Olen seurustellut jo vuoden nykyisen kultani
kanssa ja olemme kihloissa. Olemme myös toistemme
ensimmäiset ja ainoat seksikumppanit. Seksi oli
aluksi aivan ihanaa, täydellistä. Mieheni jaksoi
monta kertaa peräkkäin ja minä halusin häntääkoko
ajan. Nykyään minä en halua rakastella=( Syytä en
todellakaan tiedä, se tässä ongelma onkin!
En ole rakastunut toiseen tai kyllästynyt
mieheeni ja pidän hänen ulkonäöstään yhtä paljon
kuin ennenkin. Joskus kun tekee mieli, niin se
lakkaa viimeistään siinä vaiheessä kun hän tulee
sisälleni. Sekin tuntuu hyvältä lähes aina,
vaikaa saankin orgasmin vain yhdessä asennossa,
mikä on aika huono juttu. En myöskään kaipaa
mieheni läheisyyttä enää=( Vaikka pidin siitä
ennen, nykyään vain torjun kaikki sellaiset
yritykset. Meillä on ollut riitaa, koska olen
eräitten juttujen takia luullut, etten ole
sellainen kuin hän haluaa enkä tarpeeksi kaunis
ja hyvävartaloinen. En osaa enää olla oma itseni
kultani seurassa juuri sen takia. Yritän koko
ajan vain näyttää mahdollisimman kauniilta. Ja
hävettää olla alasti, vaikka se useimmiten onneks
unohtuu siinä vaiheessa kun rakastellaan.
Mutta mikä vois olla syynä mun haluttomuuteen???
Pillerit ei voi olla.

Vastaukset 7
Vanhimmat
se se vaan on sillälailla, että
tässäkin maassa sitä on paljon
mälsää...
mä haluun näyttää sulle mistä naiset tykkää mun
kanssa saat varmasti eläömäni orkut
Minusta tuntuu, että poltitte kynttilää
molemmista päistä kun harrastitte seksiä niin
usein yhteen menoo. JOskus vain käy niin
parisuhteessa, mutta silti se ei meinaa että
teitin täytyisi erota.
Etsikää uudestaan se kipinä mikä oli alkuaikoina
teillä ja keksustelkaa asioista kunnolla. Kyl se
siitä varmasti löytyy uudestaan.
Itseasiassa kyllä ne pilleritkin voi olla syynä
haluttomuuteen... Mut mä luulen kyl sun juttujen
perusteella että kyse on jostain ongelmasta
teidän suhteessa tai muuten henkisellä tasolla?
Eikse yleensäkin mee sillai että voidakseen
rakastaa toista ja nauttia seksistä täytyy ensin
rakstaa itseään ja olla sinut itsensä kanssa.
Sellasta on ihan turha ajatella
että "kelpaankohan" jne, eiköhän se oo lähinnä
sun kumppanin oma henkilökohtainen itsetunto
ongelma ja helvetti jos et kelpaa... Eli sinussa
ei ole mitään vikaa, opettele hyväksymään
itsesi... Opetelkaa keskustelemaan asioista, ei
seksi oo mikään maailman vakavin asia, opetelkaa
pitämään myös hauskaa lakanoitten välissä...
Tsemppiä.:)
Sama ongelma oli entisen mieheni kanssa. Yhdessä
hetkessä kaikki haluni katosivat ja seksielämämme
kuihtui lähes kokonaan. En halunnut hänen
koskettavan minua mihinkään intiimiin paikkaan.
Asia on mietittänyt minua useasti, koska nyt
nykyisen mieheni kanssa meitä ei saisi sängystä
pois koskaan...
Ei sillä että seksi entisen kanssa ei olisi
sujunut, se oli upeaa ja sain täyden tyydytyksen
joka kerrasta. Haluni vain hävisivät.
Koska vaihe oli vain väliaikainen, luulen että se
menee ohi sinullakin.
minulle on käyny samalla tavalla... olimme
tyttöystävän kanssa 1,5 vuotta yhdessä. kaikki
näytti hyvältä. asuimme yhdessä ja seksi
maistui.. kunnes EXälle tuli keväällä
urheilu/laihdutus innostus mikä alkoi karata
käsistä 5kk/-20kg. mikään muu ei ollu hänelle
enää tärkeä ku ulkonäkö! sitten alkoi hänelle
himo käydä vain kavereiden kanssa bailaamassa, ei
enää yhdessä. seksi väheni lähes olemattomiin,
enintään kerran kuussa, jos sitäkään. sanoi vain
ettei himota, väsyttää, ei oo aikaa, ja
sanoi "nyt kun kerran huomautit ni fiilis on
pilalla!" karttoi kosketusta ja pahinmillaa en
nähnyt häntä alasti moneen päivään tai yöhön.
oleti et tää olis ollu ohi menevää. lokakuuhun
asti olen katsonut tätä tilannetta ja yrittäny
keskustella hänen kanssa tästä tilanteesta. on
sanonu vaa et kaikki on OK! muutama viikko
eteenpäin hän muutti luontani pois ja on siitä
asti ollut ahkerasti miesten "panopuu"! (rumasti
sanottu mut hyvin kuvaava nimi). miten näin voi
tapahtua!?!
Jos sinulla on tullut kompleksi "huonosta"
ulkonäöstä ja muusta sellaisesta, haluttomuutesi
johtuu juuri siitä...
Ehkäpä tämä kompleksi on vain sinun omassa
päässäsi, varmasti olet poikaystäväsi mielestä
aivan yhtä kaunis ja haluttava kuin ennenkin.
Yritä keskustella asiasta hänen kanssaan. Eihän
se ongelma muuten ratkea!
Tsemppiä sinulle ja teidän suhteellenne!