Pelkään demoneita.

DaaNiet

Noin 15-vuotta sitten menin ja katsoin Manaajan. Olin silloin 13-vuotias. Silloin se nauratti. Paria vuotta myöhemmin katsoin mokoman uudestaan. Eipä naurattanut enää.

Sain siitä sellaiset traumat, että (en muista montako) seuraavaa iltaa meni pelätessä nukkumaan menoa. Nukkumaan mennessä olin tietoinen siitä, että kaikki muut talossa ovat kanttuvei ja minä yksin hereillä. Olin vakuuttunut siitä, että demoni oli elokuvan kautta päässyt mieleeni ja vainosi nyt minua. Kiusasi, odotteli sopivaa hetkeä ja veisi sieluni.

Iltaisin metsäpolun läpi kulkiessani puristin kaulassani roikkuvaa hopeista ristiä ja juoksin sydän kurkussa kotiin. Elämäni oli saanut ihan uuden käänteen; tajusin, että minulla ei ollut mitään turvaa vaanivaa piruperkelettä vastaan.

Kului pari vuotta ja joka kerta kun televisiossa mainostettiin Manaajaa menin sellaiseen paniikkiin ettei mitään järkeä. Piruperkele oli taas perässäni.

Koin piakkoin eräänlaisen heräämiskokemuksen. Elämänkatsomus ja -näkemys muuttui kokemuksen myötä. Onnellisuus oli voimakkaana läsnä. Kuitenkin iltaisin nukkumaan mennessä tunsin olevani yksin koko universumissa ja että piruperkele oli makuuhuoneen oven takana. Tärisin sängyssä ja odotin, että a)Jumala tulisi ja pelastaisi (eipä kuulunut, ei näkynyt) ja että b) nukahtaisin pian enkä enää pelkäisi. Nukahdin lopulta ja aamulla herätessä onnellisuus oli taas läsnä.

Mutta entäs sitten. Muutamaa päivää myöhemmin havahdun siihen, että mieleni on jakaantunut kahtia; on tarkkailijaminä ja kokijaminä. Minä olen enemmän se tarkkailija. Hirveä rangaistus. Jumala nakkasi minut ulos onnellisuuden paratiisista kun pelkäsin liikaa piruperkelettä. Hävetä sietäisi. Enää ei ollut onnellisuutta. Vain syyllisyys, katumus, ymmärtämättömyys. What the fuck?

Seuraavat vuodet mietin mikä meni pieleen. En tajua sitä, että pelko hajoitti mieleni.

Pelko jatkaa elämäni hallitsemista. Joka hetki pimeässä yksin pelkään, että näen jotain mitä en kestä. Silmät kiinni haen puseroni makuuhuoneesta, jonka lamppu on palanut. Yöllä vessassa käydessäni pidän huolen siitä, että en vahingossakaan vilkaise peiliin.

Olen tuuliajolla elämässäni. En koe yhteyttä minuuteeni. Eksistentiaalinen häpeä määrittelee minut, Sairastun psykoosiin tai johonkin vastaavaan, mikä hajottaa minut pirstaleiksi. Uusin silmin näen uuden mahdollisuuden; pelko on kohdattava uudestaan. Mutta opiksi on jotain otettava; siihen on valmistauduttava.

Kymmenen vuotta jonkin perkeleen elokuvan traumasta selviytymiseen. KYMMENEN VUOTTA!! Mistä wikipediasta löytyy ohjeet yliluonnollisen pelon kohtaamiseen? Eikö tällaisista asioista puhutakaan? Suomessa on tusinassa kolmetoista kakkuja leipovaa, maalaisromanttisesta sisustuksesta pitävää kotiäitiä jotka jakavat oppinsa verkossa, mutta kukaan ei kerro miten kohdataan demonien pelko. OLENKO MINÄ AINUT!? Eikö kukaan ole kokenut vastaavaa, ja jos on, eikö koe yhtä tarpeelliseksi jakaa tietämystänsä kuin bloggarit kokevat kakkureseptiensä jakamisen.

Elämä pilalla viimeiset kymmenen vuotta. Seuraavat kymmenen olisi tarkoitus elää toisin. Mistä neuvoja yliluonnollisen pelon kohtaamiseen?

Ps. tälle jäteasemalle nakkasin helmeni, kun se sinne niin hyvin istui...

19

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minäkö

      Rukoile Jumalaa ja Jeesusta Kristusta. He voittavat demonit. Rukoile että Jumala antaa Pyhän Hengen suojaksesi.

      • DaaNiet

        Tarkoitus ei ole lähteä tappelemaan todennäköisesti mielikuvitukseni tuotosten kanssa, joten en tarvitse apua itse olentojen voittamiseen. Kiitos kuitenkin.


    • fjjgireogjero

      Manaajahan ei ole mikään dokumenttielokuva vaan pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Et pimeässäkään näe mitään sellaista mikä ei ole ihmisen tekemää.

      Olet oppikirjaesimerkki siitä että elokuvien ikärajoja olisi syytä noudattaa...

      • DaaNiet

        Niin todellakin olen...


    • totalmedia

      Sinä pakenet ainoastaan itseäsi.

      Lopujen lopuksi tuokin kaikki on aivan turhaa ja elämäsi valuu hukkaan.

      Todennäköisesti kun saat demonipelkosi jonkinlaiseen järkevään mittasuhteeseen, tulee tilalle uusi (ihmisuhteet, työasiat tms)

      Sinuna ottaisin selville miksi "haluat" elää jatkuvassa pelossa? Jokin syy tuohon on.

      • DaaNiet

        Pelko on ehkä väärä sana. Kyseessä on jäytävä kauhun tunne, joka kylmää luut ja saa (miltei) sekoamaan.

        Ehkä valitsen mieluummin elää jatkuvassa pelossa sen sijaan että kohtaisin pelkoni siksi, että en osaa rakentavasti kohdata sitä. Jos lähden soitellen sotaan, saan vain enemmän vahinkoa aikaiseksi. Tämähän on jo todeksi todettu. Nyt aika alkaa taas olla kypsä uudelle yritykselle. Haluan siis valita toisin. Mutta koska olen tietämätön tarvitsen siihen apua.


    • saavutettutotuus

      Joo juuri näin on, että Jeesus on totta ja
      vain Jeesus voittaa perkeleet.
      Kokeilemallahan tämäkin selviää.
      Kokeile lukea raamattua päivittäin ja rukoile
      Jeesusta.
      Eihän sinulla ole ainakaan mitään hävittävää.
      Sinähän saat tehdä juuri niinkuin haluat.
      Jos Jeesus on totta niin saat avun kuukausien
      sisällä.

      • ölli

        Mistä olet niin varma,että Jeesus vastaa kuukausien sisällä oletko kenties Jeesuksen sihteeri.


      • Älkää puhuko paskaa

        Jeesus ei voita perkelettä vaan saatanan. Ja demoni on saatanan palvoja eikä perkele ps. Kannattaa käydä papin luona tai kutsua pappi teille :)


    • Rikottu

      "Suomessa on tusinassa kolmetoista kakkuja leipovaa, maalaisromanttisesta sisustuksesta pitävää kotiäitiä jotka jakavat oppinsa verkossa, mutta kukaan ei kerro miten kohdataan demonien pelko. OLENKO MINÄ AINUT!? Eikö kukaan ole kokenut vastaavaa, ja jos on, eikö koe yhtä tarpeelliseksi jakaa tietämystänsä kuin bloggarit kokevat kakkureseptiensä jakamisen."

      Tämä oli oiva havainto. :)

      Itse olen saanut pienestä asti katsoa kaikki leffat vanhempien sisarusten myötä ilman mitään rajoituksia ja olen vieläpä syntyjäni erityisen herkkä luonne vähän kaikelle. Minusta tuli pelko-oireinen, säpsähteleväinen ahdistuskimppu.

      Kaikesta huomaa, ettei pienen lapsen mieli ole osannut erottaa fantasiaa todellisuudesta. Olen traumatisoitunut. Kärsin kaikista samoista oireista kuin pahoinpidellyt, raiskatut, kidutetut, onnettomuuksista selvinneet tai perheensä menettäneet ihmiset. Elän äärimmäisen vahvasti mukana tällaisista kokemuksista kuullessani ja ne jäävät mieleeni pyörimään päiväkausiksi. Pelkään oikeastaan vähän kaikkea.

      Siskoni on antanut perinteen jatkua ja hänen lapsensa ovat saaneet käyttää kaikkea viihdettä rajoituksetta. Vanhempi lapsi on yhtä herkkä kuin minä ja meni jo minua nuorempana melko sekaisin. Ihmekö tuo kun minun ajastani mukaan ovat tulleet myös järkyttävän väkivaltaiset pelit, joita tuo poika on ränkyttänyt menemään muutaman vuoden ikäisestä.

    • Olen ollut lapsesta asti traumaattinen. Kokonaan niistä en pääse eroon koskaan. Vasta aikuisena tiesin trauma-ominaisuudestani.
      Jotain on sattunut ensimmäisten elinvuosieni aikana. Silloin tälläisia asioita ei maaseudulla ollut tapana tutkituttaa.
      Aukaisemattomat traumat ovat rapauttaneet elämäni. Olen yliherkkä ja monenlaisille vaikutuksille altis. Onneksi en ole nähnyt tätä demonifilmiä.
      Kun jännitys alkaa käymään joissakin filmeissä liian tiiviiksi, sanon, tämä vahingoittaa psyykeäni. Suljen ohjelman telkassa.

      Herkkänä miehenä minuun on yritetty vaikuttaa parapsykologisella tasolla. Nukahtamisvaiheessa tietoiseen tajuntaani lähetettiin hirvittäviä naamoja.
      Ne ympäröivät kehän tavoin aina kun olin pääsemässä uneen.

      Olin harrastanut sisäisen valon kehittämistä jo vuosia. Kun häiriöt "pirun virnistelevinä naamoina" yhä jatkuivat, kävin vastaiskuun.
      Pyysin tahdonvoimalla niin vahvan valokehän ympärilleni, että "naamat" väistyivät lopullisesti.
      Valoon pyrkiminen tarkoittaa aivofysiologian kannalta katsottuna että aivojen joku osa mukautetaan harjoituksen kautta vahvaksi. Siitä tulee käytäntö.
      Näin pääsee sisäisten uhkakuvien hallintaan. Harjoitus vie vuosia.

    • twiikeri1

      Mulla oli juuri sama. Ainoa ero oli, etten pelännyt 'demoneita' vaan jotain vaikeammin määriteltävää pahuutta. Pimeässä yksin en katsonut ympärille, kun pelkäsin mitä voisin nähdä, en aukonut kaappeja. Ja sama juttu peilien kanssa. Pelko valtasi välillä niin pahasti että juoksin ulos asunnosta ja palasin sisään kun mieheni tuli kotiin. Tuttua?

      • twiikeri1

        ps. En ole vuosiin puhunut aiheesta, kun pelkään että sen ajattelu tuo fobian takaisin. Nyt tuntui vaan että pitää kirj. kun itse olisin pelkoni kans aikanaan tarvinut ymmärtäjää. Pahimmillaan tutut nauroi kun yritin kertoa. Eivät tajunneet että kyllä minä järkitasolla tiedän, ettei ole pelättävää, mutta pelolle ei voi mitään.


    • -----

      Minulla kyllä hävisi pimeän, yliluonnollisen, demonien ym. pelko kun tulin uskoon ja sain sen rauhan, josta Jeesus puhuu ja joka ylittää kaiken ymmärryksen.

    • hei, me pelätään

      Minullakin on elokuvakokemus, joka aiheutti pitkään kammoa: Roman Polanskin Rosemaryn painajainen. Pääsin pelosta, kun aloin etsiä tietoa ko. elokuvan teosta ja rationalisoin siis pelkoni kohteen. Useista kuuluisista leffoistahan löytyy tietoa. Myös leffan katsominen hyvässä,turvallisessa seurassa vaikkapa jotain herkkuja syöden ja jutellen leffan efekteistä varmasti voi auttaa.
      Kun pelon kohde arkipäiväistetään, tuodaan komedialliseksi, niin kuin parodiat kauhuleffoista, se ei enää tehoa. Vähän kuin vanhat vitsitkin,jotka menettävät tehonsa.
      Voit myös kelata pelottavia kohtia hidastettuna ja nopeutettuna,miettiä ystävien kanssa lavasteita tai taitavien kuvaajien ja maskeeraajien ym käden jälkeä.
      Filmikammon hankalin puoli on häpeä ja nolou,kuinka voi kertoa toisille pelkäävänsä jotain niin hassua,kuin leffaa. Se vain kertoo,että leffan tekijä ovat olleet ahkeria työssään vaikka välillä ovat pitäneet kahvitaukoja ja kinastelleet valaistuksesta, otoksista ja kuvakulmista.

    • saman kokenut

      Et ole ainoa..öisin pelkään katsoa mihinkään mistä näkisin oman kuvani,koska pelkään peilistä näkyvän jotain muutakin. Katsoin kauhuelokuvia aivan liian nuorena ja Se on jättänyt syvät arvet

    • riivattu

      Kyllä minuakin pelottaa katsoa peiliin varsinkin jos olen kovin ahdistunut.Ei tiedä millaiset silmät sieltä näkyy!

    • Kirjavinkki

      Lue kirja "Päästä meidät pahasta" äläkä lopeta heti lukemista, vaikka onkin alussa ärsyttävä jenkkipastori. Auttoi minua vastaavassa tilanteessa.

    • riivattu

      Mikäs tämän pastorin nimi on?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      170
      6654
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4512
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      3218
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      61
      3017
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1905
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1586
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1574
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1523
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1379
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      47
      1313
    Aihe