Säästäminen on uusiutuvin energiamuoto

Liian vähän tedään Suomessa töitä energian säästämiseksi. Tiedän Helsingissä suuren kiinteistöryhmän, jonka energia- ja vedenkulutus on noin kaksinkertainen kerrostalon normaalikulutuksen verran. Mutta ei asukkaat, asuntojen omistajat eikä huoltoyhtiö ovat kiinostuneita asiasta.

Osui tässä yhden saksalaispankin mainos silmään:

http://antworten.sparkasse.de/energiewende/

On ote hiukan toinen...
1472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Helsingissä erään suuren kiinteistöomistajatahon kohteissa on noin 20 vuoden ajan energian kulutusseurantaohjelman puitteissa seurattu kulutusta ja nimenomaan sen pienenemistä. Lämpöenergia seuranta katsotaan normeerattuna, jottei vuosien säävaihtelut sekoita sitä. Myös vedenkulutus on mukana siinä, niinkuin yleensäkin alalla. Kulutusseurannassa on huomioitu kiinteistöjen saaneeraustöiden aikaansaannokset energian kulutukseen. Tiedän näin tapahtuvan myös monissa muiden omistamissa kiinteistöissä. Joissakin sitä on tehty jo kauemmin.

Äänestä
  • Niin, 70-luvulla, muttei nykyisin, miksei? Minulla olisi kätevä selitys. Arvaapas.

    Äänestä

  • se sama kirjoitti:

    Niin, 70-luvulla, muttei nykyisin, miksei? Minulla olisi kätevä selitys. Arvaapas.

    Hieman totuuttakin mukaan, kyllä Suomessa on toimiva energianeuvontajärjestelmä http://www.motiva.fi/kuluttajaneuvonta. TEM rahoittaa sitä noin 400 000 eurolla vuosittain. Varmaan on järkevämpi keino kuin 1970.luvun tietoiskut jonka seurauksena oli lähinnä hometaloja. Ei taida ulkomaalainen tuntea suomalaista järjestelmää.

    Äänestä

  • 19+4 kirjoitti:

    Hieman totuuttakin mukaan, kyllä Suomessa on toimiva energianeuvontajärjestelmä http://www.motiva.fi/kuluttajaneuvonta. TEM rahoittaa sitä noin 400 000 eurolla vuosittain. Varmaan on järkevämpi keino kuin 1970.luvun tietoiskut jonka seurauksena oli lähinnä hometaloja. Ei taida ulkomaalainen tuntea suomalaista järjestelmää.

    Kyllä minä tunnen sen Motivan sivun. Ongelmana on vain, ettei tämä kampanja , jos siksi halua sanoa, on kovin kapealla pohjalla, kun pitää haluttaa ja osata siihen sivuun. Mediassa tästä on erittäin harvoin mainintoja.

    Aktiivinen infon hakeminen taas on sitenkin harvojen asia, vain niille, jotka ovat eritysesti kiinnostuneita asiasta. Tärkeä olisi saada yleisöä tajuamaan, että se on jonka kansalaisen etu, että energia säästetään ja turha kulutusta vältetään. Siitä ollaan erittäin kaukana.

    Tässä on se sama tauti kuin kansan valmentamisessa lisääntyvään maahanmuuttoon, ollaan hiljaa kunnes on pakko ja silloin on jo myöhäistä.

    Äänestä

Liikenteen polttoaineen kulutuksessa Suomessa ollaan paljon Saksaa edellä. Meillä on nopeusrajoitukset maanteillä 80 - 100 km/h ja moottoriteillä 120 km/h, talvisin vastaavasti max. 80 km/h ja 100 km/h. Saksassa on paljon GF motareita ja muuallakin siellä sallitaan melkoisen kovia nopeuksia. Kovat ajonopeudet ovat tunnetusti energiaa kuluttavia.

Äänestä
  • Seon nyt vähän semmoinen kysymys, että mahtaako Saksan liikenne tyydyttää taloudelliset vaatimukset jos nopeudet pudotettaisi Suomen tasolle? Se käy täällä, mutta siellä on jo nykyisillä nopeuksilla autot toisiinsa puskuriin kiinni ja nopeudet alhaisemmat kuin "virralliset". Saksan maanteitä rasittaa niin vilkas vienti kuin ulkomaalaiset kauttakuljetukset. Suomella ei taitaa olla kumpaakaan "ongelma".

    Äänestä

  • se sama kirjoitti:

    Seon nyt vähän semmoinen kysymys, että mahtaako Saksan liikenne tyydyttää taloudelliset vaatimukset jos nopeudet pudotettaisi Suomen tasolle? Se käy täällä, mutta siellä on jo nykyisillä nopeuksilla autot toisiinsa puskuriin kiinni ja nopeudet alhaisemmat kuin "virralliset". Saksan maanteitä rasittaa niin vilkas vienti kuin ulkomaalaiset kauttakuljetukset. Suomella ei taitaa olla kumpaakaan "ongelma".

    Kyllä Suomellakin on ollut tuo ongelma ja ajokokemuksen omaavat on sen nähneet, tosin vähenemään päin olevana. Hangosta Venäjän rajalle on ollut melkoinen rekkaralli jo vuosikymmenen ajan ja väli Kouvolasta Lappeenrantaan kaikkein pahimpana. Saksan ja muidenkin kohdalla on ongelmana kuljetukset pohjoisesta etelään, mutta mikä olisi vaihtoehto? Tuskin laivakuljetuksetkaan kun rikkidirektiivi vei laivayhtiöiltä kilpailukyvyn ja toi irtisanomisia. Eli rekkaralli läpi Euroopan jatkuu.

    Äänestä

  • se sama kirjoitti:

    Seon nyt vähän semmoinen kysymys, että mahtaako Saksan liikenne tyydyttää taloudelliset vaatimukset jos nopeudet pudotettaisi Suomen tasolle? Se käy täällä, mutta siellä on jo nykyisillä nopeuksilla autot toisiinsa puskuriin kiinni ja nopeudet alhaisemmat kuin "virralliset". Saksan maanteitä rasittaa niin vilkas vienti kuin ulkomaalaiset kauttakuljetukset. Suomella ei taitaa olla kumpaakaan "ongelma".

    Miksi Saksassa näkee niin vähän busseja, kaiki vaan kulkee omalla autollaan? Eikö joukkoliikenne toisi tuntuvia energiansäästöjä ja vähentäisi samalla ruuhkia maanteiltä?

    Ja miksi henkilöautoliikenteessä käytetään niin tolkuttomia ajonopeuksia, 160 km/h on aika normaali vauhti. Kulutus tällä nopeudella on suunilleen tupla verrattuna 80 km/h ajonopeuteen joka Suomessa on aika yleinen. Siis Saksassa henkilöliikenne kuluttaa törkeästi enemmän energiaa per kilometri suomalaiseen liikenteeseen verrattuna. Jopa isot pakettiautot ajavat siellä noita huippunopeuksia.

    Äänestä

Yksiulkomaalainen = GP edustaja vauhkoaa ydinvoimapalstalla ja nyt puhuttelee Teitä suomalaisia näillä Saksan linkeilla kuten ydinvoimapalstalla.

Äänestä
  • Mitä muuten on GP?

    Äänestä

  • se sama kirjoitti:

    Mitä muuten on GP?

    Kansalaisten lyhenne terroristijärjestönä tunnetusta Greenpeacesta.

    Äänestä

Euroopan kallein sähkö panee saksalaiset säästämään itsensä kipeiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10533435 kirjoitti:

Liian vähän tedään Suomessa töitä energian säästämiseksi. Tiedän Helsingissä suuren kiinteistöryhmän, jonka energia- ja vedenkulutus on noin kaksinkertainen kerrostalon normaalikulutuksen verran. Mutta ei asukkaat, asuntojen omistajat eikä huoltoyhtiö ovat kiinostuneita asiasta.

Osui tässä yhden saksalaispankin mainos silmään:

http://antworten.sparkasse.de/energiewende/

On ote hiukan toinen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu