Vähän konfliktia mieheni kanssa. Mua ärsyttää kun se ei voi pyytää. En tarkoita seksiä vaan kaikkea. Se on aika epäjärjestelmällinen(onko edes sana:), aina tavarat hukassa. Jatkuvasti tuskailee missä mikäkin on. Yleensä tovin kuunneltuani tai kun on kiire menen auttamaan. Minä hoidan kotihommat ja pitkälti lapsenkin koska olen vielä kotona. Minä tiedän, missä on lapsen vaatteet ja kumpparit ja mitä yöksi päälle. Ei minua haittaa auttaa. Kurjaa on Se, että hän ei pyydä apua. Tuskailee mielummin kiukuttelevan muksun kanssa kun pyytää minua tuomaan tumput tms. Sanoo, että kun teen jo niin paljon ei halua pyydellä enempää. Asia koskee siis muutakin kuin lapsen tavaroita. Ääneen aina tuskailee ja kiukuttelee kun on joku hukassa, minulle tulee aina tunne, että pitää mennä auttamaan ja menen mielummin kun kuuntelen kitinää. Olen sanonut monta kertaa, että jos pyytää auttaminen on auttamista. Jos ei pyydä apua, tuntuu, että on minun velvollisuuteni auttaa? Pyyteetön auttaminen on tietysti kunnioitettavaa, mutta pidemmän päälle ottaa aivoon. Osaa se kyllä kiittää , onneksi.
vaikea pyytää?
pyyteetön
14151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minusta tuo on miehille ylipäätään tyypillinen ajatusmalli; apua ei saa pyytää, yksin on selvittävä, neuvoa ei kannata kysyä. Itse olen huomannut, että matkoilla tämä konkretisoituu; pitäisi ehtiä jonnekin laivaan tms. tietyssä ajassa, mutta miespuolinen ei millään halua kysyä keltään neuvoa, vaan kiroilee ja pähkäilee vaan itsekseen, mikä on oikea reitti.. Asia on sitten ratkennut sillä, että minä marssin (vaikka toinen kieltää) kysymään ensimmäiseltä ystävällisen näköiseltä vastaantulijalta asian, ja sitten ollaan juuri ja juuri ehditty ja pysytty aikataulussa.
Tuo on myös tuttua tuo marttyyri-huokailu ja tuskailu, kun kotona ei joku löydy tai onnistu. Neuvon/avun pyytäminen on tosiaan näköjään sama kuin äärimmäisen suuren kynnyksen ylittäminen.
En ihan tiedä, mikä tohon auttaisi, sitä pyyntöä joutuu kai odottamaan miespuolisilta maailman tappiin. Parempi tehdä /kysyä itse, mutta huomaamatta, tekemättä sitten itse itsestä numeroa/marttyyria/sankaria. Elämä on :)
Heh, joo :D neuvoa ei missään nimessä pidä kysyä keltään, sehän olis ennenkuulumatonta, ihan friikkiä. Toisaalta sit kauhee stressi jos ollaan hukassa. En oo ymmärtäny tota komboa ikinä, jos on hätä niin pyydä apua, tai jos ei ole kiire aikataulu, niin mitä väliä vaikka ajellaan jonnekin hevonkuuseen. Voi löytyä uusia kiintoisia paikkoja ja reittejä. Mutta ei, hirveä stressi kun ei tiedä missä on. Eksistentiaalinen ongelma.
Olisko jotenkin niin, että naisia ei kiinnosta, mitä muut ajattelee, tärkeintä on se, että asia ratkeaa, ihan sama kuka sen ratkaisi. Mua ei haittaa, jos joku jäi miettimään, että olipas hölmö muija, kun ei totakaan tiennyt... Kyllähän hölmöjä maailmaan mahtuu..
Jotenkin häpeällistä sen täytyy olla. Musta on itse asiassa kiva kysyä neuvoa, kun ihmiset on niin innokkaita auttamaan ja selittää niin huolella ja viittoo ettei jää mitään mahdollisuuksia eksyä. Ja ne on tyytyväisiä kun ne on saanu auttaa, varsinkin kun kiittää kauniisti ja hymyilee helpottuneena.
Naiset saavat harvemmin välittömänä palautteena: "Etkö sä totakaan tiedä", "Mee kuule äidiltäs kysymään", "Ota kuule ihan ite selvää", "En mä ole täällä sua neuvomassa", "Mee kotiin vähä kasvamaan".
On selvää, että kun kysyminen ei kovinkaaan usein johda käyttökelpoisen vastuksen saamiseen, niin kysyminen vähitellen loppuu.
Ja omakohtainen ongelma: kun itse joudun kysymään, niin kukaan ei tiedä vaikka haluaisivatkin kertoa oikean vastauksen. Yleensä eivät edes tiedä mihin alueeseen kysymys liittyy. Viimeisimmän kysymykseni alue liittyi kemiaan ja Alunaan (sana oli vastapuolelle uusi, eikä niillä ollut sitä myöskään myynnissä - enää).
Ai niin ja eräs mielenkiintoinen vastausvaihtoehto:
Mies: "Anteeksi, missähän täällä on....?"
Nainen: osoittaa sormustaan ja kiirehtii pois.
(eräälle kävi noin)
Tosin itselleni on käynyt niin, että kun olen ollut hiukan väärässä bussissa, niin tätilauma on yhdessä kertonut missä minun pitää jäädä pois ja minne kävellä, jotta pääsen oikealle reitille. Niitä oli oikeasti 7 ja äänestivät keskenään mikä on paras vaihtoehto.
Ja nyt tää olis juonut teensä loppuun ja lähtisi rautakauppaan.
toi sormuksen osoitus on mustasukkainen mies lähellä varoitus.
tuosta tuli tilanne mieleen kun taas mies näki vauvani kirpputorilla, pikku neiti alkoi vierastaa ja sen seurauksena vielä itkemään.
niin mies alkoi sepittään tällä kertaan, ettei suomalaiset itke ja olen ihan hämmästynyt ja ololla oletko ihan tosissaan ja totee vielä että paitsi vauvat itkee ja ymmärtää liukeneta paikalta kun lohdutan itkevää lastani ja totean että hän vierastaa.
ihme tapaus.
Mitämitä? Kerrankin palstan aiheeseen liittyvä aloitus!
Kiukuttelu, on yksi tapa pyytää apua ja olet sen huomannut. Suora kysymys missä on se ja se, säästäisi ainakin toisen hermoja
Ehkä voisitte yhdessä käydä tavaroita läpi, missä mikin on, mihin kaikki laitetaan kun tullaan kotiin, vaikka nimetä korit sisällön mukaan jne, jotta tuo puoli tulisi miehellekin tutummaksi eikä tarvitsisi pikkuasioiden kanssa tuskailla. Sen jälkeen sovitte, että jos vieläkin jokin on hukassa, mies kääntyy puoleesi. Jollei se miehelle sovi, jätä auttamatta ja anna kiukutella itsekseen. Kyllä hän pikkuhiljaa joko oppii muistamaan missä tavarat ovat tai vaihtoehtoisesti kääntymään tarvittaessa puoleesi.
Kuulostaa myös hiukan siltä, että koska sinä olet vielä kotona, sinulla on luonnollisesti kaikki hallinnassasi ja miehesi on tavallaan pudonnut kodin arjen rutiineista. Asia korjaantuu vain niin, että mies osallistuu enemmän, vaikka loogista toki onkin että kotona oleva hoitaa suurimman osan kodin askareista.
Onpas sinulla tosi typerä mies.
Pyydätkös itse miten usein miestä auttamaan? Meillä on päässä /- laskuri ja tokihan se pyritään pitämään plussalla, jos sattuu olemaan jo ennestäänkin miinuksella niin ei tartte auttaa, kyllä me löydetään ja osataan itsekin :D