaan voi asioita ilmaista ulkopuolisille, koska koen, että asioita vähätellään ja syyllistetään, vaikka en ole voinut esim. sille mitään, että lähisukulainen on käynyt kiinni jo lapsena tai kävellessäni yhtäkkiä joku tarttuu kaulaan kiinni saatikka seurustelukumppani käy nukkuessani päälleni...tai aviomies uhkailee tai työyhteisössä mies/työkaveri tulee läpsimään. En usko, että olen ainoa nainen, joka on joutunut ko. asioiden eteen ja jopa näinkin useasti.
Tai sen verran olen voinut vaikuttaa, että erosin uhkailevasta ja kiinni tarttuvasta miehestä. Iltalenkeillä pelkoni ovat haihtuneet ajan myötä; toki vielä -kun kuulen takanani askeleen ääniä, yksin liikkuessani, saatan vilaista olkani yli -itsesuojeluvaistoa ilmeiseiä ystäviä. Sukulaisista ei ole enää uhkaa. Työkavereina pelkästään naisia.
En todellakaan pelkää miehiä vaan heissä on paljon hyviä ystäviä ja reiluja kavereita. Seurustelukumppalta toki vaadin herkkyyttä ja erityisesti luotamusta -olen kokemusteni myötä tullut valitettavan varovaiseksi ja lämpiän uudelle suhteelle todella varovaisesti. En vaan voi mitään. Se on jo sisään rakentunutta.
Miettikää miehet: olisi kiva löytää todellakin turvallinen, luotettava mies, joka kunnioittaa toista osapuolta. Seurusteluun kuuluu ennenmmin tai myöhemmin lähikontakitit jne. ja näissä todellakin naisena toivon herkkyyttä ja sellaista lämpöä ja luottamusta.
Olisi kiva tietää miehen näkökulma ja ajatuksia siitä, miten huomioitte ennakkoluuloisen naisen, joka ehkä on kaikin puolin viehättäva ja hyvä, kuitenkin kuoren alta löytyy ahdistusta ja turvattomuutta?
Tämä tekstini voisi sopia perheväkivallan osioonkin, mutta katson, että myös parisuhteen muodostamiseksi olisi hyvä, että mihet oikeasti voisivat tämän asian tiimoilta hiukan pohtia asioita. Minä en ketään osoita sormillani, vaan tämä on sellaista herättelyä kokemuksieni kautta.
Monet miehet ihmettelevät näilläkin palstoilla sitä, että naiset ovat etäisiä, kylmiä tai muutoin estollisia. Syitä tällaiselle käyttäytymiselle saattaa löytyä naisen edellisistä miessuhteista oli se sitten lapsuudessa eri muodoin koettua, parisuhteessa koettua tai jopa ulkopuolisen päällekäyntiä.
On ihan varma asia, että näitä asioita nainen ei varmastikaan ota puheeksi tavatessaan miesystävän. Onhan koetut asiat tuoneet häpeää ja valitettavasti naiset ovat vaienneet asioista myös ulkopuolisille, jopa lähipiirikään ei ole välttämättä tietoinen kohdatusita traumoista.
Kun nainen on kokenut traumaattisia asioita, on luottamus uuteen ihmiseen kaikkein tärkein asia. Mistä mies tietää, että naisella on hankalia kokemuksia, jotka vaikuttavat erityisesti psyykkeeseen ja henkiseen terveyteen. Ei varmaan mistään, koska näistä ei ensimmäiseksi puhuta seurustelusuhteen alettua.
Itse olen kokenut harmikseni seksuaalista väkivaltaa tai sen uhkaa edellä luettelemillani tavoin. Ja voin sanoa, että kokemukset ovat jättäneet jäljet. Tuttavapiirissäni asioista ei tiedä kuin ehkä pari ihmistä, koska en yksinkertaisesti vaan voi asioita ilmaista ulkopuolisille, koska koen, että asioita vähätellään ja syyllistetään, vaikka en ole voinut esim. sille mitään, että lähisukulainen on käynyt kiinni jo lapsena tai kävellessäni yhtäkkiä joku tarttuu kaulaan kiinni saatikka seurustelukumppani käy nukkuessani päälleni...tai aviomies uhkailee tai työyhteisössä mies/työkaveri tulee läpsimään. En usko, että olen ainoa nainen, joka on joutunut ko. asioiden eteen ja jopa näinkin useasti.
Tai sen verran olen voinut vaikuttaa, että erosin uhkailevasta ja kiinni tarttuvasta miehestä. Iltalenkeillä pelkoni ovat haihtuneet ajan myötä; toki vielä -kun kuulen takanani askeleen ääniä, yksin liikkuessani, saatan vilaista olkani yli -itsesuojeluvaistoa ilmeiseiä ystäviä. Sukulaisista ei ole enää uhkaa. Työkavereina pelkästään naisia.
En todellakaan pelkää miehiä vaan heissä on paljon hyviä ystäviä ja reiluja kavereita. Seurustelukumppalta toki vaadin herkkyyttä ja erityisesti luotamusta -olen kokemusteni myötä tullut valitettavan varovaiseksi ja lämpiän uudelle suhteelle todella varovaisesti. En vaan voi mitään. Se on jo sisään rakentunutta.
Miettikää miehet: olisi kiva löytää todellakin turvallinen, luotettava mies, joka kunnioittaa toista osapuolta. Seurusteluun kuuluu ennenmmin tai myöhemmin lähikontakitit jne. ja näissä todellakin naisena toivon herkkyyttä ja sellaista lämpöä ja luottamusta.
Olisi kiva tietää miehen näkökulma ja ajatuksia siitä, miten huomioitte ennakkoluuloisen naisen, joka ehkä on kaikin puolin viehättäva ja hyvä, kuitenkin kuoren alta löytyy ahdistusta ja turvattomuutta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mietipä itse tätä: puhut tekstissäsi ainakin kahteen kertaan kokemuksistasi, siis monikossa. Mahtaako sinussa itsessäsi olla jotain vikaa, kun kiinnostut kerta toisensa jälkeen väkivaltaisista miehistä?
Entä sitten ahdistelut työpaikalla? Väitätkö tosissasi, että jos joku tarraa pakarasta kiinni työpaikalla, et kerro siitä kenellekään vaan vain hiljaa hyväksyt sen? En usko, ellei sitten kyseessä ole joku sinua viehättävä mies.
Voi toki olla, että kaikki kokemasi on silkkaa vääryyttä etkä olisi mitään voinut toisin tehdä. Kovin helppoa siihen ei kuitenkaan ole uskoa, etenkään parisuhteiden osalta.
Mitä sitten itse omassa päässäsi kokemuksistasi johtuen mietit, siihenhän ei voi kukaan muu vaikuttaa.
Jos lähdet siitä, että kaikki miehet ovat sikoja, pahoinpitelijöitä ja ahdistelijoita, ei varmaan kukaan sinun kanssasi haluaisikaan suhteeseen. Sukupuolen perusteella tuomitseminen on ihan yhtä rasistista kuin rodun perusteella.
tääh eihän se noin sanonut!!!!!!!!!!!!!
eli et ymmärtänyt paskaakaan ja olet itsekin naisvihainen pikkupaska
Aina puhutaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Itse olen väkivallaton mutta saanut kahdelta nais kumppaniltani turpiin. Kummassakin tapauksessa silmälasit hajosivat, toisessa jopa kaulaketju meni poikki ja vaatteita on revennyt. Edelleen on yhdestä päällekäymisestä muistona puremisjäljet käsivarressa. Mitäkö olen saanut noista tapauksista? Kommentteja että olisit mies, pidä puoles, se on vaan nainen anna olla jne. Itse olen joutunut aineelliset vahingot maksamaan.
Sanohan miksi miehiin kohdistuva väkivalta on vaijettua ja yleisesti hyväksyttyä? Jos olisin edes puolustautunut ja lyönyt takaisin istuisin linnassa mutta miehellä ei edes siihen ole oikeutta.
Hei
-----------,
luepa ensimmäinen teksti uudestaan. Olet ehkä juuri sen tyyppinen immeinen, joka haluat vääristellä ko. asiaa.
Siellähän lukee, että kirjoittajalla on hyviä ystäviä myös miespuolisissa ihmisissä. Lisäksi siellä käy selväksi, että ko. henkilön kokemukset perustuvat osin ennaltaarvaamattomiin tilanteisiin. Kukaan ei odota lenkkipolullaan päällekäyntiä. Ja lapsen tulisi luottaa lähellä oleviin aikuisiin.
Täällähän ollaa anonyymeja tämä tarkoittaa sitä, että ulkopuolisella ei ole minkäänlaista käsitystä kirjoittajasta muuta kuin tänne vuodatettu teksti. Siis aikas paha tässä foorumissa on ketään tuomita tai syyllistää tai muutoinkaan tehdä arviota ihmisten kekemuksia ja tuntemuksia.
Ihminen tietysti on aina geeniensä ja historiansa summa. Ymmärrän minä, että ikävät kokemukset ovat jättäneet jälkensä. Mutta paljonko menneisyyden painoa uusi suhde kestää, onkin vaikea kysymys.
Mitä ajattelisit, jos aloittaisit suhteen miehen kanssa, joka on tullut petetyksi edellisessä suhteessaan. Paljonko olisit valmis ymmärtämään sinuun kohdistuvaa kontrollointia, epäilyä ja mustasukkaisuutta, johon sinä itse et olisi syypää?
Yhtälö on todella hankala, jos asioista ei pystytä keskustelemaan. Toki petetyksitulemista on kummankin sukupuolen osalta. Ko. yhtälö on hankala jo siltäkin osin, että ko. suhteessa on jatkuvaa kyräilyä ja sellainen ei kyllä pitkän päälle johda mihinkään.
Tässä ap. tekstissä lähinnä tuodaan esiin ko. henkilön kokemia traumoja, joissa mm.. perhesuhde ym. häirintä ja väkivalta ovat vaikuttaneet harmittavasti hänen elämään, mahdollisten uusien suhteiden luomiseen. Ja toki ko. traumoja miehetkin ovat kokeneet. Se millä tasolla; onko traumat enemmän henkisellä vai fyysisellä tasolla on minulle arvoitus, koks amiehet eivät asioitaan kerro.
Minä olen myös kokenut noita mitä ap. kirjoittajakin kirjoitteli. Joo olen nykyään arka enkä ota kontaktia miehiin nk. en flirttaile pätkääkään. En tuo kotiin ja häivyn ennen aamua jos jossain yövyn. Tiedän että hyviäkin miehiä on mutta tosiaan . Miten ja haluanko merkintää miehiltä se eukko joka ei koskaan kulje kenenkään kanssa.. pitäisikö selittää. No ei. Harva mies ymmärtää toisen aiheuttamaa pahaa eikä oikeastaan tuollaisen märehtiminen auta kertoa jos suhteen joskus haluaa.
Omalla kohdalla kois seksuaalista ahdistelua työpaikalla. Meitä oli useampikin joka tätä koki, mutta vain minä ja kaverini uskalsimme nostaa asian esille (olimme ainoat alle 30-vuotiaat) Vanhemmat mummelit vetäytyivät kuoreensa ja uskalsivat antaa asian ilmi vasta, kun henkilö oli irtisanottu ja asia osittain unohdettu.
Minun kohdalla tuo jätti aika isot arvet, koska työyhteisön miehet olivat yhtenä rintamana minua ja kaveriani vastaan, koska bros before host. Tämä kyseinen mies valehteli ummet ja lammet ja sai käännettyä kaikki meidän syyksemme. Jopa sen, että pukeuduimme liian seksikkäästi, mikä oli kaiken huippu: meillä oli työpaikan velvoittama työasu päällä, täsmälleen sama mitä miehilläkin, mutta vain kokoa pienempänä.
Työkaverini joutui irtisanoutumaan työstään, koska koki tilanteen liian raskaaksi. Vaikka ahdistelija irtisanottiin, miehet olivat edelleen meitä vastaan yhtenä rintamana. Minä jäin ja olen saanut kyllä lukemattomia kertoja kuulla, että tapahtuma oli omaa vikaani. Vanhat mummot vain kuiskivat korvaan, että tein oikein ja en ole yksin. Tämä vaan ei auta.
Ja ei, kaikki eivät tosiaankaan asiasta kerro juurikaan tämän takia. Nuo vanhat mummot tiesivät, mitä tulee tapahtumaan, me nuoret tyhmät naisenalut taas ei tiedetty. Nyt on pakko sanoa, että jos toiste tällainen asia tulee vastaan niin en tiedä, sanonko mitään. Ehkä vain vaihdan kaikessa hiljaisuudessa työpaikkaa. Säästyy paljolta paskalta.