Tormato on jotenkin special.
90125 on popimpi kasari levy mutta Rabin on
persoonallinen kitaristi, kiva lätty.
Open You Eyes on silkkaa pashaa,yök.
Ladder on tylsä.
Drama aika huono. big generator mainettaan parempi.
ABWH on kivaa ja positiivista jammailua.
90125 on popimpi kasari levy mutta Rabin on
persoonallinen kitaristi, kiva lätty.
Open You Eyes on silkkaa pashaa,yök.
Ladder on tylsä.
Drama aika huono. big generator mainettaan parempi.
ABWH on kivaa ja positiivista jammailua.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Fragile on yksi kaikkien aikojen kiekoista ja Yesin paras.
fragile on hyvä mutta yes album ja close t t edge hakkaa sen kevyesti.
going for the one on kanssa huippu.
Fragile on moniulotteisuudessaan ja tiukkuudessaan paras tuostakin nelikosta, vaikka Close to the edge onkin kelpo biisi. Pidän myös livestä Keys to ascension, vaikka Bruford olisikin saanut tehdä paluun kannuihin. Tavan vuoksi olen Yesiä ostellut niin, että hyllyssä on kymmenkunta Yes-tuotetta. Hesan konserttikin tuli nähdyksi.
minä olen 28v kerännyt yes ja relatives levyjä on noin 100kpl.
bruford on yksi kovimmista rumpaleista varsinkin crimsonissa pääsi
näyttämään kykynsä. squire ja howe tietysti legendoja. wakemanista nyt en sanoisi niin mutta yesissä teki hyvää työtä , soolot on vähän sitä sun tätä.
ja Andersonin ääni, uskomaton. sääli ettei enää yesissä ole, ei tule ?
fragilessa liikaa täyte biisejä. the yes albumissa bändin parhaat :
YOUR IS NO DISGRACE, STARSHIP TROOPER, I'VE SEEN ALL GOOD PEOPLE,
PERPETUAL CHANGE.
FRAGILESSA vain HEART OF THE SUNRISE ja long distance runaround, vieläkään Roundabout ei paljoa sykähdytä.
pidä paljon live dvd:stä "songs from the tsongas" ja "9012live"
5 ensimmäsistä levyä ovat loistavia. Fragile on paras.
Kirjoitus virhe,tarkoitin että 5 ekaa levyä ovat loistavia.
Fragilen täytepätkissä on ajan hengen mukainen juoni - jokainen jäsen pääsee esittelemään itsensä ylipitkän rumpusoolon uhallakin. Tällä tokalla Yesillä kuuluu vielä into ja tuoreus, minkä bändi kuin bändi menettää muutamassa vuodessa kehityttyään tietylle tasolle.
Kuulemani Yes-miesten soolot eivät ole iskeneet. Eniten petyin Steve Howen Turbulencen onttouteen, kun sen joskus divarista poimin. En muutenkaan voi sanoa olevani kasarisoundien ystävä.
*Tokalla' jäi näköjään leikkaamatta kaiken liimailun jälkeen. Fragile on tietenkin neljäs. Viiteen ekaan yhdyn minäkin Yesin parhaina. Tales from topographic oceans kuulostaa jo todella hajanaiselta ja suorastaan oudolta remasteroituna cd-versiona.
Alkuperäinen Tales from the topographic oceans on ollut oma yes-suosikkini kautta vuosien, ostin sen tuplavinyylinä kait joskus 70- luvulla ja nyt tietty cd; na
Toimii jotenkin loistavasti myös terapiamusiikkina jos on paha fiilis ja maailman murjoma olo. Terkut Tuija S ; lle joka tätä minulle ekana soitti kasetilta eräällä metsämajalla lukiolaisten bileissä I - Suomessa kauan kauan sitten.
Olen huomannut, että silloin joskus ekaksi kuultu lätty on monen mielikki artistista riippumatta. Sattumoisin Fragile oli ensimmäinen kokopitkä, minkä kuulin Yesiltä. Yhden Masan luona kuuntelimme sitä kelamankalta. Muistan vieläkin hänen toteamuksensa Roundaboutista, ihan kuin jokainen jäsen soittaisi eri kappaletta.
Vasta 90-luvulla sain hankituksi sellaiset laitteet, että voin kehua vanhoista levyistäkin jotakin kuulevani. Stereot ja varsinkin pöntöt kannattaa vaihtaa silloin tällöin, niin ei tarvitse ostaa uusia levyjä.:)
lisäksi kannattaa heittääse digivahvistin kierrätyskeskukseen ja ostaa putkivahvistin.
parhaimmat CD.t on ne joita ei ole remasteroitu vaan ovat ensipainoksia 80 luvulta eli täysin analoginen .ne on ihan erilaisia kuin nykyiset uusinta painokset kaikenlasineen 5.1 masteroitineen. katso että merkintä levyssä AAD.
DDD on syvältä samoin ADD .
drama on paras jos se on tämä vanha analoginen 7567-81473-2YG9
tormato. 782277-2
RELAYER. 250096
going for the one 2505379
jne...
Monituisempi parempi, sanoisin tekniikan ja levyjen kehityksestä. Moneen oudolta kuulostaneeseen levyyn olen tottunut, vaikka en olisi ensi kuulemalta uskonut niin käyvän. Maku- ja mielialakysymyksiä. Minulle Yesin tavaramerkki on Jon Andersonin ääni.
Yes sir i can boogie!
YES ja ELP ovat lähentyneet toisiaan.
Kumpaakaan ei jaksaisi enää kuunnella.
niin ei enää mutta 70 luvun.
ELPiähän ei ole enää olemassakaan, palmer ja lake eivät siedä toisiaan.
en ole Elppiä arvostanut yleensäkään paljoa koskaan.
andersonin korvaaminen vinkuintiaanilla saa nyky yesin kuulostamaan Ipanapa bändiltä ;)
mutta kyllä Squire ja Howe on edelleen kovia jätkiä ja hoitaa homman hyvin.
Yes on tehnyt sen mitä ei olisi uskonut .
Yhtye on uusiutunut onnistuneesti.
Suurin kunnia lankeaa uudelle vokalistille.
On lähes Andersonin veroinen laulaja mutta ei niin
persoonallinen.
Jos aloitus kapaple antaa lupausta
positiivisesta albumista eikä
jatkokaan petä.
Lopussa oleva Subway walls
jätettiin lyhyeksi kun ei ollut aikaa?
studioossa jauhaa siitä Starship Trooperin kaltaista
mestariteosta, mutta ehkäpä keikoilla
tekevät jatko-osan loppuuun ! . ? .
tämä ei ole minkään edellisen Yes levyn kaltainen
oikeastaan miltään tavaltaan mutta kumma kyllä, ja
onneksi se ei haittaa.
Levyn sisäistäminen on varmasti monelle
hankala mutta ehkä jo viides kuuntelukerta
antaa oikean perspektiivin.
Kesän valopilkkku,
kiitos Jon,Chris,Alan,Steve ja Geoff .
mutta originaali vinyyli RELAYER on kyllä se kaikkein paras !