Olipa kerran...

Olipa kerran mies, joka eräänä päivänä päätti jättää elämänkumppaninsa ja lastensa äidin, jonka kanssa oli yli kolme vuosikymmentä yhdessä elänyt. Mies oli näet löytänyt uuden ja nuoremman naisen, eikä hän eroa vanhasta surrut. Näin kului kaksi vuotta. Lopulta kävi niin, että nuori nainen petti ja jätti miehen ja vanha ja ruttuinen tarjosi miehelle, joka hänet oli jättänyt, henkistä tukea ja ymmärrystä, koska tämä niin syvästi ja viiltävästi suri naista, jonka kanssa oli vanhaa naista pettänyt ja lopulta tämän jättänyt.. Sen pituinen se?
2134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Heikko itsetunto tarinan vanhalla ja ruttuisella, onnen muruja nyppivä.

Äänestä

Vaan hyvin sopii ihan tosiasiaksi.
Vanhan kanssa lysti loppuu lyhyeen, ei vanha ukko enää jaksa, niin se vaan ja onneksi on.

Voihan sitä vaimoa moittia ja rumaksi ruttuiseksi vanhaksi nimitellä. Onneksi se vanheneminen ei koske vain naisia, sillä katsokaapa 40-50 vuoden välillä olevia miehiä, yhtä ja toista riippuu ja ruttuja on toisille jakaa, joten aika pian se nuori tyttö sen rahamassin tyhjentää, muutahan ei ole halunnutkaan, vaikka te oletatte että olisi rakastunut ja olisitte niin hyvä, niin missä.
Kun jokainen ymmärtäisi olla ikäisensä, ei tällä mittautuksella saa kuin suruja puseroon ja yksinäisen vanhuuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


satutäti kirjoitti:

Olipa kerran mies, joka eräänä päivänä päätti jättää elämänkumppaninsa ja lastensa äidin, jonka kanssa oli yli kolme vuosikymmentä yhdessä elänyt. Mies oli näet löytänyt uuden ja nuoremman naisen, eikä hän eroa vanhasta surrut. Näin kului kaksi vuotta. Lopulta kävi niin, että nuori nainen petti ja jätti miehen ja vanha ja ruttuinen tarjosi miehelle, joka hänet oli jättänyt, henkistä tukea ja ymmärrystä, koska tämä niin syvästi ja viiltävästi suri naista, jonka kanssa oli vanhaa naista pettänyt ja lopulta tämän jättänyt.. Sen pituinen se?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu