Että kaikkia on liian myöhäistä tässä vaiheessa.
En oikeastaan ymmärrä miksi kaikki päässyt kehittymään tähän tilanteseen. Tai itse asiassa ymmärrän, koska en ymmärrä isoveljeäni. Isoveljeni oli jostain syystä koko lapsuutensa ajan tissiposki, koska ei uskaltanut sanoa vastaan, vaikka oli varmasti fyysisesti suurempi kuin 95%n muista jätkistä ikäryhmässään. Toisin sanoen isoveljeni olisi pystynyt pitämään puolensa, mutta jostain syystä ei pitänyt, vaan valitsi pellen tien ja toimi lähinnä kuskina muille.
Sanomattakin selvää, että jos ioveli oli mentaalisesti/asenteeltaan tissiposki, se vaikuttaa myös pikkuveljeen. Olen verbaalisesti isoveljeäni paljon lahjakkaampi, olen myös (mielestäni hyvällä tavalla) omapäisempi/jääräpäisempi ja uskallan pitää puoleni. Mutta mahdollisuuteni kusi isoveljeeni; en ikinä saanut mahdollisuutta olla oma itseni, vaan olin ainoastaan isoveljeni pikkueveli.
Rakastan kyllä isoveljeäni, mutta olen sili katkera siitä, että isoveljeni on verbaalisesti lahjoton tissiposki. Minä en ole samanlainen, mutta hyvin harva tietää siitä - koska en saanut edes mahdollisuutta muuhun kuin olla isoveljeni pikkuveli.
Se alkoi ala-asteella, jatkui yläasteella, nimenomaan se, että nimeni osatiin yhdisettiin iseoveljeeni.
Mä en halua kuulostaa ylimieliseltä, mutta olen isoveljeäni paljon hauskempi ja parempi puhumaan paskaa. En ole lainkaan älykkäämpi, sillä älykkyydeä hyvin vähän tekemistä tämän kanssa. Mutta olen hauskempi ja viihdyttävämpi, paljon parempi puhumaan, mutta itsetuntoni on joka tapauksessa heikkko.
Mutta kuitenkin, isoveljeni tuhosi kaikki mahdollisuuteni - ja ihan sillä, että oli koostaan huolimatta kaikkien kiusaama tissiposki.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kannattaa lopettaa alkoholin juominen siinä vaiheessa, kun rupeaa tulemaan nuin paljon kirjoitusvirheitä.
Ei kannata. Mitä enemmän ajattelen yläasteikääni, sitä varmempi olen siitä, että sain huonot lähtökohdat. Ei ole loppujen lopuksi kovinkaan paljon väliä kuinka kovapäinen olet, jos puolet koulusta kiusaa ihan periaateesta sen takia, että edellinen sukupolvi muistaa yhä tissiposken isoveljen.
Se teki teki minusta hyvin katkeran ja negatiivisen. Olen ollut aina keskimääräistä hauskempi tyyppi, jopa niiden muutamien kiusaajien kautta, jotka oppivat arvostamaan ja kuuntelemaan mua tarkkiksluokan kautta. Voin sanooa, ettö olin jopa tarkkiksen henkinen johtaja. Mutta hyvin harva tusin mua; lähinnä ne muut tarkkikset.
Mutta suurni osa vain kiusasi mua isoveljeni takia, tuntematta mua, mikä teki musta hyvin katkeran ja kostonhimoisen. Puolustautuminenkaan ei ollut vaihtoehto, koska vaikka olisin pärjännut 1v1-tilanteessa, se muutuu äkkiä, jos tilanne on 1v5.