Usko niin sinä paranet näinhän Jeesus sanoi

Nyt on käyty keskustelua akupunkitiohoidoista polven lumeleikkauksista ym. ei "todellisista hoidoista". Kaikki nämä hoidot toimii jos sinä itse uskot paranemiseesi. Minä luulen Jeesuksen tarkoittaneen juuri tätä "uskot niin paranet" sillä saadaan omat sisäiset paranemisvoimat liikkeelle kaikki nekin on Jumalan luomaa. Lapsella tämä usko on erittäin vahva kun ei ole vielä ulkopuolista tietoa ja "häirintää" sormeen tulee haava tai vaikka ampiainen pistää niin Äiti puhaltaa kaikki on hyvin. Lääkkeissä tämä ilmiö tulee plasebo vaikutuksena hyvin esille moni on parantunut tai kivut hävinneet kalkkitatableteilla. Kerran eräs mies oli ollut masentunut ja ottanut masennuslääkkeitä koko purkillisen ja oli joutunut teholle eikä saatu mitenkään toipumaan sitten siellä huomattiin että hän oli tällaisessa lääkekokeilussa kaikki hänen ottamansa lääkkeet olivat näitä "karkkeja" hän toipui heti kun kuuli sen. Samanlailla toimii myös rukous sillä saadaan ihmisen omat "parantajat" liikkeelle. Mitkään edellämainitut hoidot eivät siten tepsi missään pahassa vammassa syövässä sokeudessa amputaatiosta ym.
363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

eli esim saarnaajalta puuttuu usko, samoin kuin helluntailaisilta yleensäkin, monet ns 'uskovat'' kuolevat syöpään

Äänestä

"Samanlailla toimii myös rukous sillä saadaan ihmisen omat "parantajat" liikkeelle."

Tämä kuulostaa oikein mainiolta! Mutta miten tämä onnistuu? Tapahtuuko ihmisessä muutos solutasolla ja onko asiaa tutkittu? Muistan, että rukousta tutkittaessa mitään muutosta ei havaittu, mutta entäs nuo muut parannuskeinot? Oletko jostain lukenut niiden vaikutuksesta ihmiseen?

Äänestä
  • Olihan siitä vähän aikaa sitten isot jutut näistä polven turhista leikkauksista lumeleikkaus toimi aivan yhtä hyvin. Rukouksella parantamista on kyllä tutkittu todellinen tulos kyllä näissä jäi nollaan mutta voihan siitä saada hyvän mielen että joku välittää onhan sekin edistystä terveydessä. Lääkärin sanat tehoavat parhaiten heitä arvostetaan ja heihin luotetaan. Paranisiko ruokoustilaisuuksissa paremmin jos "parantajana" olisi Rantanen Reinikainen tai Räsänen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksikään... kirjoitti:

Nyt on käyty keskustelua akupunkitiohoidoista polven lumeleikkauksista ym. ei "todellisista hoidoista". Kaikki nämä hoidot toimii jos sinä itse uskot paranemiseesi. Minä luulen Jeesuksen tarkoittaneen juuri tätä "uskot niin paranet" sillä saadaan omat sisäiset paranemisvoimat liikkeelle kaikki nekin on Jumalan luomaa. Lapsella tämä usko on erittäin vahva kun ei ole vielä ulkopuolista tietoa ja "häirintää" sormeen tulee haava tai vaikka ampiainen pistää niin Äiti puhaltaa kaikki on hyvin. Lääkkeissä tämä ilmiö tulee plasebo vaikutuksena hyvin esille moni on parantunut tai kivut hävinneet kalkkitatableteilla. Kerran eräs mies oli ollut masentunut ja ottanut masennuslääkkeitä koko purkillisen ja oli joutunut teholle eikä saatu mitenkään toipumaan sitten siellä huomattiin että hän oli tällaisessa lääkekokeilussa kaikki hänen ottamansa lääkkeet olivat näitä "karkkeja" hän toipui heti kun kuuli sen. Samanlailla toimii myös rukous sillä saadaan ihmisen omat "parantajat" liikkeelle. Mitkään edellämainitut hoidot eivät siten tepsi missään pahassa vammassa syövässä sokeudessa amputaatiosta ym.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu